2.12.2013

Kahvitaukotarinoita VI

Odotus oli tuskaisaa. Mies oli pähkäillyt uusia ideoita jo pidemmän aikaa, mutta oli lopulta todennut että ideoita ei pidä hautoa vaan ne olisi tarkoitus käyttää heti. Kahvitaukoon oli vielä pitkä aika, mutta kirjoittaminen oli aloitettava jo ennen kofeiinin humaltavaa vaikutusta. Kännykän näytölle alkoi ilmestyä tekstiä, "Odotus oli tuskaisaa...", kun yhtäkkiä ikkunasta hyppäsi sisälle puuma. Tämä oli tuttu tilanne miehelle, mutta aikaisemmat kohtaamiset karhun kanssa olivat tapahtuneet kahvihuoneessa kahvitarjoilun aikana ja puuma ei myöskään muistuttanut aikaisempaa karhua, tämä oli siis täysin uusi tilanne. Puuma katsoi miestä kuin hullu puuroa, ja sehän on tunnettu asia että hullut eivät tykkää puurosta. Mies havaitsi että hän pystyi tuottamaan tekstiä puhelimen ruudulle puhumalla ja samaan aikaan puuma näytti hyvin hämmentyneeltä . Mies kuvitteli jo saavansa puuman karkoitettua vain puhumalla, mutta puuma yllättäen kysyikin voisiko mies korjata hänen haravansa. Mies oli iloisen yllättynyt ja muistikin yhtäkkiä että hän oli tosiaan aikaisemmin tarjoutunut korjaamaan kuuman haravan. Niinpä mies kiinnitti haravan metallisen osan puiseen varteen kahdella ruuvilla. Puuma ja mies kättelivät ja toivottivat toisilleen hyvää päivänjatkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Cthulhu Fhtagn!