Simo Sieni

Oli sateinen syyspäivä. Harmaalta taivaalta satoi vettä ja kaupungin asukkaat juoksivat paikasta toiseen kuin peläten tuota kirottua märkyyttä. Kaikilla oli kiire ja kaikki vihasivat sadetta. Puvuissaan ja solmioissaan ihmiset stressasivat elämänsä piloille, tehden töitä harmaissa toimistorakennuksissaan ja vihaten luontoa. Kauempana kaupungin kaaoksesta, oli metsä. Tämä metsä oli täysin hiljainen. Kuului vain sateen ropinaa lehtipuiden harvoilla keltaisilla ja punaisilla lehdillä. Suuri osa lehdistä oli jo tippunut maahan, mutta osa sinnitteli vielä oksilla. Oli tyyntä, puiden latvat eivät liikkuneet yhtään. Oli vain hiljainen sade.

Erään kuusen alla, sammaleisen kiven takana, heräili Simo. Simo oli siitä erityinen kaveri, että hän oli maailman ainoa elävä ja puhuva sieni. Kaikki jotka olivat nähneet Simon, olivat saattanet erehtyä luulemaan häntä joksikin muuksi kuin herkkusieneksi, sillä Simo oli muodonmuuttajasieni. Hän pystyi halutessaan muuttumaan millaiseksi sieneksi tahansa.

Simo nousi sammaleiselta sängyltään ja venytteli raajojaan. Hän havahtui sateeseen, joka ropisi hänen hattuunsa. Simo piti sateesta. Hän piti vedestä, koska hän sai siitä elinvoimaa, ja vettä tarvittiin myös kahvin keittämiseen. Simo aloitti aamutoimensa muutamalla punnerruksella, sillä hän halusi pysyä kunnossa. Urheilun jälkeen hän meni keittiöön ja teki itselleen kupposen kahvia. Tummaa paahtoa, nam. Kahvin lämpö ja tuoksu tekivät hänet iloiseksi.
"Koororroroorororoorokokorkrroror", Simo julisti. Se oli sienten kieltä jonka hän oli itse kehittänyt.
(Sienten kieltä ei käännetä Suomeksi tästä eteenpäinkään lukijan mielenterveyden vuoksi. Toim. Huom.)

Kahvin juotuaan Simo lähti jokapäiväiselle kävelyretkelleen. Syksyinen metsä oli vielä kaunis kun puissa oli lehtiä, vaikka Simo pitikin enemmän havupuiden neulasista joita oli kiva syödä. Vaikka Simon pääasiallinen ravinto olikin liha, niin hän tykkäsi syödä välillä myös jotain vihreää. Simo oli metsästänyt juuri eilen, joten tänään hänen ei tarvitsisi lähteä kovin pitkälle kotikulmiltaan.

Simo havaitsi että hänen lempipaikassaan, hänen kotinsa läheisellä lammella, oli märkä orava juomassa vettä. Oravat olivat Simon mielestä hauskoja otuksia ja hän tykkäsi välillä ratsastaa niillä. Mutta Simo onkin vähän tyhmä sieni, eikä se olento ollut suinkaan orava, vaan se oli ihminen.

Ihminen ihmetteli kyyryssä jotain mitä näkyi lammessa, ja kun Simo tuli hänen taakseen se ihmetteli edelleen. Simo asteli lammen reunalle ja katsoi itsekin lampeen, ja näki siellä jonkin ison metallisen esineen puoliksi veden alla. Tämä teki Simon vihaiseksi koska hän ei halunnut että hänen lampeaan sotketaan. Sitten ihminen huomasi erikoisen sienen, joka oli metrin mittainen, ja ihminen säikähti kovasti. "ROKROROKROKKOOKROROR!!", Simo huusi vihaisena. Ihminen oli vielä niin shokissa epäonnisesta laskeutumisestaan pienlentokoneellaan lampeen että ei heti tajunnut juosta karkuun, ja se oli hänen viimeinen virheensä. Simo söi ihmisen suihinsa yhtenä suupalana.


Pienen ruokalevon jälkeen Simo oli taas tyytyväinen. Hänelle tuli kova hinku pelotella lisää ihmisiä. Välillä hän kävi lähellä kaupunkia pelottelemassa ihmisiä omaksi huvikseen. Simo kun pystyi muuttumaan milloin tahansa 4 metriä korkeaksi Karhusieneksi, ja raatelemaan muutamia ihmisiä verille. Se oli Simon mielestä parasta huvia aina silloin kun ei voinut ratsastaa oravilla. Nyt hän lähti kohti läheistä kaupunkia.


Matka taittui hyvin Gepardisienenä, juosten muutamassa minuutissa kymmenen kilometrin matkan. Niin hän saapui metsän reunaan. Heti metsän ulkopuolella oli autotie, josta hän oli saanut omiin kokoelmiinsa monta hyvää oravannahkaa. Hän tykkäsi ripustaa nahkoja olohuoneen seinälle ja katsella niitä. Simo oli ajatellut perustaa Gallerian johon olisi laittanut erilaisia nahkoja roikkumaan, mutta ei ollut vielä toteuttanut ideaa koska ei ollut löytänyt sopivia tiloja.


Simo lähti ylittämään tietä normaalina itsenään, metrin korkuisena herkkusienenä. Autoja ei näkynyt, joten häntä hieman harmitti ettei onnistunut aiheuttamaan kolareita. Hän tykkäsi seurata kun autot paloivat ja grillasivat ihmiset sopivan mureiksi. Hän olikin alkanut kutsua autoja nimellä oooororokor, joka vapaasti suomeksi käännettynä olisi "grilli".


