Kahvitaukotarinoita IV

Tiistai. Eräs mies sanoi kerran että tiistai on maailmankaikkeuden vittumaisin päivä. Tämä kyseinen tiistai ei ainakaan ollut, ehkä se joku puhui paskaa. Mies joka käveli kahville oli nimittäin iloisella ja pirteällä tuulella, hän oli saanut taas nukuttua hyvin, melkein yhtä hyvin kuin sillon kerran karhun vatsassa. Eihän tänään voisi tapahtua mitään ikävää.

Mies saapui kahvihuoneeseen ja alkoi syömään eväitään. Kahvi tuoksui erinomaiselta. Kivettynyttä pomoa ei näkynyt missään. Kahvilla oli samat työkaverit kuin eilenkin, Harri Omo ja Leevi Eipä. Kuului pieru.
'On se ilmoja pidelly', Harri Omo aloitti small-talkin.
'Joo-o, on ilmoja pidelly', jatkoi Leevi Eipä.

Sitten huoneeseen astui zombi joka alkoi syödä Harri Omon aivoja. Zombi näytti Kille Arhulta.

'Ai kato Kille perkele! Me luultiin että sä olet sairaana', Harri Omo sanoi lievästi hengästyneenä.
'Joo-o, niin luultiin', kuului Leevi Eipän suusta.
'Mrörgh', örisi Kille Arhu, ja jatkoi aivojen syömistä.

Mies katseli ihmeissään että miksi Kille Arhu oli alasti, mutta ei välittänyt tästä koska Kille Arhu oli aina ollut vähän kummallinen. Sitten mies joi kahvinsa loppuun.

Kahvitaukotarinoita III

Viikon ensimmäinen kahvikupillinen. Mies oli iloinen. Hän ei ole jaksanut vaivautua keittämään kahvia kotonaan.

Nyt työpaikan kahvihuoneessa oli enemmänkin ihmisiä. Kille Arhua ei näkynyt, mutta kaksi muuta työkaveria oli paikalla. Kahvilla oli myös miehen pomo, joka näytti hermostuneelta.

Muut lukivat lehteä, mies söi eväitään ja sekotti kahviaan. Hermostunut pomo katseli ympärilleen, ja huomattuaan että mies katsoi häntä, pomo jähmettyi ja muuttui harmaaksi. Nyt muutkin havahtuivat horroksistaan.

Miehen työkaverit katsoivat ensin miestä, sitten pomoa. Yksi työkaveri koski pomoa sormella, toinen teki samoin.

'Saatana. Sehä o kiveä', sanoi ensimmäinen.
'Joo-o, kiveä on', totesi toinen.

Työkaverit jatkoivat lehden lukemista ja mies joi kahvinsa loppuun.

Kissa käpy tapaa sipulin

Hapan käpy nimeltänsä Kissa tippui euforisena Rouva Evoluution
madonreiästä, jonkinlaiselle pehmeälle ja karvaiselle alustalle.
Samalla madonreikä sulkeutui pieruisen äänen saattamana, ja hävisi
näkyvistä.

Kissa alkoi tutkia hymyillen ympäristöään, ja havaitsi olevansa erään
eläimen päällä, jonka hän oli happamaisuuksissaan nimennyt sipuliksi.

Hän oli vain kerran aikaisemmin nähnyt sipulin. Kissa oli juuri tullut
tietoiseksi itsestään, ja pudonnut Kinkkuun. Siinä hän sitten oli
muuttunut happamaksi ja maannut järkyttyneenä, ja nähnyt iloisesti
kuinka sipuli oli tehnyt oravasta selvää. Sipulilla oli musta turkki,
häntä, terävät korvat ja se käveli neljällä jalalla. Silmät olivat
Kissan mielestä huvittavat keltaisuutensa vuoksi, mutta sipulin
valkoiset viikset ne vasta riemastuttavat olivatkin! Sipuli oli
raadellut oravan pieneksi silpuksi ja tehnyt siitä pirtelöä, mutta
tämä ei haitannut Kissaa, koska hän tiesi että oravapirtelö oli hyvää.

Nyt kissa huomasi katsottuaan ympäristöään, että Herra Koivu oli aivan
hänen vieressään. Sipuli makasi sen alla. Kissa riemastui tästä kuin
juusto hiirestä! Kissa katsoi vielä tarkemmin ympärilleen, ja nyt
huomasi että sipuli tarkkaili erästä oravaa, joka haukkasi hieman
käpyä, ja sitten orava näytti hieman hermostuvan, ja niinpä se heitti
kävyn avaruuteen.

