Päivä 6

Ne saivat vaimoni ja poikani! Koitimme siirtyä yhdessä keskustasta kotiin päin koska niitä alkoi olla liikaa ympäröivällä alueella, mutta ne olivat virittäneet ansan, ansan! En kuvitellut että ne kykenivät niin älykkääseen ajatteluun. Luulimme että parkkipaikka oli hetkellisesti tyhjä, lukuunottamatta verta, ruumiita ja lasinsirpaleita, joten otimme tilantesta hyödyn irti, mutta kun olimme poistumassa linnoitetusta apteekista autollemme, ne hyökkäsivät katolta. Ruhjeita ja haavoja siinä rytäkässä tuli, mutta ne saivat yliotteen.

Yllätyksekseni ne eivät tappaneet meitä, vaan tuntui siltä että ne jäivät odottamaan jotain. Vielä suurempi yllätys oli se kun yllättäen joukko niitä lähti johdattamaan vaimoani ja poikaani pohjoiseen päin. Koitin lähteä perään mutta ne alkoivat murista niin uhkaavasti että en pystynyt tehdä mitään, minut olisi tapettu heti ja uhraukseni olisi ollut turha. Katsoin vaimoni kyyneleisiin silmiin kun hänet talutettiin pois, pieni poikamme hänen sylissään. Olen varma että he ovat vielä elossa, tässä kaikessa täytyy olla jokin järki!

Kun suuri osa joukosta joka oli ympärilläni lähti pois, niin ne muutamat jotka jäivät viereeni alkoivat hiljalleen käyttäytyä tyypillisen arvaamattomasti. Voisiko niiden älykkyys kasvaa kun niitä on paljon yhdessä?! Kuitenkin, yksi niistä alkoi karjumaan ja ilmeisesti virtsaamaan minne sattuu! En ymmärrä miten se on mahdollista, en ymmärrä paljoakaan niistä, mutta sain otetettua sen kaulasta kiinni "häiriön" aikana ja heitin sen muita päin. Minulle tuli niin kova adrenaliinihyöky että tuntui kuin olisin juossut kuin Teräsmies!

Juoksin kotiamme kohti käyttäen samalla metsiä suojakseni, oletin että ne liikkuvat huonommin maastossa. En nähnyt yhtään niistä matkallani enkä pihassamme, joten luulen että ne eivät ole vielä tulleet näin syrjään keskustasta. Olisiko tämä kuitenkin vain paikallinen ongelma? En kyllä keksi miten se voisi olla...matkapuhelimet lakkasivat toimimasta kolme päivää sitten, ja sähköt katkesivat päivä sen jälkeen, joten jotain suurempaa on täytynyt tapahtua.

Olen nyt kotona kirjoittamassa tätä, enkä ole saanut naapueihin yhteyttä. Toivottavasti he ovat päässeet turvaan. Laitoin reppuun kaiken hyödyllisen tavaran mitä löysin, ja nyt mukanani on se mitä olisimme tulleet täältä alunperin hakemaankin...voi paska, kuulen rapinaa ja kilinää, ne taitavat olla ovella! Käytin täällä liikaa aikaa, nyt on lähdettävä. Parvekkeen kautta alas, onneksi ei ole pitkä pudotus. Toivottavasti saan taas jatkettua kirjoituksiani toinen päivä, jos en selviä niin joku voi hyötyä muistiinpanoistani....perkele ne tulivat oven läpi!!

...

Sikke silakkapihvi

Sikke oli hyvin yksinkertainen silakkapihvi. Ruisjauhoinen ja suolalla maustettu. Pippurista hän ei välittänyt. Hänen nimestään huhuiltiin usein että se liittyisi johonkin sokerileivonnaiseen, mutta näin ei ole näppylät.

Aikojen alussa Sikke oli kaksi silakkaa, tai ainakin osa niitä. Nämä silakat, nimeltään Qarthyrflex ja Poppeli, kaapattiin suureen kelluvaan metallialukseen vielä kun soppa oli lämmintä ja kaikilla hymy takapuolessa. Qarfelthyx ja Poppeli olivat hyvinkin uteliaita siitä että mitä heille nyt kävisi, ja pääthän siinä lähti irti.

Silakat pääsivät vapaina päistään ja sisäelimistään kellumaan keittiön pesualtaaseen, ja he olivat oikein iloisia siitä ettei heidän tarvinnut enää ajatella, vaikka eivät mitään muistaneetkaan. Ja sitten heidät silvottiin röyhkeästi.