Tien toisella puolella oli vain pensaita, joiden läpi menemällä pääsi omakotitaloalueelle. Simo ei ollut koskaan tutkinut koko aluetta, vaan oli aina aluksi ollut karhusienenä, ja sitten kun oli löytänyt pari ihmistä raadeltavaksi ja hoitanut hommansa, niin hän oli lähtenyt hihittäen takaisin metsään. Mutta nyt oli ongelmia vastassa.


Joku oli selvästi odottanut että juuri niistä puskista tulisi karhusieni esiin, koska maassa oli ansoja. Karhunrauta leikkasi Simon jalan nilkan kohdalta poikki. Leuat poikkasivat helposti sienisen jalan, ja Simo jäi tynkäjalkansa kanssa hyppelehtimään viereen. Hän ei voinut tuntea kipua, mutta vihaa hän tunsi.


Simo muuttui ydinpommisieneksi, ja räjäytti kaupungin tuhkaksi.

Polttakaa Noita

Hermanni oli vihainen mies. Hän oli vihainen koska hänen vaimonsa oli noita. Ihan oikea noita-akka. Hermanni oli vihainen koska hän ei itse osannut muuttaa vihamiehiään sammakoiksi tai taikoa rahaa tyhjästä ja hän oli vihainen koska hänen vaimonsa ei suostunut tehdä näitä asioita. Hän oli myös vihainen siitä että hänen vaimonsa oli alkanut käyttää yhä enemmän mustia vaatteita ja hänen nenäänsä oli kasvanut iso luomi (josta kasvoi karvoja).
Hermanni oli halunnut avioeron siitä lähtien kun sai viimein kuulla hänen vaimonsa todellisen luonnon. Vaimo, jonka nimeksi paljastamme nyt Olgan, oli suuttunut avioeropuheista niin kovasti että uhkasi muuttaa miehensä sammakoksi mikäli vielä ottaisi asian esille. Niinpä hänen täytyisi keksiä keino hankkiutua noidasta eroon.
Eräänä iltana takkahuoneessa Hermanni kohensi tulta ja murisi itselleen. Sitten Olga astui huoneeseen sisälle.
"Lyön vetoa että et pysty muuttamaan itseäsi oksaksi.", uhosi Hermanni
"Pystynpä", sanoi Olga ja muuttui kuivaksi oksaksi Hermannin nenän edessä. Sitten Hermanni otti oksan ja heitti sen takkaan.

Elipä kerran bloggaaja

Elipä kerran bloggaaja. Hän kirjoitti niin paskoja tarinoita että Suomen kansa oli koonnut adressin hänen teloittamiseksi. He vaativat parempia ja järkevämpiä tarinoita, mutta bloggaaja ei osannut.
Yhtenä iltana bloggaaja oli saanut tavanomaisen vihapostinsa mukana yhden kiitoskirjeen, se kuului näin:
Hyvä vittupää,
Kiitos että kuolet huomenna.
Terveisin,
KillTheBlogger99
P.s. Sun tarinat on vitun perseestä
Bloggaaja oli todella iloinen että häntä oli kiitetty. Niinpä hän kuoli seuraavana aamuna hymy kasvoillaan kun hänet hirtettiin.

Pekka Kana ja apinalauma

Pekka oli yksinkertainen kana. Hän tykkäsi nokkia jyviä maasta ja kotkotella muille kanoille. Pekka oli tyhmä kana. Se oli niin tyhmä että muut kanat nauroivat sille makeasti kotkotellen, mutta Pekkaa tämä ei häirinnyt ollenkaan. Hän tuli iloiseksi siitä että hän sai huomiota, koska kun hän kotkotteli muille, eivät muut huomanneet häntä ollenkaan.
Yhtenä päivänä Pekka päätti ryhtyä maailman johtajaksi, mutta hänen pitäisi ensin päästä pois kanalasta. Niinpä hän soitti läheiseen sirkukseen ja tilasi sieltä apinalauman häiriöksi kanalan portille että hän pääsisi lentämään pois.
Seuraavana aamuna apinat olivat paikallaan porttien vieressä, ja muut kanat ihmettelivät kovasti apinoiden tanssimista. Niinpä Pekka päätti lentää karkuun kun kukaan ei katsonut.