Niinhän se oli, että Kissa oli matkustanut läpi ajan ja avaruuden,
paikkaan josta hänen seikkailunsa alkoi. Mutta ei kerrota sitä
hänelle. Kissan isot telepaattiset aivot eivät kuitenkaan ymmärtäisi.

Sipuli ei ollut huomannut Kissaa, ja nyt pinkaisi vauhkona kohti
oravaa. Kissa yllättyi tästä niin kovasti että lähes kiljaisi ilosta,
mutta tarttui sitten uusilla tulitikkumaisilla käsillään kiinni
sipulin kiiltävästä turkista.

Orava ei tajunnut mitään, koska oravat ovat tyhmiä kävynsyöjiä, ja
niillä on pienet nenät. Niinpä sipuli sai oravan kiinni, ja teki
siitäkin pirtelöä. Oravapirtelö oli yllättävän makeaa, orava oli
varmaan saanut jostain sokeria.

Pidettyään ruokalevon ja käytyään kakilla, sipuli huomasi tuskissaan
roikkuvan hymyilevän kävyn.
'Hyvää hyvää', sipuli kuuli mielessään. Kissa hyödynsi parannettuja
telepaattisia kykyjään.
'Minä olen Kissa, mikä on sinun nimesi sipuli?'
'Minun nimeni on Käpy', vastasi Käpy omilla telepaattisilla kyvyillään.
'Enkä minä ole sipuli senkin tyhmä käpy! Olen kissa!'
Tästä Kissa riemastui niin kovasti että kiljaisi äänettömästi!
'Sitten voimme olla kumppaneita!', Kissa iloitsi.
'Se olisi liian ennalta-arvattavaa että olisi Kissa käpy ja Käpy
kissa. Minä voin olla siis sipuli', Käpy vastasi.

Kissa hyppäsi alas Kävyn turkista, ja katsoi iloisena tulitikkumaisia jalkojaan.

Ja niinpä ystävät Kissa ja Käpy lähtivät kävelemään kohti auringonlaskua.

Mitä löytyisi auringonlaskun takaa? Oliko Käpy ilkeä natsi? Mikä
ihmeen Suuri Puhdistus? Joko Pahvi unohtui? Vastauksia kysymyksiin
löytyy viimeisestä osasta.

Kahvitaukotarinoita II

Hän odotti jo kärsimättömästi kahvitaukoa. Vielä kymmenen minuuttia päivän ensimmäiseen kahvikupilliseen. Miestä ei juurikaan väsyttänyt hyvin nukutun yön ansiosta. Hän oli tyytyväinen.

Nyt aika koitti. Hän lähti kohti yläkerran kahvihuonetta. Viime kerralla kahvilla oli käynyt traagisia asioita. Karhu oli syönyt hänet.

Mies oli viettänyt yönsä karhun vatsassa, ja hyvin nukutun yön jälkeen hän oli päättänyt mennä kuitenkin töihin, lämpimästä turvapaikasta huolimatta. Työmatka oli tuntunut turhan viileältä, syksy oli tulossa.

Mies otti kahvia muoviseen kuppiinsa, ja eväänsä jääkaapista. Normaalisti perjantaisin on myös pullaa tai keksejä tarjolla, mutta tänään ei ollut. Jotain oli vialla.

Mies istahti alas sohvalle josta karhu oli hänet eilen syönyt. Tänään yksi työkaveri oli myös kahvihuoneessa, muiden sijaintia mies ei tiennyt, ja ihmetteli missä muut ovat.

Työkaveri, nimeltänsä Kille Arhu, tuijotti hiljaa seinään, kasvoillaan ilmeetön ilme. Mies ei kiinnittänyt tähän huomiota, koska Kille Arhu oli usein vähän kummallinen. Sitten Kille Arhu alkoi murista. Tästäkään mies ei välittänyt, koska oli aina miettinyt että Kille Arhu oli aika kummallinen. Mutta sitten Kille Arhu käänsi kasvonsa kohti miestä. Kasvoilla oli julma ilme, sellainen samanlainen kuin julmilla ihmisillä. Kille Arhu nousi seisomaan tuoliltaan, ja lähti etenemään miestä kohti edelleen muristen julmalla katseella. Mies ei välittänyt, koska oli aina ajatellut että Kille Arhu oli vähän kummallinen.

