Simo Sieni

Oli sateinen syyspäivä. Harmaalta taivaalta satoi vettä ja kaupungin asukkaat juoksivat paikasta toiseen kuin peläten tuota kirottua märkyyttä. Kaikilla oli kiire ja kaikki vihasivat sadetta. Puvuissaan ja solmioissaan ihmiset stressasivat elämänsä piloille, tehden töitä harmaissa toimistorakennuksissaan ja vihaten luontoa. Kauempana kaupungin kaaoksesta, oli metsä. Tämä metsä oli täysin hiljainen. Kuului vain sateen ropinaa lehtipuiden harvoilla keltaisilla ja punaisilla lehdillä. Suuri osa lehdistä oli jo tippunut maahan, mutta osa sinnitteli vielä oksilla. Oli tyyntä, puiden latvat eivät liikkuneet yhtään. Oli vain hiljainen sade.

Erään kuusen alla, sammaleisen kiven takana, heräili Simo. Simo oli siitä erityinen kaveri, että hän oli maailman ainoa elävä ja puhuva sieni. Kaikki jotka olivat nähneet Simon, olivat saattanet erehtyä luulemaan häntä joksikin muuksi kuin herkkusieneksi, sillä Simo oli muodonmuuttajasieni. Hän pystyi halutessaan muuttumaan millaiseksi sieneksi tahansa.

Simo nousi sammaleiselta sängyltään ja venytteli raajojaan. Hän havahtui sateeseen, joka ropisi hänen hattuunsa. Simo piti sateesta. Hän piti vedestä, koska hän sai siitä elinvoimaa, ja vettä tarvittiin myös kahvin keittämiseen. Simo aloitti aamutoimensa muutamalla punnerruksella, sillä hän halusi pysyä kunnossa. Urheilun jälkeen hän meni keittiöön ja teki itselleen kupposen kahvia. Tummaa paahtoa, nam. Kahvin lämpö ja tuoksu tekivät hänet iloiseksi.
"Koororroroorororoorokokorkrroror", Simo julisti. Se oli sienten kieltä jonka hän oli itse kehittänyt.
(Sienten kieltä ei käännetä Suomeksi tästä eteenpäinkään lukijan mielenterveyden vuoksi. Toim. Huom.)

Kahvin juotuaan Simo lähti jokapäiväiselle kävelyretkelleen. Syksyinen metsä oli vielä kaunis kun puissa oli lehtiä, vaikka Simo pitikin enemmän havupuiden neulasista joita oli kiva syödä. Vaikka Simon pääasiallinen ravinto olikin liha, niin hän tykkäsi syödä välillä myös jotain vihreää. Simo oli metsästänyt juuri eilen, joten tänään hänen ei tarvitsisi lähteä kovin pitkälle kotikulmiltaan.

Simo havaitsi että hänen lempipaikassaan, hänen kotinsa läheisellä lammella, oli märkä orava juomassa vettä. Oravat olivat Simon mielestä hauskoja otuksia ja hän tykkäsi välillä ratsastaa niillä. Mutta Simo onkin vähän tyhmä sieni, eikä se olento ollut suinkaan orava, vaan se oli ihminen.

Ihminen ihmetteli kyyryssä jotain mitä näkyi lammessa, ja kun Simo tuli hänen taakseen se ihmetteli edelleen. Simo asteli lammen reunalle ja katsoi itsekin lampeen, ja näki siellä jonkin ison metallisen esineen puoliksi veden alla. Tämä teki Simon vihaiseksi koska hän ei halunnut että hänen lampeaan sotketaan. Sitten ihminen huomasi erikoisen sienen, joka oli metrin mittainen, ja ihminen säikähti kovasti. "ROKROROKROKKOOKROROR!!", Simo huusi vihaisena. Ihminen oli vielä niin shokissa epäonnisesta laskeutumisestaan pienlentokoneellaan lampeen että ei heti tajunnut juosta karkuun, ja se oli hänen viimeinen virheensä. Simo söi ihmisen suihinsa yhtenä suupalana.