Päivä Elämää

Hän heräsi kioskilta erittäin iloisena ja varmana. Vaikka hän ei muistanut mitään ennen tätä hetkeä, hän oli varma että kohta joku tulisi hakemaan hänet.
Hän oli myyjän takana ja huomasi että kioskilla ei ollut muita. Myyjä teki rauhassa päivän Metro-lehdestä sudokua eikä huomannut ketään takanaan.
Hän odotti rauhallisena myyjän takana että joku tulisi sisälle. Ja sitten ovi kävi. Sisään astui parrakas mies, jolla oli toisen käden tilalla koukku, toisen silmän päällä silmälappu, toisen jalan tilalla puinen keppi ja toisella olkapäällä papukaija joka rääkyi:
"Polli tahtoo kaljaa! Polli tahtoo kaljaa!"
Parrakas mies mulkaisi harmaalla silmällään papukaijaa ja rääkaisi:
"Nyt Polli pitää turpansa kiinni tai Pollista tehdään pirtua!"
Myyjä katsoi ovelle hämmentyneenä. Parrakas mies lähestyi myyjää.
Hän katsoi iloisena myyjän takaa kun parrakas mies lähestyi tiskiä. Hän tiesi että nyt tuli noutaja. Parrakas mies mumisi jotain myyjälle ja myyjä antoi miehelle lehtihyllystä Aku Ankan. Aku Ankka oli noutajan vuoksi erittäin iloinen.
Myyjä alkoi vaatia maksua lehdestä, mutta sitten Polli alkoi nokkia myyjää, parrakas mies huuteli "Yarr! Garr! Blarr" ja juoksi karkuun niin nopeasti kuin puujalallaan pystyi. Myyjä jäi verissään lattialle makaamaan miettien huonoa aamuaan, pystymättä liikkumaan kohti puhelinta soittaakseen poliisille, koska Polli oli nokkinut myyjän pään irti.
Parrakas mies pääsi ulos pienestä kiskasta ja huomasi sitten että hänen lehtensä hymyili hänelle. Parrakas mies suivaantui tästä niin kovasti että repi lehden kahtia ja heitti sen roskikseen. Aku Ankan hymy hyytyi.
Parrakas mies lähti ylittämään tietä, mutta hajamielisen poliisin ohjaama poliisiauto ajoi hänen päälleen.
Rami ei edes huomannut miestä jonka yli hän juuri ajoi. Hän oli liian keskittynyt olemaan järkyttynyt juuri kuulemastaan paljastuksesta; hänen rakastajansa Sami onkin nainen. Ramin työkaveri Jorma näytti hänelle apukuskin paikalta kuvia Ramin rakastajasta ennen sukupuolenkorjausleikkausta. Rami oli erittäin järkyttynyt, ja painoi hämmentyneenä kaasua aina vain enemmän.
Poliisit olivat lähteneet erään juopuneen kuskin perään, joka oli ajanut liian hiljaa. Juopunut kuski havaitsi nyt että poliisiauto lähestyi vähän liiankin nopeasti. Niinpä hän säikähtäneenä päätti luovuttaa ja pysäytti auton tien sivuun.
Poliisit kaahasivat ohi ja juopunut kuski päätti sen kunniaksi korkata kolmannen kossupullon. Juopuneen kuskin vaimo oli ollut sängyssä hänen äitinsä kanssa, joten juopunut kuski oli kussut molempia silmään, ja lähtenyt kossua juoden ajamaan.
Nyt parin huikan jälkeen kolmas ja viimeinen pullo tyhjeni, joten lisää olisi saatava. Hän käynnisti uskollisen Lada Samaransa, ja lähti pientareelta kohti viinakauppaa. Hän ei vain tiennyt missä lähin kauppa oli. Hän muisti nähneensä jonkin kiskan vähän taaempana, ja päättikin tyytyä keskiketterään. Niinpä hän lähti peruuttamaan kohti kiskaa jolle oli matkaa 10 kilometriä, niin, peruuttamaan.
Tällä välin Polli suri herraansa parrakasta miestä. Miehestä oli jäljellä vain märkä läntti maassa, joten Polli päätti juoda pirtut hänen kunniakseen. Polli lähti kohti laivaa jonka he olivat parkkeeranneet kiskan taakse, ja haki sieltä kolme ämpärillistä pirtua. Polli alkoi ryypätä ankarasti herransa nimeen, kun yhtäkkiä punainen Lada Samara hyökkäsi märän läntin päälle. Autosta nousi erittäin juopunut henkilö, jolla oli erittäin iso ja punainen nenä. Polli nimitti henkilön uudeksi herrakseen ja he joivat pirtua aamuun asti, iloisesti tanssahdellen.

Viinasodat: Alku

Tahtoisin sanoa tähän alkuun, että en ole varma meneekö tämä jo liian järjettömän ymmärrettäväksi, joten kysyn teiltä, rakkaat lukijani (joita on vissiin 2), jatkanko tätä tarinaa?

Vuosi oli 2010, Alkoholin vuosi. Oli kulunut vain muutama kuukausi siitä kun eräs avaruusorava Pumppernikkel I:ltä oli tullut Korson Alkoon ja antanut viineille ja viskeille jalat ja kädet. Sen jälkeen helvetti oli päässyt irti.

Korson suuri juoppopopulaatio oli lähtenyt metsästämään viinejä jotka juoksentelivat hätääntyneinä ympäri katuja. Viinit eivät pystyneet puolustautumaan mitenkään. Muutama kuohuviinipuollo oli keksinyt ravistaa itseään ja räjäyttää korkkinsa kohti hoiperteleviä juoppoja, mutta se sattui niin paljon että kuohuviinit joutuivat koomaan tämän jälkeen.

Viskit sen sijaan syntyivät revolveri kädessään. Viattomia siviilejä ja juoppoja makasi maassa verissään missä tahansa viskit kulkivat. Maailma oli tuhoutumassa, tai ainakin Korso.

Näiden parin kuukauden aikana viskit olivat lähteneet valloittamaan Korsoa, viinit sen sijaan olivat menneet kaikki Lumoon ja linnoittaneet sen. Katkerot olivat myös heränneet henkiin hieman viskien jälkeen (erittäin katkerina siitä ettei heillä ollut revolvereija, vaan pahanhajuinen hengitys), ja nyt oli noussut huhu että kaikki muutkin alkoholit Korson Alkosta olivat heränneet henkiin. Korso ja lähialueet olivat jo autioituneet, vain viskit ryntäilivät ympäriinsä, syöden jokaisen kulkukoiran joka tuli vastaan.

Eräs Jim Beam ja Teerenpeli Single Malt olivat jääneet Korsoon suunnittelemaan Lumon tuhoa. He eivät pitäneet viineistä. Kukaan ei pitänyt viineistä, jopa juopot olivat lopulta kyllästyneet viiniin jota oli niin helppo saada.

