Jos lakia rikkoo, niin vankilaan joutuu

Synkän metsän laidalla, juuri siinä lähi-Siwan nurkan takana, oli herrasmies nimeltänsä Roope. Tämä Roope naukkaili kaikessa rauhassa keskellä päivää muumilimua, sitä mansikan makuista, ja oli muutenkin aika maireana ympäröivästä lämpötilasta. Oli tammikuun kahdeksas päivä ja pakkasta -30 astetta celsiusta, joten oli sanomattakin selvää että muumilimu oli oikein kohmeaa. Roopen ohi käveli yhtäkkiä jalankulkija. Roope suivaantui tästä kovasti että hänen vierestään käveltiin, ja päätti sitten lyödä ohikulkijaa lapiolla naamaan. Veret roiskuen ohikulkija kaatui maahan ja Roope jatkoi taas tyytyväisenä muumilimun naukkailua. Roope ei sitä huomannutkaan, mutta eräs silminnäkijä päättikin soittaa poliisin paikalle tapahtuman takia.

Noin kolmen tunnin jälkeen Roope havahtui siihen että muumilimu loppui yllättäen ja sattumalta paikalle tulikin pakettiautollinen poliiseja.
"Mitäs perkelettä täällä on tapahtunut!?", poliisisetä kysyi pelokkaana, katsellen samalla jäätynyttä veristä lammikkoa ihmisen naaman alla Roopen vieressä.
"No kävi sellainen juttu että tämä röyhkimys käveli minun vierestäni ja minä sitten kumautin ystävällisesti häntä naamaan lapiolla.", Roope vastasi höpööntyneenä.
"Selvä homma, hoidetaan asia kuntoon.", poliisitäti sanoi.

Pakettiautollinen poliiseja nosti verisen ohikulkijan pakettiautoon.
"Eiköhän tämä ollut tässä, viemme oikeuksiasi loukanneen ohikulkijan hetimmiten vankilaan kärsimään rangaistustaan."
"Selvä juttu, kiitoksia!", Roope vastasi.
"Ai juu, tuossa sinulle vielä uusi pullo muumilimua.", poliisiveli sanoi ja heitti autosta pullon parasta muumilimua Roopelle.
"Kiitos kiitos!", Roope huusi kaasuttavalle pakettiautolle ja avasi kylmän limupullon.

Bussiasemalla

Mies nimeltä Pekka seisoi bussiasemalla. Hänen bussinsa, linja numero 628, oli myöhässä. Pekka oli hyvin surullinen, koska tämä tarkoittaisi sitä että bussi olisi myöhässä. Asemalla seisoi Pekan lisäksi vain yksi ihminen, keski-ikäinen ja siniseen kumipukuun pukeutunut vanha mummeli, muuten tämä bussiaseman kokoinen bussiasema oli täysin tyhjä.

Pekka päättikin aloittaa jutustelun. "Harmillista tämä bussien myöhästely", Pekka aloitti.
"Niin on, surulliseksi tässä tulee"
"Niin tulee, olet oikeassa"
"Tiedän että olen", Pekka vastasi.
"Mutta miten voit olla varma?"
"Tiedäthän sinä, olemalla vain! Kun vain on, niin kaikki tuntuu paremmalta!", Pekka totesi iloisen kovaan ääneen. Tämän jälkeen bussin myöhästyminen ei haitannutkaan.

Noin sadan metrin päässä aseman toisella laidalla seisonut siniseen kumipukuun pukeutunut mummeli lähti ylittämään tietä ja jäi bussin alle. Bussi tuli Pekan eteen ja Pekka nousi kyytiin. Mummeli muisti että oli unohtanut ostaa piimää kaupasta ja ei jäänytkään bussin alle, vaan ryntäsi bussille ja ajoi sen kauppaan. Pekka kiitti kyydistä ja käveli kohti aurongonlaskua.

Uskomaton tarina

Olipa kerran, kauan sitten, vanha harmaantunut lintu, joka kertoi tarinoita lapsenlapsilleen. Kaksi sinistä poikalintua kuuntelivat nokat auki ja silmät pyöreänä ukkiaan.
"Voi pojat, tietäisittepä minkälaisia tarinoita minä olen kuullut nuoruudessani istuessani ihmisten yllä puistoissa", vanha lintu puuskautti.
"Kerro ukki!", pojat huutelivat vuorotellen ja hyppelivät jännittyneinä.
"No minäpä kerron."