Niinhän siinä kävikin sitten että sattumalta Qartyblobxzin ja Poppelin kyljet yhdistettiin raa'alla marsupilamin voimalla, jolloin heistä tuli The One. Haiseva pinkki lihamöykky nimeltänsä Kokki oli kuitenkin tyytymätön tuotokseen joten hän heitti Qarfunklen ja Poppelin yhdistyneenä radioaktiivisen jätteen mukana mereen.

Kului kolme aquasekuntia ja ameeba nimeltänsä Aimo Annos löysi Qhulfernixin ja Poppelin kyljet yhdistyneinä. Hän nimesi tuotoksen Sikke:ksi.

Ja niin tarinamme voi alkaa.

Luku 1. Sikke ei osaa, mutta kuitenkin jotain!

Sikke muisti että on silakkapihvi. Tämän ymmärrettyään hän lopetti yrittämisen, ja meni aaltojen mukana. Sikke ei nähkääs osannut uida. Sikke on aika huono silakkapihvi. Hän oli viimeiset viisi aquasekuntia yrittänyt uida eteenpäin, mutta sai aina muistuttaa itselleen että se ei onnistu. Tämä oli erityisen ikävää aina silloin kun tabby -rotuiset kissat meloivat kanootillaan Siken luokse vain tökkiäkseen häntä haarukalla. Pakotietä ei ollut.

Tällä kertaa viheliäitä tabbyjä ei näkynyt missään, vaikka eihän Sikke sitä tiennyt koska silakkapihveillä ei ole silmiä. Hän tunsi silti pahoinvointia jatkuvasta aalloilla keikkumisesta, joten hänen oli pakko pysäyttää meri hetkeksi. Kyllä, kaikilla silakkapihveillä on kyky pysäyttää meri, et vain ole koskaan nähnyt kenenkään yrittävän.

Meri pysähtyi ja Siken vatsa rauhoittui ja hän odotteli että veri palautuisi hänen sormiinsa. Läheisen saaren edustalla kulkeneen pikaveneen kuljettaja lensi veneen hytistä ulos äkkijarrutuksen takia. Suoraan odottavan pysähtyneenmerenhain suuhun. Tämä hailajike on tunnettu siitä että se ilmestyy vain jos meri on pysäytetty.

Käynnistettyään meren uudelleen Sikke lähti lipumaan kohti tuntemattomia maita.

To be continued...

Väsy

Väsyttää. Silmät lähes kiinni. Mikä olisikaan parempi tapa juoda kahvia kuin juoda sitä.

Sinisessä nurkkauksessa kofeiini, punaisessa nurkkauksessa väsymys. *ding*
Erä alkaa, kofeiini lähtee suoraan hyökkäykseen ja potkaisee väsymystä naamaan. Väsymyksen silmät aukeavat hieman. Kofeiini heilauttaa kirvestään kohti väsymystä, mutta väsymys ottaa kirveestä kiinni ja heittää kofeiinin happojärveen. Yleisö huokaisee. Juuri hetkeä ennen kosketusta sihisevään mömmöön, kofeiini päättää että hän ei aio lähteä yksin, joten hän ottaa väsymyksen nenästä kiinni ja vetää hänet mukaansa happoon. Yleisö nielaisee.

Tuntuu kuin hiljaisuutta olisi kestänyt ikuisuus. Yleisö tuijotti happojärveä epäuskon vallassa. Sitten hiljaisuus rikkoutui ja nurkan takaa hyppäsi ulisten iso muovilusikka joka lusikoi koko yleisön happojärveen.

The end.

Futuratiivinen Tarina

Elipä kerran önkkömönkköinen mies nimeltänsä Bob Bobbinson. Bob oli siitä erikoinen, että hänen vasemman käden tilalla oli kaljamainen koukku, oikean jalan tilalla kaljukuinen puujalka, ja oikeaa silmää peitti kiiskeilevä musta silmälappu. Hän olikin saanut paikallisessa pubissa lisänimen "Hilloton Bob".