Jim Beam ja Teerenpeli hengailivat Korson asemalla, paikassa jossa juopoilla oli ollut komentokeskus. He katselivat Alkolle päin, ja huomasivat että siellä näkyi liikettä.
"Voisiko ennustus olla totta? Viinat heräävät eloon?", Teerenpeli mietiskeli.
"En tiedä, mutta jos siellä on yksikin katkero, niin mä vittu tapan sen", Jim Beam heilutteli revolveriaan kädessään.
"Mitäs sulla on katkeroita vastaan?", Teerenpeli ihmetteli.
"No yks kaveri oli menos vähän vikittelee yhtä Carilloa, ja se saatanan huora tönäs sen alas hyllyltä", Jim Beam kirosi. "Kaveri meni tuhannen päreiksi."
"Sit saa katkerot maistaa lyijyä, tämän lupaan!" Teerenpeli Single Malt uhosi.

He lähtivät kulkemaan kohti Alkoa, mielessään murha, mutta kun he pääsivät sinne he saivat huomata että paikka oli jo täysin tyhjä, lukuunottamatta Père Kermannin Absinttia. Absintti horjui ympäriinsä, ja oli selvästi humalassa. Sillä oli kädessään keihäs.

"PERKELEE! Mishääs kaik o?", Absintti pyöri hieman keihäs kädessään, Jim Beam ja Teerenpeli pysyttelivät etäällä. "Mää vhaan haluishin vhähän shokerii ja vhettä, onsseliikää pyyetty?"
"Mitä vittua sä selität?", Jim Beam raivosi. "Koitahan nyt selvitä perkele, tässä ois muutama katkerokin tapettavana, et sä voi siinä vaan pyöriä"
Absintti näytti selviävän hieman.

Rouva Evoluutio viinakaupassa

Korson Alkon sopivahko valikoima avautui Rouva Evoluution edessä. Yksi silmä katsoi viinejä kohti, toinen katsoi väkeviä. Kolmas, neljäs ja viides silmä vilkuili erikoisoluisiin päin.

Rouva Evoluutio oli lähtenyt lempiplaneetaltaan Pumppernikkel I:ltä käydäkseen viinakaupassa tarkastamassa, josko hänen toivomansa Pumpernikkeliltä maistuva likööri olisi jo saapunut valikoimiin. Rouva Evoluutio ei vain ensisilmäyksellä huomannut että missä liköörit sijaitsee. Hän lähti kolmella jalallaan kiertämään kauppaa oikealta, kohti viinejä.

Iloinen miesmyyjä tuli paikalle.
'Voisinkos auttaa teitä?', se sanoi pirteänä.
'Kiitos minä pärjään kyllä', Rouva Evoluutio vastasi iloisen keltaisena.
Mies nyökkäsi hymyillen ja poistui takavasemmalle.

Rouva Evoluutio näytti vähän hermostuvan kun hän kiersi viinihyllyjä. Rouva Evoluutio vihasi viiniä. Hän heilautti suomuista vihreää häntäänsä, ja niin kaikki viinit saivat itselleen tulitikkumaiset kädet ja jalat, ja sitten viinit kävelivät närkästyneenä ulos kaupasta.

Myyjät toivottivat viineille iloista matkaa, ja avasivat itselleen kuohuviinin joka käveli heidän vierestään. Pullo huudahti tuskaisena ja myyjät joivat sen janoisina.

Nyt Rouva Evoluutio saapui oluiden ja siiderien luo, mutta ei välittänyt niistä koska oli kerran jutellut maailmankaikkeuden synnystä yhden Olvin kanssa. Sillon hän oli tainnut muuttaa oman suomuisen vartalonsa keltaiseksi, paitsi hännän jossa sijaitsi hänen aivot. Avaruusoravat olivat erikoisia otuksia.

Sitten tulikin liköörit! Hän nuuski innoissaan hyllyn läpi, mutta ei haistanut pumppernikkeliä. Tästä Rouva Evoluutio hermostui taas kovasti. Hän heilautti häntäänsä ja viskipullot heräsivät eloon. Niille kasvoi tulitikkumaiset kädet ja jalat, ja ne alkoivat ammuskella revolvereilla holtittomasti ympäriinsä. Paljon viinaa kuoli.

Sitten Rouva Evoluutio marssi tympääntyneenä ulos.
'Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!', sanoi kassaneiti lievästi hiprakassa. Rouva Evoluutio teki madonreiän ja lähti kotiin.

Korso oli kaaoksessa. Juopot juoksi viinejä kiinni, viskit taistelivat takaisin. Viinasodat olivat syttyneet.

Kahvitaukotarinoita V

Mies ei ollut istunut vielä koko aamuna, joten hän tunsi suurta helpotusta ja mielihyvää mennessään kahvihuoneen epämukavalle ikivanhalle nahkasohvalle istumaan, paskat työkengät aiheuttivat kipua jaloissa. Vihdoinkin kahvitauko.

Kivettynyt pomo oli selvästikin tehnyt jotain itselleen, koska hän ei ollut enää kivettynyt. Harri Omon päässä oli Aku Ankka laastari, joka ei ihan peittänyt Kille Arhun tuhon jälkiä.

Työkaverit lukivat taas lehteä, pomo oli puhelimessa. Mies söi eväitään ja nuuhki kahviaan, ja siemaisi hieman. Sitten pomon vasen silmä räjähti.

'Ai perkele!', pomo huudahti yllättyneenä. 'Meinasin unohtaa laittaa auton ovet lukkoon!', hän jatkoi.
Pomo nousi ylös ja käveli ulos huoneesta. Harri Omo seurasi perässä.

Hetken päästä huoneen ulkopuolelta kuului karjaisu. Leevi Eipä jatkoi lehden lukemista, mies söi eväitään. Kohta ovensuuhun ilmestyi Harri Omo, pomon irtirevityn käden kanssa. Harri Omo söi kättä iloisena, ja istuutui pöytään lukemaan lehteä. Huoneen ulkopuolelta kuului vaimeaa kiroamista ja tuskanhuudahduksia.