"Olipa kerran, kauan sitten, komea ja voimakas lintu joka ei ollut yhtään harmaantunut, vaan salaman sininen naisten hurmaaja, paksuine hiustöyhtöineen. Nopeampi kuin lentokone ja pidempi kuin tulitikku."
"Olitko se ukki sinä?", toinen pojista kysyi.
"Kyllä, se olin minä."
"Ja nyt olet vain vanha harmaa ukki! Hähää!", pojat alkoivat käkättää vanhalle linnulle. Ukki kuristi pojat hengiltä ja jatkoi tarinaa.

"Kävipä sitten yhtenä päivänä niin että kuulin niin uskomattoman tarinan etten ikinä sitä unohda. Olin istumassa erään puun oksalla ja alapuolellani puiston penkillä istui itse rokin kuningas Elvis, ja tämä tapahtui hänen kuolemansa jälkeen joten asia meinasi kiinnittää huomioni kunnes vanha Hullu-Bob niminen ampiainen tuli kertomaan minulle niin uskomattoman tarinan että yritän sitä tässä nyt teille kertoa."
Lintupoikien elottomat ruumiit vastasivat hiljaisuudella, kielet ulkona roikkuen.
"Hullu-Bob aloitti näin; Olipa kerran, kauan sitten-"
Ovelta kuului koputus ja vanha ukki meni avaamaan oven. Takaa löytyi kaksi hoipertelevaa lintua, nainen ja mies. "Aah, palasitte kotiin juuri sopivaan aikaan. Sain lapset rauhoittumaan kertomalla heille tarinan."
Pari hoiperteli sisään.
"Kiitos kiitos! *hik* Mukava että ehdit lapsenvahdiksi kun meillä oli *hik* niin tärkeä kokous muiden asukk- *hik* ..ssa."
"Ilo oli minun puolellani.", ukki vastasi ja lähti kotiin.

Jorman ja Pertin tarinatuokio

"Meidän talon alla oli hirmuinen määrä hevosenlihaa!", Jorma sanoi Pertille. "Poliisit tulivat keskellä yötä ja menivät kellariin pelaamaan pokeria, kuten aina ennenkin, mutta lattian alta tuli sellainen metukan katku että piti hälyttää palokunta paikalle!", "Eihän!", sanoi Pertti niin äimän käkenä että nenä muuttui rommista punaiseksi. "Juu-u, siellä ne on vieläkin grillaamassa niitä meetvurstihampurilaisia, kuulemma koko naapuruston uusi suosikki", "Eihän!", toisti Pertti niin käkenä että hakkasi nenällään seinää. "Lopetahan Pertti tuo käkeily, tahraat kalterimme punalla". Poliisi astui sellin viereen ja komensi vankeja olemaan hiljaa, "Turpa kiiii!", se kiljasi pidentäen kiljaisuaan kimeäksi vikinäksi. "Herr Rommelson ei taida pitää tarinahetkistämme, Pertti, älähän ole niin innostunut!", "Eihän!", huudahti Pertti ja lensi käkenä ulos ikkunasta.

Raimon päivä

Raimolla oli ongelma. Hän koitti kirjoittaa sähköpostia pomolleen, mutta aina kun hän oli saanut lauseen loppuun, teksti katosi. Raimoa alkoi ärsyttää niin paljon että hän päätti syödä banaanin todella tyrmistyneen näköisenä. Raimon työkaveri Reijo käveli toimiston oven edestä ja huomasi Raimon ilmeen. "Mikäs siel ny on ku noin kovast tyrmistyttää?", Reimo kysyi Roimalta. "Mää taisin murtaa sormeni.", Roima vastasi rauhallisesti ja veti kätensä pois kolosta. Reimo ja Roima lähtivät lääkäriin. Raimon toimiston seinässä oli nyt iso kolo, ja hän olisi kysynyt apua sähköpostiongelmaan, mutta Reijo oli vain kävellyt nopeasti oven edestä ja työmiehet lähtivät lääkäriin. Raimo päätteli että sähköpostiongelmat johtuivat kolosta seinässä, joten hän kirjoitti kirjeen hyvin ystävälliseen sävyyn

'Hyvä kolo,

Voisitko sulkeutua? Aiheutat häiriötä sähköisessä postiliikenteessä.