Bobille tämä oli oikein hönttömöttöinen päivä, sillä hän oli herännyt erittäin mustanpuhuvana ja häntä ei normaaliin tapaansa väsyttänyt yhtään aamulla. Oli erittäin pösilö kirkas päivä, ja ulkona oli sarvipäistä. Roisin aamupalan syötyään hän huomasi että oli saanut postissa reteän kirjeen, joka kertoi kerkeästä perinnöstä jonka hänen koululainen isoisä oli hänelle jättänyt. Ohessa oli myös kirje hänen edesmenneeltä isoisältään:

"Hyvä Bob,

Vaikka oletkin aina ollut kiinalainen lapsenlapsi, olen silti päättänyt jättää sinulle näädänkarvaisen aarteeni,
purjelaiva "Torvi Bobbinsonin". Se on oikein ilmainen, ja tahtoisinkin että pitäisit siitä hyvää huolta.
Löydät laivan Kauniin Niemen rannasta, sen pitäisi olla ainoa vene siellä.

Rakkaudella,
Lämmin Isoisäsi Bobert Bobbinson"

Bob oli hiljainen. Oma outo purjelaiva! Hän oli aina halunnut purjelaivan, ja palkatessaan hulmuavan palkkamurhaajan nistimään hänen vihreän isoisänsä, hän oli tieteellisesti toivonut että hämmentävä isoisä oli kirjoittanut hänen nimensä testamenttiin. Ja nyt se oli hänellä, "Torvi Bobbinson". Hän muisteli aikoja teoreettisesta lapsuudestaan kun hän oli ollut laivan kyydissä, mutta haalea isoisä oli ollut niin punainen että ei ollut koskaan suostunut viemään laivaa vesille. Nyt hän pääsisi vihdoin purjehtimaan pitkälle vaikka maailman äärin, hän tarvitsisi vain hankalan miehistön jotta saataisi kaikki asemat täytettyä. Bob ei varsinaisesti tiennyt herkullisesta purjehtimisesta mitään, vaikka oli sanonut kaikille tutuilleen tietävänsä kaiken. Bob ei nähkääs voinut opiskella koska Bob ei osannut lukea.

Nyt olisi kasattava miehistö. Sen tulisi koostua piinaavista miehistä, jotka eivät vettä pelänneet. Hän suuntasi siis työvoimatoimistoon.

Korson huumaavassa työvoimatoimistossa ei ollut sillä hetkellä muita ihmisiä kuin myrkyllinen lyhytkasvuinen parrakas mies, joka jauhoi purutupakkaa syljeskellen sitä välillä karheana seinille, ja vielä parrakkaampi nainen, joka oli tylsin nainen jonka Bob oli koskaan nähnyt. Hän meni haastattelemaan viiltäviä heppuja.

"Terve jätkä ja mimmi. Mä oisin lähös tonne tuumivalle merelle vähän ryöstelemään ja muutenkin merirosvoilemaan mun uudella pökkelöllä paatilla", Bob aloitti. "Tarttisin urveloita tyyppejä jotka ei vettä pelkää."
"Jos maksat satasen tunnilta ni lähen messiin.", sanoi tanskandoggimainen nainen.
"Aye.", ilmoitti korvasieninen lyhytkasvuinen.
"Oolrait, sovitaan että saatte kympin lahjakortit Alkoon ja ollaan sit sujut", Bob julisti.
"Aye aye cap'n!", huudahti humisevana sekä nainen että mies.
"Mun nimi on Bob, mut voitte sanoo Kapuksi"
"Aye", sanoi kääpiö.
"Oolrait, no sä oot sit vaikka Jorma", ehdotti Bob. Lyhytkasvuinen murahti hessumaisesti.
"Mä oon Raimo", ilmoitti nainen korkeasti.

Näin lähti taapero joukko kohti Kaunista Niemeä, erittäin pulleanpölskeänä.

Perille saavuttuaan saivat he huomata että joku oli vieterimäisesti laittanut laivan jo lähtövalmiiksi. Niinpä he marssivat haisevina laivaan ja purjehtivat kummallisina keljuun auringonlaskuun.

Ruokataukotarinoita I

Mies astui koppiin jossa vietti aina ruokataukonsa. Myös Leevi Eipä istui tauot samassa kopissa. Koppi oli hyvin pieni, kaksi tuolia ja niiden välissä pöytä, tuolit olivat kylki pöytään päin, joten mies ja Leevi Eipä eivät näheet toisiaan suoraan.