Mies joi kahvinsa loppuun ja manasi huonoja kenkiään.

Kissa käpy ja Käpy sipuli (joka on oikeasti kissa) Matkustelevat

Hapan käpy nimeltänsä Kissa ratsasti auringonlaskua kohti sipulilla
nimeltänsä Käpy. Käpy oli oikeasti kissa, mutta se olisi liian
ennalta-arvattavaa.

He olivat kulkeneet jo viikon verran kohti auringonlaskua, eivätkä
olleet vieläkään päässeet sen taakse. Käpy alkoi turhautua, ja
pysähtyi.
'Minä en ole saanut oravapirtelöä viikkoon, kun olemme vain menneet
eteenpäin!', Käpy karjaisi telepaattisesti. 'Minulla alkaa olla nälkä,
eikä sinua uskalla syödä'

'Hyvä on, kutsun meille oravan', Kissa rauhoitteli hullunkurisesti.

He olivat pysähtyneet iloisen synkään metsään, joka oli täynnä
karhuja. Yksi karhu näytti siltä että joku oli ryöminyt sen vatsasta
ulos...mutta katso! Orava näkyi läheisen puun juurella. Se katseli
ihmeissään kissaan päin, mutta ei tajunnut lähteä karkuun koska se oli
sen verran tyhmä. Niinpä Käpy teki siitä pirtelöä.

Pidettyään ruokalevon ja käytyään kakilla, Käpy oli taas valmis
jatkamaan matkaa. Kissa loikkasi Käpyn selkään, ja he lähtivät
eteenpäin, kohti auringonlaskua.

'Kuule Käpy..', Kissa sanoi telepaattisesti kumppanilleen. 'Olen
huomannut että sinä tykkäät aika paljon oravapirtelöstä'
'Kyllähän minä, se on lempijuomani', Käpy sanoi juostessaan eteenpäin.
'Tahtoisitko paikkaan missä on paljon avaruusoravia syömässä makeita
pumppernikkeleitä?', Käpy uteli.
'Sehän kuulostaa mainiolta! Makea pirtelö on parempaa!', Käpy iloitsi.
Kissa hymyili, ja päätti että sinne he menisivät.

Käpy juoksi edelleen kohti auringonlaskua.
'Juoksetko vähän kovempaa niin päästään sinne paikkaan mistä puhuin',
Kissa sanoi humalaisena.
Käpy nosti nopeuden maksimiin, ja niin he sinkoutuivat auringonlaskun
taakse. Auringonlaskun takana oli musta aukko, jonne he ajautuivat.

Mustassa aukossa oli sopivan lämmin, ja se tuoksui mansikoilta. Sitten
he olivat Pumppernikkeli I:llä, ja avaruusoravia oli
silmänkantamattomiin, ja ne kaikki söivät keltaista tai
vaaleanpunaista pumppernikkeliä.

Käpy oli hetken erittäin hämmästyneen näköinen, samalla kun Kissa
virnisteli käpyisenä. Sitten Käpy suunnitteli tekevänsä jokaisesta
suomuisesta ja korvattomasta kaksi- ja kolmemetrisestä avaruusoravasta
avaruusoravapirtelöä. Vain pieni kissa pystyisi tehdä niin, ja niin
hän teki.

Pidettyään ruokalevon ja käytyään kakilla, Käpy huomasi että
planeetalla ei ollut enää yhtään avaruusoravaa.
'Olit oikeassa Kissa, ne olivat oikein hyviä, kiitos', Käpy kiitteli.
'Ole hyvä!', Kissa huudahti masentuneesti, ja leikkisästi. 'Joko
lähdetään kotiin?'
'Kyllä', Käpy totesi.

Niinpä Kissa ja Käpy lähtivät sitten kotiin. He eivät tienneetkään
että tätä tapahtumaa tullaan kutsumaan Suureksi Puhdistukseksi
aikaisemmissa osissa. Eivätkä he myöskään tienneet, että yksi
avaruusorava oli säästynyt.

Rouva Evoluutio oli lähtenyt viinakauppaan juuri hetkeä ennen kuin
hänen perheestään ja ystävistään oli tehty avaruusoravapirtelöä.
Voitte kuvitella että hän oli maailman iloisin avaruusorava kun hän
pääsi takaisin kotiin, mutta siitä ehkä joku toinen kerta.

Niin ja se Pahvi? No, Kissa oli nyt vaan tyhmä käpy. Ei mitään
neljättä ulottuvuutta nimeltänsä Pahvi ollut olemassakaan. Ja tähänkö
loppui Kissan ja Käpyn tarina? Sitä ei kukaan tiedä.

Kahvitaukotarinoita IV

Tiistai. Eräs mies sanoi kerran että tiistai on maailmankaikkeuden vittumaisin päivä. Tämä kyseinen tiistai ei ainakaan ollut, ehkä se joku puhui paskaa. Mies joka käveli kahville oli nimittäin iloisella ja pirteällä tuulella, hän oli saanut taas nukuttua hyvin, melkein yhtä hyvin kuin sillon kerran karhun vatsassa. Eihän tänään voisi tapahtua mitään ikävää.

Mies saapui kahvihuoneeseen ja alkoi syömään eväitään. Kahvi tuoksui erinomaiselta. Kivettynyttä pomoa ei näkynyt missään. Kahvilla oli samat työkaverit kuin eilenkin, Harri Omo ja Leevi Eipä. Kuului pieru.
'On se ilmoja pidelly', Harri Omo aloitti small-talkin.
'Joo-o, on ilmoja pidelly', jatkoi Leevi Eipä.