Kille Arhu oli aivan miehen vieressä, ja huusi sitten vihaisena
'PERKELE! Mis on keksit saatana!?'
'En tiedä', mies vastasi ja joi kahvinsa loppuun.

Kahvitaukotarinoita I

15 minuuttia on kieltämättä tiukka aikaraja, mutta hän tiesi kykenevänsä tekemään sen yhtä hyvin kuin kuka tahansa muu samanlainen henkilö.

Hän jumitti puhelimensa ääressä, kahvihuoneessa, yksin. Nyt olisi kirjoitettava jotain. Aurinko paistoi hänen jalkaansa takana olevasta ikkunasta samalla kun hän sekoitti kahviansa, jotta sokerit liukenisivat nopeammin. Hänellä ei ollut ideaa kirjoitukseen, mutta sellaista ei tarvittaisi. Hän aloitti: "15 minuuttia on kieltämättä tiukka...", mutta sitten yhtäkkiä karhu hyppäsi ikkunasta sisään.

Karhu oli aikamoinen hyppijä, sillä kahvihuone sijaitsi rakennuksen toisessa kerroksessa. Lasinsirpaleet lenteli ympäriinsä, mutta mies istui silti epämukavalla ikivanhalla nahkaisella sohvalla sekoittaen edelleen kahviaan.

Karhu oli iso, ainakin 3 metriä korkea, sen pää lähes hipoi kattoa. Se vaikutti tyyneltä vaikka oli juuri hypännyt ainakin 7 metriä korkeutta räsähtäen ikkunasta läpi. Karhu alkoi katsella ympärilleen samalla nuuhkien. Mies jatkoi kahvin sekoittamista, nyt siemaisi siitä hieman.

Karhun tainnuttamiseen olisi vielä 5 minuuttia aikaa. Mies jatkoi puhelimensa näppäilyä. 4 minuuttia.

Karhu huomasi miehen joka istui sohvalla, mutta ei vielä lähestynyt (mies joi juuri kahvinsa loppuun, 3 minuuttia aikaa tainnuttaa karhu). Karhu oli väsynyt koska se ei ollut saanut vielä aamukahviansa, joten se lähti liikkumaan kohti moccamasteria. Kahvinkeittimelle päästyään se totesi karhumaisella äänellä
'PERKELE! Ei o kahvia saatana!'

Sitten miehen aika loppui ja karhu söi hänet.

Kissa käpy ja Rouva Evoluutio

Hapan käpy nimeltänsä Kissa ajelehti suuressa tyhjässä avaruudessa,
halki omniversumin, kohti uusia galakseja. Ensimmäiset sata vuotta
Kissa oli ollut erittäin hilpeällä tuulella koska kuvitteli pääsevänsä
Pahviin. Seuraavien vuosisatojen ajan Kissa oli hieman kohmeinen.

Matkallaan kohti suurta tuntematonta, jossa yksikään käpy ei ollut
käynyt, hän oli joutunut pysäyttämään pysäyttämättömän vauhtinsa yhden
kerran, mutta vain hetkeksi, kun vastaan ajelehti sininen avaruuskäpy.

Avaruuskäpy lähestyi, ja Kissa ajatteli kohmeloisena vaihtavansa pari
sanaa avaruuskävyn kanssa. Keskustelu meni jotakuinkin näin:

Kissa: '...'
Avaruuskäpy: '...'

Keskustelu ei lähtenyt ollenkaan käyntiin, koska kävyille ei ollut
kehittynyt puhekykyä, koska ne olivat käpyjä. Kissan telepaattiset
kyvyt eivät myöskään toimineet, koska avaruuskäpy ei ollut
avaruusorava. Ja kaiken kukkuraksi avaruuskäpy ei ollut tullut edes
vielä tietoiseksi itsestään.

Niinpä Kissa jatkoi hilpein mielin matkaansa suuressa tyhjyydessä,
kohti tuntematonta.

Ja sitten hän olikin jo keltaisella ja pinkillä planeetalla, joka oli
täynnä pumppernikkeleitä.

Käpy oli tippunut taivaista suoraan yhdelle pumppernikkelille, joka
oli menossa erään otuksen suuhun. Tämä otus oli avaruusorava.

Avaruusorava oli ainakin kaksi metriä pitkä, ja kolme metriä pitkä!
Sen häntä oli vihreä, ja turkki oli poissa, koska avaruusoravilla ei
ole turkkia. Oli vain keltaiset suomut. Avaruusorava seisoi kolmella
jalallaan, ja katsoi viidellä silmällään alaspäin, käteensä jossa oli
neljäkymmentä sormea. Toista kättä avaruusoravat eivät tarvinneet.