Mies istahti tuoliinsa rentoutumaan ja hetken päästä toiselta puolelta pöytää alkoi tuttu kuorsaus. Leevi Eipä nukkui aina ruokatauolla. Mies sen sijaan teki jotain ihan muuta, hän käytti vapaa-aikansa hyökkäilemällä Leevi Eipän uniin. Viime kerralla hän oli katkaissut Leevi Eipän jalan unimaailmassa, ja hän oli siitä sitten herännyt kirkuen kuin pieni tyttö. Tämä oli naurattanut miestä kovasti, mutta Leevi Eipä ei ollut näyttänyt kovin tyytyväiseltä.

Nyt mies sulki taas silmänsä ja siirtyi Leevi Eipän uniin.

Oli valoisaa. Oikestaan ei näkynytkään muuta kuin valkoista. Mies oli tästä kummastunut, yleensä Leevi Eipä uneksi karkkikaupoista ja lumitöistä, mutta tämä valkoinen ei ollut edes lunta. Miehestä tuntui kuin hän seisoisi tyhjyydessä. Hän ei erottanut pintoja, mutta tunsi seisovansa tukevasti, maailmassa oli siis painovoima. Mies katseli taas ympärilleen etsien pienintäkään merkkiä elämästä, mutta ei nähnyt mitään. Äkkiä hän tunsi viillon selässään, ja mies huusi tuskasta. Punainen veri tahrasi valkoisen maiseman. Mies tunsi suurta kipua ja yritti lähteä pois unimaailmasta omaan todellisuuteen, mutta ei onnistunut. Sitten hän kuuli kuiskaisun
"I'm in control now, bitch"
Mies ei nähnyt mistä ääni tuli, mutta tunsi taas viillon ja suurta poltetta vasemmassa kyljessään. Mies kaatui tuskasta huutaen maahan. Hän nousi hetken päästä polvilleen ja katsoi hieman ympärilleen. Mies huomasi jonkinlaisen hahmon joka liikkui, se oli käsi jossa oli pitkä tikari. Käsi ja tikari olivat verestä punaiset, näytti kuin ne leijuisivat ilmassa. Tikari lähti nopeasti lähestymään miestä ja hän kuuli huudon
"NOW YOU DIE!"
Mutta mies oli valmiina. Hän sai tikarista otteen, ja sai väännettyä sen kohti näkymätöntä rintakehää ja sitten kuului raksahdus kun tikari meni rintalastan läpi sydämeen, ja mies oli samalla hetkellä takaisin omassa kehossaan.

Mies oli hengästynyt, ja katsoen äkkiä Leevi Eipää hän huomasi että Leevi Eipän paita oli verenpunainen. Mies alkoi hieman panikoimaan ja huusi apua. Leevi Eipän silmät aukesivat ja tuli erittäin hiljaista kun mies jäi tuijottamaan jähmettyneenä. Leevi Eipä oli hetken liikkumatta, jonka jälkeen alkoi nauraa kuin mielipuoli, otti tuolinsa vierestä pullon tekoverta näyttäen sitä miehelle ja sanoi
"Just fuckin' with ya"
Leevi Eipä lähti nauraen kopista pois, ja mies jäi ihmettelemän pulloa..

Läskiperseen seikkailut

Eräs mies istui nojatuolissa katsoen telkkarista lempiohjelmaansa: Ostos TV:tä. Hänellä oli nälkä, niinpä hän päätti syödä läheisen kahvikupin, joka oli kuorrutettu marmeladilla. "Om nom" mies sanoi ja pieraisi. Hänellä oli ollut oikein maukas päivä marmeladeineen, mutta nyt ne olivat loppu. Hänen täytyisi lähteä kauppaan. "Oh shit" ajatteli mies ajatellessaan samalla sitä hirvittävää prosessia mikä oli aina edessä kauppaan lähtiessä, pitäisi nostaa perse penkistä.

Suurin ponnstuksin mies yritti nostaa läskiperseensä ylös tuolista, mutta se ei onnistunut sitten millään. "nngh",  "hnnnngh", mies ähisi yrittäessään vetää itseään käsillä ylös penkistä (hänellä oli nähkääs tätä tarkoitusta varten kiinnitetty seinään oma koukku, josta pystyisi vetämään itsensä ylös), mutta hänellä tuli vain paskat housuun. "Oh shit" ajatteli mies taas, ja luovutti hetkeksi.

Löydettyään kuukauden vanhat juustokuorrutteiset nachot niskatyynynsä alta, hän söi ne ahnaasti mussuttaen. Juusto maistui hieman homeiselta, mutta ei se menoa haitannut. "Om nom", ajatteli mies mussuttaessaan pikantteja nachoja. Mies piti parin tunnin ruokalevon.