Pienen ruokalevon jälkeen Simo oli taas tyytyväinen. Hänelle tuli kova hinku pelotella lisää ihmisiä. Välillä hän kävi lähellä kaupunkia pelottelemassa ihmisiä omaksi huvikseen. Simo kun pystyi muuttumaan milloin tahansa 4 metriä korkeaksi Karhusieneksi, ja raatelemaan muutamia ihmisiä verille. Se oli Simon mielestä parasta huvia aina silloin kun ei voinut ratsastaa oravilla. Nyt hän lähti kohti läheistä kaupunkia.


Matka taittui hyvin Gepardisienenä, juosten muutamassa minuutissa kymmenen kilometrin matkan. Niin hän saapui metsän reunaan. Heti metsän ulkopuolella oli autotie, josta hän oli saanut omiin kokoelmiinsa monta hyvää oravannahkaa. Hän tykkäsi ripustaa nahkoja olohuoneen seinälle ja katsella niitä. Simo oli ajatellut perustaa Gallerian johon olisi laittanut erilaisia nahkoja roikkumaan, mutta ei ollut vielä toteuttanut ideaa koska ei ollut löytänyt sopivia tiloja.


Simo lähti ylittämään tietä normaalina itsenään, metrin korkuisena herkkusienenä. Autoja ei näkynyt, joten häntä hieman harmitti ettei onnistunut aiheuttamaan kolareita. Hän tykkäsi seurata kun autot paloivat ja grillasivat ihmiset sopivan mureiksi. Hän olikin alkanut kutsua autoja nimellä oooororokor, joka vapaasti suomeksi käännettynä olisi "grilli".


Tien toisella puolella oli vain pensaita, joiden läpi menemällä pääsi omakotitaloalueelle. Simo ei ollut koskaan tutkinut koko aluetta, vaan oli aina aluksi ollut karhusienenä, ja sitten kun oli löytänyt pari ihmistä raadeltavaksi ja hoitanut hommansa, niin hän oli lähtenyt hihittäen takaisin metsään. Mutta nyt oli ongelmia vastassa.


Joku oli selvästi odottanut että juuri niistä puskista tulisi karhusieni esiin, koska maassa oli ansoja. Karhunrauta leikkasi Simon jalan nilkan kohdalta poikki. Leuat poikkasivat helposti sienisen jalan, ja Simo jäi tynkäjalkansa kanssa hyppelehtimään viereen. Hän ei voinut tuntea kipua, mutta vihaa hän tunsi.


Simo muuttui ydinpommisieneksi, ja räjäytti kaupungin tuhkaksi.

Polttakaa Noita

Hermanni oli vihainen mies. Hän oli vihainen koska hänen vaimonsa oli noita. Ihan oikea noita-akka. Hermanni oli vihainen koska hän ei itse osannut muuttaa vihamiehiään sammakoiksi tai taikoa rahaa tyhjästä ja hän oli vihainen koska hänen vaimonsa ei suostunut tehdä näitä asioita. Hän oli myös vihainen siitä että hänen vaimonsa oli alkanut käyttää yhä enemmän mustia vaatteita ja hänen nenäänsä oli kasvanut iso luomi (josta kasvoi karvoja).
Hermanni oli halunnut avioeron siitä lähtien kun sai viimein kuulla hänen vaimonsa todellisen luonnon. Vaimo, jonka nimeksi paljastamme nyt Olgan, oli suuttunut avioeropuheista niin kovasti että uhkasi muuttaa miehensä sammakoksi mikäli vielä ottaisi asian esille. Niinpä hänen täytyisi keksiä keino hankkiutua noidasta eroon.
Eräänä iltana takkahuoneessa Hermanni kohensi tulta ja murisi itselleen. Sitten Olga astui huoneeseen sisälle.
"Lyön vetoa että et pysty muuttamaan itseäsi oksaksi.", uhosi Hermanni
"Pystynpä", sanoi Olga ja muuttui kuivaksi oksaksi Hermannin nenän edessä. Sitten Hermanni otti oksan ja heitti sen takkaan.