Avaruusorava kummasteli hetken outoa kohmeista asiaa joka oli tippunut
avaruusoravien lempiruokaan, pumppernikkeliin, ja vieläpä hänen
pumppernikkeliinsä!

Kissa otti tämän hetken hämmästyneisyyden erittäin hurmioituneena
vastaan, ja kurotti nyt telepaattisilla kyvyillään avaruusoravan
mieleen, ja Kissa sanoi: 'Heipsankekkaa!'
Avaruusorava näytti hetken hämmästyneeltä, mutta sitten suunnattoman
vihaiselta. Hetken muristuaan, avaruusorava tuli maailman iloisimmaksi
avaruusoravaksi, ja voitte varmaan kuvitella että Pumppernikkel I
Pumppernikkelin galaksissa on varmasti täynnä avaruusoravia koska
sieltä saa avaruusoravien lempiruokaa, mutta olette väärässä.

Pumppernikkel I oli ennen täynnä avaruusoravia, mutta Suuren
Puhdistuksen jälkeen planeetalla oli enää yksi avaruusorava.

'Heipsankekkuu! Heipsankekkuu!', huuteli avaruusorava innoissaan.
Kissa oli tyytyväinen että sai yhteyden avaruusoravaan. 'Mikä on sinun
nimesi?', Kissa kysyi.
'Minä olen Rouva Evoluutio', vastasi avaruusorava.
'Ja minä olen Kissa! Autatko minut Pahviin?'
'En tiedä kummasta pahvista puhut, mutta ilomielin!'

Nyt Rouva Evoluutio heilautti häntäänsä, ja niin Kissalle kasvoi kädet
ja jalat. Ne olivat kuin tulitikut, mutta Kissa pystyi taittamaan
kätensä koukkuun halutessaan.
Rouva Evoluutio paransi myös Kissan telepaattisia kykyjä.

'Oho vau!', Kissa iloitsi.
'Autatko meikäläisen nyt sinne Pahviin?'

Rouva Evoluutio heilautti taas häntäänsä, ja avasi näin madonreiän
pumppernikkelinsä reunalle. Tästä Kissa pääsee jatkamaan matkaansa.

'Ole hyvä Kissa', Rouva Evoluutio manasi.
'Ehkä', Kissa virnisteli ja hyppäsi uusilla jaloillaan madonreikään.
'Kylläpä se nyt happamalta kuulosti', Rouva Evoluutio iloitsi, ja söi
käpyisen pumppernikkelinsä.

Mitä madonreiässä on? Onko siellä Pahvi? Mitä Kissa oikein
suunnittelee uusilla telepaattisilla voimillaan? Kuka oli Suuri
Puhdistus? Vastauksia saatamme tarjoilla seuraavassa osassa.

Käpy nimeltänsä Kissa

Olipa kerran käpy, jonka nimi oli Kissa. Kissa havahtui yhtenä päivänä tietoisuuteen, ja tunsi suurta iloa että sai roikkua osana Herra Kuusen oksissa, niinpä hän päätti nimetä itsensä Kissaksi.

Eräänä hienona sumuisena päivänä Kissa hymyili aurinkoisille ajatuksilleen, kun yhtäkkiä hän tunsi huimausta sisuksissaan ja huomasi että asia jonka hän oli nimennyt Kinkuksi lähestyi. Kissa ei tiennytkään, että Kinkku oli oikeasti maa. Niinpä hän tippui maahan, ja järkyttyi tästä maisemanvaihdoksesta niin kovasti, että muuttui happamaksi.

Viikon oltuaan järkyttyneenä maassa, Kissa päätti että nyt on hyvä aika mennä takaisin suureen tyhjyyteen, neljänteen ulottuvuuteen jota hän kutsui nimellä Pahvi. Nyt hän kutsui telepaattisilla voimillaan oravan luokseen.

Orava saapui Kissan luokse, ja haukkaisi vähän, mutta totesi maistamansa happamaksi. Niinpä orava sitten hermostui ja heitti Kissan avaruuteen. Ja niin Kissa sitten luuli pääsevänsä suureen Pahviin. Mutta aina ei voi saada haluamaansa, ja Kissa jäi leijumaan suureen avaruuteen, edeten hiljaa kohti uusia aurinkokuntia. Mitä sieltä löytyisi? Pääseekö Kissa Pahviin? Se selviää seuraavassa osassa.