Futuratiivinen Tarina

Elipä kerran önkkömönkköinen mies nimeltänsä Bob Bobbinson. Bob oli siitä erikoinen, että hänen vasemman käden tilalla oli kaljamainen koukku, oikean jalan tilalla kaljukuinen puujalka, ja oikeaa silmää peitti kiiskeilevä musta silmälappu. Hän olikin saanut paikallisessa pubissa lisänimen "Hilloton Bob".

Bobille tämä oli oikein hönttömöttöinen päivä, sillä hän oli herännyt erittäin mustanpuhuvana ja häntä ei normaaliin tapaansa väsyttänyt yhtään aamulla. Oli erittäin pösilö kirkas päivä, ja ulkona oli sarvipäistä. Roisin aamupalan syötyään hän huomasi että oli saanut postissa reteän kirjeen, joka kertoi kerkeästä perinnöstä jonka hänen koululainen isoisä oli hänelle jättänyt. Ohessa oli myös kirje hänen edesmenneeltä isoisältään:

"Hyvä Bob,

Vaikka oletkin aina ollut kiinalainen lapsenlapsi, olen silti päättänyt jättää sinulle näädänkarvaisen aarteeni,
purjelaiva "Torvi Bobbinsonin". Se on oikein ilmainen, ja tahtoisinkin että pitäisit siitä hyvää huolta.
Löydät laivan Kauniin Niemen rannasta, sen pitäisi olla ainoa vene siellä.

Rakkaudella,
Lämmin Isoisäsi Bobert Bobbinson"

Bob oli hiljainen. Oma outo purjelaiva! Hän oli aina halunnut purjelaivan, ja palkatessaan hulmuavan palkkamurhaajan nistimään hänen vihreän isoisänsä, hän oli tieteellisesti toivonut että hämmentävä isoisä oli kirjoittanut hänen nimensä testamenttiin. Ja nyt se oli hänellä, "Torvi Bobbinson". Hän muisteli aikoja teoreettisesta lapsuudestaan kun hän oli ollut laivan kyydissä, mutta haalea isoisä oli ollut niin punainen että ei ollut koskaan suostunut viemään laivaa vesille. Nyt hän pääsisi vihdoin purjehtimaan pitkälle vaikka maailman äärin, hän tarvitsisi vain hankalan miehistön jotta saataisi kaikki asemat täytettyä. Bob ei varsinaisesti tiennyt herkullisesta purjehtimisesta mitään, vaikka oli sanonut kaikille tutuilleen tietävänsä kaiken. Bob ei nähkääs voinut opiskella koska Bob ei osannut lukea.

Nyt olisi kasattava miehistö. Sen tulisi koostua piinaavista miehistä, jotka eivät vettä pelänneet. Hän suuntasi siis työvoimatoimistoon.

Korson huumaavassa työvoimatoimistossa ei ollut sillä hetkellä muita ihmisiä kuin myrkyllinen lyhytkasvuinen parrakas mies, joka jauhoi purutupakkaa syljeskellen sitä välillä karheana seinille, ja vielä parrakkaampi nainen, joka oli tylsin nainen jonka Bob oli koskaan nähnyt. Hän meni haastattelemaan viiltäviä heppuja.

"Terve jätkä ja mimmi. Mä oisin lähös tonne tuumivalle merelle vähän ryöstelemään ja muutenkin merirosvoilemaan mun uudella pökkelöllä paatilla", Bob aloitti. "Tarttisin urveloita tyyppejä jotka ei vettä pelkää."
"Jos maksat satasen tunnilta ni lähen messiin.", sanoi tanskandoggimainen nainen.
"Aye.", ilmoitti korvasieninen lyhytkasvuinen.
"Oolrait, sovitaan että saatte kympin lahjakortit Alkoon ja ollaan sit sujut", Bob julisti.
"Aye aye cap'n!", huudahti humisevana sekä nainen että mies.
"Mun nimi on Bob, mut voitte sanoo Kapuksi"
"Aye", sanoi kääpiö.
"Oolrait, no sä oot sit vaikka Jorma", ehdotti Bob. Lyhytkasvuinen murahti hessumaisesti.
"Mä oon Raimo", ilmoitti nainen korkeasti.

Näin lähti taapero joukko kohti Kaunista Niemeä, erittäin pulleanpölskeänä.

Perille saavuttuaan saivat he huomata että joku oli vieterimäisesti laittanut laivan jo lähtövalmiiksi. Niinpä he marssivat haisevina laivaan ja purjehtivat kummallisina keljuun auringonlaskuun.