Elipä kerran bloggaaja

Elipä kerran bloggaaja. Hän kirjoitti niin paskoja tarinoita että Suomen kansa oli koonnut adressin hänen teloittamiseksi. He vaativat parempia ja järkevämpiä tarinoita, mutta bloggaaja ei osannut.
Yhtenä iltana bloggaaja oli saanut tavanomaisen vihapostinsa mukana yhden kiitoskirjeen, se kuului näin:
Hyvä vittupää,
Kiitos että kuolet huomenna.
Terveisin,
KillTheBlogger99
P.s. Sun tarinat on vitun perseestä
Bloggaaja oli todella iloinen että häntä oli kiitetty. Niinpä hän kuoli seuraavana aamuna hymy kasvoillaan kun hänet hirtettiin.

Pekka Kana ja apinalauma

Pekka oli yksinkertainen kana. Hän tykkäsi nokkia jyviä maasta ja kotkotella muille kanoille. Pekka oli tyhmä kana. Se oli niin tyhmä että muut kanat nauroivat sille makeasti kotkotellen, mutta Pekkaa tämä ei häirinnyt ollenkaan. Hän tuli iloiseksi siitä että hän sai huomiota, koska kun hän kotkotteli muille, eivät muut huomanneet häntä ollenkaan.
Yhtenä päivänä Pekka päätti ryhtyä maailman johtajaksi, mutta hänen pitäisi ensin päästä pois kanalasta. Niinpä hän soitti läheiseen sirkukseen ja tilasi sieltä apinalauman häiriöksi kanalan portille että hän pääsisi lentämään pois.
Seuraavana aamuna apinat olivat paikallaan porttien vieressä, ja muut kanat ihmettelivät kovasti apinoiden tanssimista. Niinpä Pekka päätti lentää karkuun kun kukaan ei katsonut.