Terveisin,
Raimo'

Raimo asetteli kirjeen ystävällisesti koloon, ja kuuli kolosta hymyn. Hymyn jälkeen kolo umpeutui ja siirtyi kolmannen kerroksen siivouskomeroon, saisipahan talonmies Reiska jotain hupia päiväänsä.

Raimo alkoi taas kirjoittamaan viestiä pomolleen, ja tällä kertaa kun hän laittoi pisteen lauseen loppuun, hänen tuolinsa liukastui. Raimo kauhistui tästä käänteestä niin kovasti että löi päänsä pöytään ja pyörtyi.

Hän heräsi sairaalasta. Kolo oli lähettänyt hänelle kukkia, ja ne tuoksuivat hymylle. Raimo tuli iloiseksi ja heitti lusikan nurkkaan. Paikalle saapui hoitaja joka järkyttyi tästä käänteestä niin että löi päänsä lusikkaan joka oli nurkassa. Raimo oli hyvin hämmentynyt ja menikin nukkumaan.

Liian syvällä

Hän oli liian syvällä. Näin oli tonberryjen kuningas hänelle sanonut. Tonberryt olivat pieniä metrin mittaisia olentoja joilla oli vihreä iho, pienessä kaljussa päässä pienet pyöreät keltaiset silmät ja ruskean kaavun alta pilkisti kalamainen häntä. Kokoisekseen tonberryt olivat silti hyvin hitaita, mutta mikäli sellainen pääsisi lähelle, se olisi varma kuolema. Tonberryt kantoivat aina mukanaan toisessa kädessä lyhtyä josta lähettivät kirouksia niiden niskaan jotka kehtaisivat hyökätä niiden kimppuun, mutta mikäli joku joutuisi lähietäisyydelle niin tonberry tuikkaisi toisella kädellä terävällä veitsellään, läpäisten mahtavimmatkin haarniskat.

"Olet.liian.syvällä", toisti tonberry telepaattisesti, sillä näkyvää suuta sillä ei ollut, vain pieni ulostyöntyvä kuono. Tonberry lähestyi, se oli jo kahden metrin päässä. Mies ajatteli kuumeisesti seuraavaa liikettään, ja potkaisi sitten tonberryn pään irti huutaen samalla "MINÄHÄN MENEN NIIN SYVÄLLE KUIN TAHDON!", jonka jälkeen jatkoi kuopan kaivamista kissan hiekkalaatikolla.

Illasta aamuun / iltaan aamusta

Aurinko laski. Ulkona kadulta kuului kauhun kiljaisu. Mies sulki silmänsä, hän halusi jo nukahtaa. Hän tunsi putoavansa. Hänen eteensä avautui näkymä vilkkaasta kadusta kymmeniä metrejä alempana, hän oli kuin unessa. Hän oli parvekkeella ja tunsi että voisi tehdä mitä vain, hän halusi hypätä. Hän ei halunnutkaan, sillä hän haluaisi olla täysin itsensä herra, joten kaikkia pieniä impulsseja ei pitäisi seurata. Olisi ehkä parempi ottaa rauhallisesti ja soittaa ystävälle seuraavasta liikkeestä. Mutta toisaalta, oliko millään väliä jos hän vain olisi unessa? Miehestä alkoi tuntua pahalta kun hän ei tiennyt mitä tehdä. Hän ei tahtonut herätä, mutta hänestä alkoi silti tuntua siltä että asialle pitäisi tehdä jotain.
Hän tunsi olevansa hereillä, mutta jotain oli pielessä. Hän ei tahtonut herätä, mutta hänestä alkoi silti tuntua siltä että asialle pitäisi tehdä jotain. Miehestä alkoi tuntua pahalta kun hän ei tiennyt mitä tehdä. Mutta toisaalta, oliko millään väliä jos hän vain olisi unessa? Olisi ehkä parempi ottaa rauhallisesti ja soittaa ystävälle seuraavasta liikkeestä. Hän ei halunnutkaan, sillä hän haluaisi olla täysin itsensä herra, joten kaikkia pieniä impulsseja ei pitäisi seurata. Hän oli parvekkeella tunsi että voisi tehdä mitä vain, hän halusi hypätä. Hänen eteensä avautui näkymä vilkkaasta kadusta kymmeniä metrejä alempana, hän oli kuin unessa. Hän tunsi putoavansa. Mies sulki silmänsä, hän halusi jo nukahtaa. Ulkona kadulta kuului kauhun kiljaisu. Aurinko nousi.