Levon jälkeen hän havahtui paskan hajuun. "Oh shit", ajatteli mies taas koska nyt pitäisi nousta suihkuun. Tällä kertaa nachoista virkistäytyneenä hän sai kuin saikin nostettua läskiperseensä ylös tuolista. "Hurra!", mies juhlisti. Hän löntysti keittiöön hakemaan voitonjuomaa, kossua kolalla. Mies aukaisi jääkaapin, sisällä näkyi vain kahden litran pulloja täynnä valmista kossukola miksiä. "Om nom", mies ajatteli niistä. Hän otti yhden pullon ja joi sen yhdellä kulauksella. "Om nom", hän ajatteli taas ja röyhtäisi. Sitten mies sammui ja kaatui lattialle.

Mies heräsi muutaman päivän päästä pää verisenä, eikä tiennyt missä oli. "Oh shit", hän ajatteli kun luuli murtautuneensa jonkun toisen asuntoon hakemaan särkylääkkeitä. "Om nom", hän ajatteli tässä välissä särkylääkkeistä. Suurin ponnistuksin hän ryömi sekaisena keittiöstä eteiseen, jossa jäi haistelemaan nahkaisia kenkiä. Miehellä oli taas nälkä. "Om nom", sanoi mies mussutaessaan nahkakenkiä.

Pidettyään taas muutaman tunnin ruokalevon hän havahtui siihen että olikin omassa asunnossaan. Mies oli helpottunut. "Hurra!", hän juhlisti. Suurin ponnistuksin hän pääsi ryömimään läheiselle "vedä-itsesi-tämän-avulla-ylös-lattialta" koukulle, josta vapisevin jaloin pääsi ylös. Nyt miestä alkoi väsyttämään, joten hän käveli vapisevana makuuhuoneeseensa olohuoneeseen. Mies rojahti tuoliinsa, joka oli hänelle rakkain asia maailmassa. Ja niin hän nukahti onnellisena, vaikkakin hieman haisevana, mukaviin uniinsa.

Simo Sieni

Oli sateinen syyspäivä. Harmaalta taivaalta satoi vettä ja kaupungin asukkaat juoksivat paikasta toiseen kuin peläten tuota kirottua märkyyttä. Kaikilla oli kiire ja kaikki vihasivat sadetta. Puvuissaan ja solmioissaan ihmiset stressasivat elämänsä piloille, tehden töitä harmaissa toimistorakennuksissaan ja vihaten luontoa. Kauempana kaupungin kaaoksesta, oli metsä. Tämä metsä oli täysin hiljainen. Kuului vain sateen ropinaa lehtipuiden harvoilla keltaisilla ja punaisilla lehdillä. Suuri osa lehdistä oli jo tippunut maahan, mutta osa sinnitteli vielä oksilla. Oli tyyntä, puiden latvat eivät liikkuneet yhtään. Oli vain hiljainen sade.

Erään kuusen alla, sammaleisen kiven takana, heräili Simo. Simo oli siitä erityinen kaveri, että hän oli maailman ainoa elävä ja puhuva sieni. Kaikki jotka olivat nähneet Simon, olivat saattanet erehtyä luulemaan häntä joksikin muuksi kuin herkkusieneksi, sillä Simo oli muodonmuuttajasieni. Hän pystyi halutessaan muuttumaan millaiseksi sieneksi tahansa.

Simo nousi sammaleiselta sängyltään ja venytteli raajojaan. Hän havahtui sateeseen, joka ropisi hänen hattuunsa. Simo piti sateesta. Hän piti vedestä, koska hän sai siitä elinvoimaa, ja vettä tarvittiin myös kahvin keittämiseen. Simo aloitti aamutoimensa muutamalla punnerruksella, sillä hän halusi pysyä kunnossa. Urheilun jälkeen hän meni keittiöön ja teki itselleen kupposen kahvia. Tummaa paahtoa, nam. Kahvin lämpö ja tuoksu tekivät hänet iloiseksi.
"Koororroroorororoorokokorkrroror", Simo julisti. Se oli sienten kieltä jonka hän oli itse kehittänyt.
(Sienten kieltä ei käännetä Suomeksi tästä eteenpäinkään lukijan mielenterveyden vuoksi. Toim. Huom.)