Päivä Elämää

Hän heräsi kioskilta erittäin iloisena ja varmana. Vaikka hän ei muistanut mitään ennen tätä hetkeä, hän oli varma että kohta joku tulisi hakemaan hänet.
Hän oli myyjän takana ja huomasi että kioskilla ei ollut muita. Myyjä teki rauhassa päivän Metro-lehdestä sudokua eikä huomannut ketään takanaan.
Hän odotti rauhallisena myyjän takana että joku tulisi sisälle. Ja sitten ovi kävi. Sisään astui parrakas mies, jolla oli toisen käden tilalla koukku, toisen silmän päällä silmälappu, toisen jalan tilalla puinen keppi ja toisella olkapäällä papukaija joka rääkyi:
"Polli tahtoo kaljaa! Polli tahtoo kaljaa!"
Parrakas mies mulkaisi harmaalla silmällään papukaijaa ja rääkaisi:
"Nyt Polli pitää turpansa kiinni tai Pollista tehdään pirtua!"
Myyjä katsoi ovelle hämmentyneenä. Parrakas mies lähestyi myyjää.
Hän katsoi iloisena myyjän takaa kun parrakas mies lähestyi tiskiä. Hän tiesi että nyt tuli noutaja. Parrakas mies mumisi jotain myyjälle ja myyjä antoi miehelle lehtihyllystä Aku Ankan. Aku Ankka oli noutajan vuoksi erittäin iloinen.
Myyjä alkoi vaatia maksua lehdestä, mutta sitten Polli alkoi nokkia myyjää, parrakas mies huuteli "Yarr! Garr! Blarr" ja juoksi karkuun niin nopeasti kuin puujalallaan pystyi. Myyjä jäi verissään lattialle makaamaan miettien huonoa aamuaan, pystymättä liikkumaan kohti puhelinta soittaakseen poliisille, koska Polli oli nokkinut myyjän pään irti.
Parrakas mies pääsi ulos pienestä kiskasta ja huomasi sitten että hänen lehtensä hymyili hänelle. Parrakas mies suivaantui tästä niin kovasti että repi lehden kahtia ja heitti sen roskikseen. Aku Ankan hymy hyytyi.
Parrakas mies lähti ylittämään tietä, mutta hajamielisen poliisin ohjaama poliisiauto ajoi hänen päälleen.
Rami ei edes huomannut miestä jonka yli hän juuri ajoi. Hän oli liian keskittynyt olemaan järkyttynyt juuri kuulemastaan paljastuksesta; hänen rakastajansa Sami onkin nainen. Ramin työkaveri Jorma näytti hänelle apukuskin paikalta kuvia Ramin rakastajasta ennen sukupuolenkorjausleikkausta. Rami oli erittäin järkyttynyt, ja painoi hämmentyneenä kaasua aina vain enemmän.
Poliisit olivat lähteneet erään juopuneen kuskin perään, joka oli ajanut liian hiljaa. Juopunut kuski havaitsi nyt että poliisiauto lähestyi vähän liiankin nopeasti. Niinpä hän säikähtäneenä päätti luovuttaa ja pysäytti auton tien sivuun.
Poliisit kaahasivat ohi ja juopunut kuski päätti sen kunniaksi korkata kolmannen kossupullon. Juopuneen kuskin vaimo oli ollut sängyssä hänen äitinsä kanssa, joten juopunut kuski oli kussut molempia silmään, ja lähtenyt kossua juoden ajamaan.
Nyt parin huikan jälkeen kolmas ja viimeinen pullo tyhjeni, joten lisää olisi saatava. Hän käynnisti uskollisen Lada Samaransa, ja lähti pientareelta kohti viinakauppaa. Hän ei vain tiennyt missä lähin kauppa oli. Hän muisti nähneensä jonkin kiskan vähän taaempana, ja päättikin tyytyä keskiketterään. Niinpä hän lähti peruuttamaan kohti kiskaa jolle oli matkaa 10 kilometriä, niin, peruuttamaan.
Tällä välin Polli suri herraansa parrakasta miestä. Miehestä oli jäljellä vain märkä läntti maassa, joten Polli päätti juoda pirtut hänen kunniakseen. Polli lähti kohti laivaa jonka he olivat parkkeeranneet kiskan taakse, ja haki sieltä kolme ämpärillistä pirtua. Polli alkoi ryypätä ankarasti herransa nimeen, kun yhtäkkiä punainen Lada Samara hyökkäsi märän läntin päälle. Autosta nousi erittäin juopunut henkilö, jolla oli erittäin iso ja punainen nenä. Polli nimitti henkilön uudeksi herrakseen ja he joivat pirtua aamuun asti, iloisesti tanssahdellen.

Viinasodat: Alku

Tahtoisin sanoa tähän alkuun, että en ole varma meneekö tämä jo liian järjettömän ymmärrettäväksi, joten kysyn teiltä, rakkaat lukijani (joita on vissiin 2), jatkanko tätä tarinaa?

Vuosi oli 2010, Alkoholin vuosi. Oli kulunut vain muutama kuukausi siitä kun eräs avaruusorava Pumppernikkel I:ltä oli tullut Korson Alkoon ja antanut viineille ja viskeille jalat ja kädet. Sen jälkeen helvetti oli päässyt irti.

Korson suuri juoppopopulaatio oli lähtenyt metsästämään viinejä jotka juoksentelivat hätääntyneinä ympäri katuja. Viinit eivät pystyneet puolustautumaan mitenkään. Muutama kuohuviinipuollo oli keksinyt ravistaa itseään ja räjäyttää korkkinsa kohti hoiperteleviä juoppoja, mutta se sattui niin paljon että kuohuviinit joutuivat koomaan tämän jälkeen.

Viskit sen sijaan syntyivät revolveri kädessään. Viattomia siviilejä ja juoppoja makasi maassa verissään missä tahansa viskit kulkivat. Maailma oli tuhoutumassa, tai ainakin Korso.

