Liian syvällä

Hän oli liian syvällä. Näin oli tonberryjen kuningas hänelle sanonut. Tonberryt olivat pieniä metrin mittaisia olentoja joilla oli vihreä iho, pienessä kaljussa päässä pienet pyöreät keltaiset silmät ja ruskean kaavun alta pilkisti kalamainen häntä. Kokoisekseen tonberryt olivat silti hyvin hitaita, mutta mikäli sellainen pääsisi lähelle, se olisi varma kuolema. Tonberryt kantoivat aina mukanaan toisessa kädessä lyhtyä josta lähettivät kirouksia niiden niskaan jotka kehtaisivat hyökätä niiden kimppuun, mutta mikäli joku joutuisi lähietäisyydelle niin tonberry tuikkaisi toisella kädellä terävällä veitsellään, läpäisten mahtavimmatkin haarniskat.

"Olet.liian.syvällä", toisti tonberry telepaattisesti, sillä näkyvää suuta sillä ei ollut, vain pieni ulostyöntyvä kuono. Tonberry lähestyi, se oli jo kahden metrin päässä. Mies ajatteli kuumeisesti seuraavaa liikettään, ja potkaisi sitten tonberryn pään irti huutaen samalla "MINÄHÄN MENEN NIIN SYVÄLLE KUIN TAHDON!", jonka jälkeen jatkoi kuopan kaivamista kissan hiekkalaatikolla.

Illasta aamuun / iltaan aamusta

Aurinko laski. Ulkona kadulta kuului kauhun kiljaisu. Mies sulki silmänsä, hän halusi jo nukahtaa. Hän tunsi putoavansa. Hänen eteensä avautui näkymä vilkkaasta kadusta kymmeniä metrejä alempana, hän oli kuin unessa. Hän oli parvekkeella ja tunsi että voisi tehdä mitä vain, hän halusi hypätä. Hän ei halunnutkaan, sillä hän haluaisi olla täysin itsensä herra, joten kaikkia pieniä impulsseja ei pitäisi seurata. Olisi ehkä parempi ottaa rauhallisesti ja soittaa ystävälle seuraavasta liikkeestä. Mutta toisaalta, oliko millään väliä jos hän vain olisi unessa? Miehestä alkoi tuntua pahalta kun hän ei tiennyt mitä tehdä. Hän ei tahtonut herätä, mutta hänestä alkoi silti tuntua siltä että asialle pitäisi tehdä jotain.
Hän tunsi olevansa hereillä, mutta jotain oli pielessä. Hän ei tahtonut herätä, mutta hänestä alkoi silti tuntua siltä että asialle pitäisi tehdä jotain. Miehestä alkoi tuntua pahalta kun hän ei tiennyt mitä tehdä. Mutta toisaalta, oliko millään väliä jos hän vain olisi unessa? Olisi ehkä parempi ottaa rauhallisesti ja soittaa ystävälle seuraavasta liikkeestä. Hän ei halunnutkaan, sillä hän haluaisi olla täysin itsensä herra, joten kaikkia pieniä impulsseja ei pitäisi seurata. Hän oli parvekkeella tunsi että voisi tehdä mitä vain, hän halusi hypätä. Hänen eteensä avautui näkymä vilkkaasta kadusta kymmeniä metrejä alempana, hän oli kuin unessa. Hän tunsi putoavansa. Mies sulki silmänsä, hän halusi jo nukahtaa. Ulkona kadulta kuului kauhun kiljaisu. Aurinko nousi.

Kissoja ja koiria

Varhain aamulla Jorma kävi kaapillaan. Norsun muotoinen kampa edelleen tallella, hyvä. Hän oli kuullut eilen naapurin Mikolta että talon seinällä oli havaittu oselotti kiipeämässä kohti Jorman ikkunaa, ja siitä lähtien hän oli vainoharhaisena suojellut tärkeintä esinettään. Hän oli täysin kumisaappaiden toivossa, mutta ei ymmärtänyt miksi postimies olisi lähettänyt kissaeläimen nappaamaan hänen arvotavaransa. Ovelta kuului koputus. Jorma ei ensin uskaltanut katsoa ovessa olevasta reiästä toiselle puolelle, mutta ei sitten uskaltanutkaan. Reiästä hyppäsi sisään valkoturkkinen arktinen kettu ja se puraisi Jormaa pikkuvarpaasta. Mutta se olikin vain harhautus! Lasin läpi hyökkäsi naapurin Mikko, ratsastaen pienellä oselotilla, kaappasi norsun muotoisen kamman ja laittoi sen pakaroidensa väliin. Mikko näytti niin onnelliselta että Jorma lähti elokuviin katsomaan jotain surullista, kenties Seitsemää.

Kirva

Täysin satunnaiset ajatukset ovat avaruuden kolmessatoista kuutiossa mehiläisen pesiä, ja eivät tahdo ikinä totella aivokäyrien komentoja. Mitä se sitten sanoo kirjoittajan aivokapasiteetista kun tarkkaillaan kaikkia satunnaisia sanoja jotka laitetaan vierekkäin. Onko se sitten kahvin makuista karahvia, vai kolmen tarkkailupesäkkeen neljänneksiä? Kenties mitään järkiperäistä kolmijalkaa ei mielen sopukoista löydy, mutta täytyy silti pitää teksti perkeleen siistinä, siis ilman likaisia piruettisanoja. Eihän tämä ole mahdollista että vain vähän lonkeroita nauttimalla testaa otsakapasiteettejaan latelemalla satunnaisia asioita tekstin muotoon? Kenties tämä on vain jonkinlainen halu kokeilla mitä tekstiin ilmaantuu. Huomatkaa että välillä lauseissa on järkeä, mutta kolmetoista. Huomaan kirjoittaessani toistuvan kolmosen, mistä tämä korventuu? Mielessäni koko kokko korvenee, ja siirappinen housumajava ei kulje ympyrää. Eihän tällaista roskaa jaksa naapurin Eerokaan lukea, mutta tulipahan testattua. Enemmänkin tulisi, mutta säästetään nyt ihmisten aivosoluja parempiin tarinoihin.

Väsy

Väsyttää. Silmät lähes kiinni. Mikä olisikaan parempi tapa juoda kahvia kuin juoda sitä.

Sinisessä nurkkauksessa kofeiini, punaisessa nurkkauksessa väsymys. *ding*
Erä alkaa, kofeiini lähtee suoraan hyökkäykseen ja potkaisee väsymystä naamaan. Väsymyksen silmät aukeavat hieman. Kofeiini heilauttaa kirvestään kohti väsymystä, mutta väsymys ottaa kirveestä kiinni ja heittää kofeiinin happojärveen. Yleisö huokaisee. Juuri hetkeä ennen kosketusta sihisevään mömmöön, kofeiini päättää että hän ei aio lähteä yksin, joten hän ottaa väsymyksen nenästä kiinni ja vetää hänet mukaansa happoon. Yleisö nielaisee.

Tuntuu kuin hiljaisuutta olisi kestänyt ikuisuus. Yleisö tuijotti happojärveä epäuskon vallassa. Sitten hiljaisuus rikkoutui ja nurkan takaa hyppäsi ulisten iso muovilusikka joka lusikoi koko yleisön happojärveen.

The end.