Sitten huoneeseen astui zombi joka alkoi syödä Harri Omon aivoja. Zombi näytti Kille Arhulta.

'Ai kato Kille perkele! Me luultiin että sä olet sairaana', Harri Omo sanoi lievästi hengästyneenä.
'Joo-o, niin luultiin', kuului Leevi Eipän suusta.
'Mrörgh', örisi Kille Arhu, ja jatkoi aivojen syömistä.

Mies katseli ihmeissään että miksi Kille Arhu oli alasti, mutta ei välittänyt tästä koska Kille Arhu oli aina ollut vähän kummallinen. Sitten mies joi kahvinsa loppuun.

Kahvitaukotarinoita III

Viikon ensimmäinen kahvikupillinen. Mies oli iloinen. Hän ei ole jaksanut vaivautua keittämään kahvia kotonaan.

Nyt työpaikan kahvihuoneessa oli enemmänkin ihmisiä. Kille Arhua ei näkynyt, mutta kaksi muuta työkaveria oli paikalla. Kahvilla oli myös miehen pomo, joka näytti hermostuneelta.

Muut lukivat lehteä, mies söi eväitään ja sekotti kahviaan. Hermostunut pomo katseli ympärilleen, ja huomattuaan että mies katsoi häntä, pomo jähmettyi ja muuttui harmaaksi. Nyt muutkin havahtuivat horroksistaan.

Miehen työkaverit katsoivat ensin miestä, sitten pomoa. Yksi työkaveri koski pomoa sormella, toinen teki samoin.

'Saatana. Sehä o kiveä', sanoi ensimmäinen.
'Joo-o, kiveä on', totesi toinen.

Työkaverit jatkoivat lehden lukemista ja mies joi kahvinsa loppuun.

Kissa käpy tapaa sipulin

Hapan käpy nimeltänsä Kissa tippui euforisena Rouva Evoluution
madonreiästä, jonkinlaiselle pehmeälle ja karvaiselle alustalle.
Samalla madonreikä sulkeutui pieruisen äänen saattamana, ja hävisi
näkyvistä.

Kissa alkoi tutkia hymyillen ympäristöään, ja havaitsi olevansa erään
eläimen päällä, jonka hän oli happamaisuuksissaan nimennyt sipuliksi.

Hän oli vain kerran aikaisemmin nähnyt sipulin. Kissa oli juuri tullut
tietoiseksi itsestään, ja pudonnut Kinkkuun. Siinä hän sitten oli
muuttunut happamaksi ja maannut järkyttyneenä, ja nähnyt iloisesti
kuinka sipuli oli tehnyt oravasta selvää. Sipulilla oli musta turkki,
häntä, terävät korvat ja se käveli neljällä jalalla. Silmät olivat
Kissan mielestä huvittavat keltaisuutensa vuoksi, mutta sipulin
valkoiset viikset ne vasta riemastuttavat olivatkin! Sipuli oli
raadellut oravan pieneksi silpuksi ja tehnyt siitä pirtelöä, mutta
tämä ei haitannut Kissaa, koska hän tiesi että oravapirtelö oli hyvää.

Nyt kissa huomasi katsottuaan ympäristöään, että Herra Koivu oli aivan
hänen vieressään. Sipuli makasi sen alla. Kissa riemastui tästä kuin
juusto hiirestä! Kissa katsoi vielä tarkemmin ympärilleen, ja nyt
huomasi että sipuli tarkkaili erästä oravaa, joka haukkasi hieman
käpyä, ja sitten orava näytti hieman hermostuvan, ja niinpä se heitti
kävyn avaruuteen.

Niinhän se oli, että Kissa oli matkustanut läpi ajan ja avaruuden,
paikkaan josta hänen seikkailunsa alkoi. Mutta ei kerrota sitä
hänelle. Kissan isot telepaattiset aivot eivät kuitenkaan ymmärtäisi.

Sipuli ei ollut huomannut Kissaa, ja nyt pinkaisi vauhkona kohti
oravaa. Kissa yllättyi tästä niin kovasti että lähes kiljaisi ilosta,
mutta tarttui sitten uusilla tulitikkumaisilla käsillään kiinni
sipulin kiiltävästä turkista.

Orava ei tajunnut mitään, koska oravat ovat tyhmiä kävynsyöjiä, ja
niillä on pienet nenät. Niinpä sipuli sai oravan kiinni, ja teki
siitäkin pirtelöä. Oravapirtelö oli yllättävän makeaa, orava oli
varmaan saanut jostain sokeria.

Pidettyään ruokalevon ja käytyään kakilla, sipuli huomasi tuskissaan
roikkuvan hymyilevän kävyn.
'Hyvää hyvää', sipuli kuuli mielessään. Kissa hyödynsi parannettuja
telepaattisia kykyjään.
'Minä olen Kissa, mikä on sinun nimesi sipuli?'
'Minun nimeni on Käpy', vastasi Käpy omilla telepaattisilla kyvyillään.
'Enkä minä ole sipuli senkin tyhmä käpy! Olen kissa!'
Tästä Kissa riemastui niin kovasti että kiljaisi äänettömästi!
'Sitten voimme olla kumppaneita!', Kissa iloitsi.
'Se olisi liian ennalta-arvattavaa että olisi Kissa käpy ja Käpy
kissa. Minä voin olla siis sipuli', Käpy vastasi.

Kissa hyppäsi alas Kävyn turkista, ja katsoi iloisena tulitikkumaisia jalkojaan.

Ja niinpä ystävät Kissa ja Käpy lähtivät kävelemään kohti auringonlaskua.