Kahvin juotuaan Simo lähti jokapäiväiselle kävelyretkelleen. Syksyinen metsä oli vielä kaunis kun puissa oli lehtiä, vaikka Simo pitikin enemmän havupuiden neulasista joita oli kiva syödä. Vaikka Simon pääasiallinen ravinto olikin liha, niin hän tykkäsi syödä välillä myös jotain vihreää. Simo oli metsästänyt juuri eilen, joten tänään hänen ei tarvitsisi lähteä kovin pitkälle kotikulmiltaan.

Simo havaitsi että hänen lempipaikassaan, hänen kotinsa läheisellä lammella, oli märkä orava juomassa vettä. Oravat olivat Simon mielestä hauskoja otuksia ja hän tykkäsi välillä ratsastaa niillä. Mutta Simo onkin vähän tyhmä sieni, eikä se olento ollut suinkaan orava, vaan se oli ihminen.

Ihminen ihmetteli kyyryssä jotain mitä näkyi lammessa, ja kun Simo tuli hänen taakseen se ihmetteli edelleen. Simo asteli lammen reunalle ja katsoi itsekin lampeen, ja näki siellä jonkin ison metallisen esineen puoliksi veden alla. Tämä teki Simon vihaiseksi koska hän ei halunnut että hänen lampeaan sotketaan. Sitten ihminen huomasi erikoisen sienen, joka oli metrin mittainen, ja ihminen säikähti kovasti. "ROKROROKROKKOOKROROR!!", Simo huusi vihaisena. Ihminen oli vielä niin shokissa epäonnisesta laskeutumisestaan pienlentokoneellaan lampeen että ei heti tajunnut juosta karkuun, ja se oli hänen viimeinen virheensä. Simo söi ihmisen suihinsa yhtenä suupalana.


Pienen ruokalevon jälkeen Simo oli taas tyytyväinen. Hänelle tuli kova hinku pelotella lisää ihmisiä. Välillä hän kävi lähellä kaupunkia pelottelemassa ihmisiä omaksi huvikseen. Simo kun pystyi muuttumaan milloin tahansa 4 metriä korkeaksi Karhusieneksi, ja raatelemaan muutamia ihmisiä verille. Se oli Simon mielestä parasta huvia aina silloin kun ei voinut ratsastaa oravilla. Nyt hän lähti kohti läheistä kaupunkia.


Matka taittui hyvin Gepardisienenä, juosten muutamassa minuutissa kymmenen kilometrin matkan. Niin hän saapui metsän reunaan. Heti metsän ulkopuolella oli autotie, josta hän oli saanut omiin kokoelmiinsa monta hyvää oravannahkaa. Hän tykkäsi ripustaa nahkoja olohuoneen seinälle ja katsella niitä. Simo oli ajatellut perustaa Gallerian johon olisi laittanut erilaisia nahkoja roikkumaan, mutta ei ollut vielä toteuttanut ideaa koska ei ollut löytänyt sopivia tiloja.


Simo lähti ylittämään tietä normaalina itsenään, metrin korkuisena herkkusienenä. Autoja ei näkynyt, joten häntä hieman harmitti ettei onnistunut aiheuttamaan kolareita. Hän tykkäsi seurata kun autot paloivat ja grillasivat ihmiset sopivan mureiksi. Hän olikin alkanut kutsua autoja nimellä oooororokor, joka vapaasti suomeksi käännettynä olisi "grilli".


Tien toisella puolella oli vain pensaita, joiden läpi menemällä pääsi omakotitaloalueelle. Simo ei ollut koskaan tutkinut koko aluetta, vaan oli aina aluksi ollut karhusienenä, ja sitten kun oli löytänyt pari ihmistä raadeltavaksi ja hoitanut hommansa, niin hän oli lähtenyt hihittäen takaisin metsään. Mutta nyt oli ongelmia vastassa.


Joku oli selvästi odottanut että juuri niistä puskista tulisi karhusieni esiin, koska maassa oli ansoja. Karhunrauta leikkasi Simon jalan nilkan kohdalta poikki. Leuat poikkasivat helposti sienisen jalan, ja Simo jäi tynkäjalkansa kanssa hyppelehtimään viereen. Hän ei voinut tuntea kipua, mutta vihaa hän tunsi.


Simo muuttui ydinpommisieneksi, ja räjäytti kaupungin tuhkaksi.