Mitä löytyisi auringonlaskun takaa? Oliko Käpy ilkeä natsi? Mikä
ihmeen Suuri Puhdistus? Joko Pahvi unohtui? Vastauksia kysymyksiin
löytyy viimeisestä osasta.

Kahvitaukotarinoita II

Hän odotti jo kärsimättömästi kahvitaukoa. Vielä kymmenen minuuttia päivän ensimmäiseen kahvikupilliseen. Miestä ei juurikaan väsyttänyt hyvin nukutun yön ansiosta. Hän oli tyytyväinen.

Nyt aika koitti. Hän lähti kohti yläkerran kahvihuonetta. Viime kerralla kahvilla oli käynyt traagisia asioita. Karhu oli syönyt hänet.

Mies oli viettänyt yönsä karhun vatsassa, ja hyvin nukutun yön jälkeen hän oli päättänyt mennä kuitenkin töihin, lämpimästä turvapaikasta huolimatta. Työmatka oli tuntunut turhan viileältä, syksy oli tulossa.

Mies otti kahvia muoviseen kuppiinsa, ja eväänsä jääkaapista. Normaalisti perjantaisin on myös pullaa tai keksejä tarjolla, mutta tänään ei ollut. Jotain oli vialla.

Mies istahti alas sohvalle josta karhu oli hänet eilen syönyt. Tänään yksi työkaveri oli myös kahvihuoneessa, muiden sijaintia mies ei tiennyt, ja ihmetteli missä muut ovat.

Työkaveri, nimeltänsä Kille Arhu, tuijotti hiljaa seinään, kasvoillaan ilmeetön ilme. Mies ei kiinnittänyt tähän huomiota, koska Kille Arhu oli usein vähän kummallinen. Sitten Kille Arhu alkoi murista. Tästäkään mies ei välittänyt, koska oli aina miettinyt että Kille Arhu oli aika kummallinen. Mutta sitten Kille Arhu käänsi kasvonsa kohti miestä. Kasvoilla oli julma ilme, sellainen samanlainen kuin julmilla ihmisillä. Kille Arhu nousi seisomaan tuoliltaan, ja lähti etenemään miestä kohti edelleen muristen julmalla katseella. Mies ei välittänyt, koska oli aina ajatellut että Kille Arhu oli vähän kummallinen.

Kille Arhu oli aivan miehen vieressä, ja huusi sitten vihaisena
'PERKELE! Mis on keksit saatana!?'
'En tiedä', mies vastasi ja joi kahvinsa loppuun.

Kahvitaukotarinoita I

15 minuuttia on kieltämättä tiukka aikaraja, mutta hän tiesi kykenevänsä tekemään sen yhtä hyvin kuin kuka tahansa muu samanlainen henkilö.

Hän jumitti puhelimensa ääressä, kahvihuoneessa, yksin. Nyt olisi kirjoitettava jotain. Aurinko paistoi hänen jalkaansa takana olevasta ikkunasta samalla kun hän sekoitti kahviansa, jotta sokerit liukenisivat nopeammin. Hänellä ei ollut ideaa kirjoitukseen, mutta sellaista ei tarvittaisi. Hän aloitti: "15 minuuttia on kieltämättä tiukka...", mutta sitten yhtäkkiä karhu hyppäsi ikkunasta sisään.

Karhu oli aikamoinen hyppijä, sillä kahvihuone sijaitsi rakennuksen toisessa kerroksessa. Lasinsirpaleet lenteli ympäriinsä, mutta mies istui silti epämukavalla ikivanhalla nahkaisella sohvalla sekoittaen edelleen kahviaan.

Karhu oli iso, ainakin 3 metriä korkea, sen pää lähes hipoi kattoa. Se vaikutti tyyneltä vaikka oli juuri hypännyt ainakin 7 metriä korkeutta räsähtäen ikkunasta läpi. Karhu alkoi katsella ympärilleen samalla nuuhkien. Mies jatkoi kahvin sekoittamista, nyt siemaisi siitä hieman.

Karhun tainnuttamiseen olisi vielä 5 minuuttia aikaa. Mies jatkoi puhelimensa näppäilyä. 4 minuuttia.

Karhu huomasi miehen joka istui sohvalla, mutta ei vielä lähestynyt (mies joi juuri kahvinsa loppuun, 3 minuuttia aikaa tainnuttaa karhu). Karhu oli väsynyt koska se ei ollut saanut vielä aamukahviansa, joten se lähti liikkumaan kohti moccamasteria. Kahvinkeittimelle päästyään se totesi karhumaisella äänellä
'PERKELE! Ei o kahvia saatana!'

Sitten miehen aika loppui ja karhu söi hänet.

Kissa käpy ja Rouva Evoluutio

Hapan käpy nimeltänsä Kissa ajelehti suuressa tyhjässä avaruudessa,
halki omniversumin, kohti uusia galakseja. Ensimmäiset sata vuotta
Kissa oli ollut erittäin hilpeällä tuulella koska kuvitteli pääsevänsä
Pahviin. Seuraavien vuosisatojen ajan Kissa oli hieman kohmeinen.

Matkallaan kohti suurta tuntematonta, jossa yksikään käpy ei ollut
käynyt, hän oli joutunut pysäyttämään pysäyttämättömän vauhtinsa yhden
kerran, mutta vain hetkeksi, kun vastaan ajelehti sininen avaruuskäpy.

Avaruuskäpy lähestyi, ja Kissa ajatteli kohmeloisena vaihtavansa pari
sanaa avaruuskävyn kanssa. Keskustelu meni jotakuinkin näin:

Kissa: '...'
Avaruuskäpy: '...'

Keskustelu ei lähtenyt ollenkaan käyntiin, koska kävyille ei ollut
kehittynyt puhekykyä, koska ne olivat käpyjä. Kissan telepaattiset
kyvyt eivät myöskään toimineet, koska avaruuskäpy ei ollut
avaruusorava. Ja kaiken kukkuraksi avaruuskäpy ei ollut tullut edes
vielä tietoiseksi itsestään.

Niinpä Kissa jatkoi hilpein mielin matkaansa suuressa tyhjyydessä,
kohti tuntematonta.

Ja sitten hän olikin jo keltaisella ja pinkillä planeetalla, joka oli
täynnä pumppernikkeleitä.

Käpy oli tippunut taivaista suoraan yhdelle pumppernikkelille, joka
oli menossa erään otuksen suuhun. Tämä otus oli avaruusorava.

Avaruusorava oli ainakin kaksi metriä pitkä, ja kolme metriä pitkä!
Sen häntä oli vihreä, ja turkki oli poissa, koska avaruusoravilla ei
ole turkkia. Oli vain keltaiset suomut. Avaruusorava seisoi kolmella
jalallaan, ja katsoi viidellä silmällään alaspäin, käteensä jossa oli
neljäkymmentä sormea. Toista kättä avaruusoravat eivät tarvinneet.

Avaruusorava kummasteli hetken outoa kohmeista asiaa joka oli tippunut
avaruusoravien lempiruokaan, pumppernikkeliin, ja vieläpä hänen
pumppernikkeliinsä!

Kissa otti tämän hetken hämmästyneisyyden erittäin hurmioituneena
vastaan, ja kurotti nyt telepaattisilla kyvyillään avaruusoravan
mieleen, ja Kissa sanoi: 'Heipsankekkaa!'
Avaruusorava näytti hetken hämmästyneeltä, mutta sitten suunnattoman
vihaiselta. Hetken muristuaan, avaruusorava tuli maailman iloisimmaksi
avaruusoravaksi, ja voitte varmaan kuvitella että Pumppernikkel I
Pumppernikkelin galaksissa on varmasti täynnä avaruusoravia koska
sieltä saa avaruusoravien lempiruokaa, mutta olette väärässä.

Pumppernikkel I oli ennen täynnä avaruusoravia, mutta Suuren
Puhdistuksen jälkeen planeetalla oli enää yksi avaruusorava.

'Heipsankekkuu! Heipsankekkuu!', huuteli avaruusorava innoissaan.
Kissa oli tyytyväinen että sai yhteyden avaruusoravaan. 'Mikä on sinun
nimesi?', Kissa kysyi.
'Minä olen Rouva Evoluutio', vastasi avaruusorava.
'Ja minä olen Kissa! Autatko minut Pahviin?'
'En tiedä kummasta pahvista puhut, mutta ilomielin!'

Nyt Rouva Evoluutio heilautti häntäänsä, ja niin Kissalle kasvoi kädet
ja jalat. Ne olivat kuin tulitikut, mutta Kissa pystyi taittamaan
kätensä koukkuun halutessaan.
Rouva Evoluutio paransi myös Kissan telepaattisia kykyjä.

'Oho vau!', Kissa iloitsi.
'Autatko meikäläisen nyt sinne Pahviin?'

Rouva Evoluutio heilautti taas häntäänsä, ja avasi näin madonreiän
pumppernikkelinsä reunalle. Tästä Kissa pääsee jatkamaan matkaansa.

'Ole hyvä Kissa', Rouva Evoluutio manasi.
'Ehkä', Kissa virnisteli ja hyppäsi uusilla jaloillaan madonreikään.
'Kylläpä se nyt happamalta kuulosti', Rouva Evoluutio iloitsi, ja söi
käpyisen pumppernikkelinsä.

Mitä madonreiässä on? Onko siellä Pahvi? Mitä Kissa oikein
suunnittelee uusilla telepaattisilla voimillaan? Kuka oli Suuri
Puhdistus? Vastauksia saatamme tarjoilla seuraavassa osassa.

Käpy nimeltänsä Kissa

Olipa kerran käpy, jonka nimi oli Kissa. Kissa havahtui yhtenä päivänä tietoisuuteen, ja tunsi suurta iloa että sai roikkua osana Herra Kuusen oksissa, niinpä hän päätti nimetä itsensä Kissaksi.

Eräänä hienona sumuisena päivänä Kissa hymyili aurinkoisille ajatuksilleen, kun yhtäkkiä hän tunsi huimausta sisuksissaan ja huomasi että asia jonka hän oli nimennyt Kinkuksi lähestyi. Kissa ei tiennytkään, että Kinkku oli oikeasti maa. Niinpä hän tippui maahan, ja järkyttyi tästä maisemanvaihdoksesta niin kovasti, että muuttui happamaksi.

Viikon oltuaan järkyttyneenä maassa, Kissa päätti että nyt on hyvä aika mennä takaisin suureen tyhjyyteen, neljänteen ulottuvuuteen jota hän kutsui nimellä Pahvi. Nyt hän kutsui telepaattisilla voimillaan oravan luokseen.

Orava saapui Kissan luokse, ja haukkaisi vähän, mutta totesi maistamansa happamaksi. Niinpä orava sitten hermostui ja heitti Kissan avaruuteen. Ja niin Kissa sitten luuli pääsevänsä suureen Pahviin. Mutta aina ei voi saada haluamaansa, ja Kissa jäi leijumaan suureen avaruuteen, edeten hiljaa kohti uusia aurinkokuntia. Mitä sieltä löytyisi? Pääseekö Kissa Pahviin? Se selviää seuraavassa osassa.