Näiden parin kuukauden aikana viskit olivat lähteneet valloittamaan Korsoa, viinit sen sijaan olivat menneet kaikki Lumoon ja linnoittaneet sen. Katkerot olivat myös heränneet henkiin hieman viskien jälkeen (erittäin katkerina siitä ettei heillä ollut revolvereija, vaan pahanhajuinen hengitys), ja nyt oli noussut huhu että kaikki muutkin alkoholit Korson Alkosta olivat heränneet henkiin. Korso ja lähialueet olivat jo autioituneet, vain viskit ryntäilivät ympäriinsä, syöden jokaisen kulkukoiran joka tuli vastaan.

Eräs Jim Beam ja Teerenpeli Single Malt olivat jääneet Korsoon suunnittelemaan Lumon tuhoa. He eivät pitäneet viineistä. Kukaan ei pitänyt viineistä, jopa juopot olivat lopulta kyllästyneet viiniin jota oli niin helppo saada.

Jim Beam ja Teerenpeli hengailivat Korson asemalla, paikassa jossa juopoilla oli ollut komentokeskus. He katselivat Alkolle päin, ja huomasivat että siellä näkyi liikettä.
"Voisiko ennustus olla totta? Viinat heräävät eloon?", Teerenpeli mietiskeli.
"En tiedä, mutta jos siellä on yksikin katkero, niin mä vittu tapan sen", Jim Beam heilutteli revolveriaan kädessään.
"Mitäs sulla on katkeroita vastaan?", Teerenpeli ihmetteli.
"No yks kaveri oli menos vähän vikittelee yhtä Carilloa, ja se saatanan huora tönäs sen alas hyllyltä", Jim Beam kirosi. "Kaveri meni tuhannen päreiksi."
"Sit saa katkerot maistaa lyijyä, tämän lupaan!" Teerenpeli Single Malt uhosi.

He lähtivät kulkemaan kohti Alkoa, mielessään murha, mutta kun he pääsivät sinne he saivat huomata että paikka oli jo täysin tyhjä, lukuunottamatta Père Kermannin Absinttia. Absintti horjui ympäriinsä, ja oli selvästi humalassa. Sillä oli kädessään keihäs.

"PERKELEE! Mishääs kaik o?", Absintti pyöri hieman keihäs kädessään, Jim Beam ja Teerenpeli pysyttelivät etäällä. "Mää vhaan haluishin vhähän shokerii ja vhettä, onsseliikää pyyetty?"
"Mitä vittua sä selität?", Jim Beam raivosi. "Koitahan nyt selvitä perkele, tässä ois muutama katkerokin tapettavana, et sä voi siinä vaan pyöriä"
Absintti näytti selviävän hieman.

Rouva Evoluutio viinakaupassa

Korson Alkon sopivahko valikoima avautui Rouva Evoluution edessä. Yksi silmä katsoi viinejä kohti, toinen katsoi väkeviä. Kolmas, neljäs ja viides silmä vilkuili erikoisoluisiin päin.

Rouva Evoluutio oli lähtenyt lempiplaneetaltaan Pumppernikkel I:ltä käydäkseen viinakaupassa tarkastamassa, josko hänen toivomansa Pumpernikkeliltä maistuva likööri olisi jo saapunut valikoimiin. Rouva Evoluutio ei vain ensisilmäyksellä huomannut että missä liköörit sijaitsee. Hän lähti kolmella jalallaan kiertämään kauppaa oikealta, kohti viinejä.

Iloinen miesmyyjä tuli paikalle.
'Voisinkos auttaa teitä?', se sanoi pirteänä.
'Kiitos minä pärjään kyllä', Rouva Evoluutio vastasi iloisen keltaisena.
Mies nyökkäsi hymyillen ja poistui takavasemmalle.

Rouva Evoluutio näytti vähän hermostuvan kun hän kiersi viinihyllyjä. Rouva Evoluutio vihasi viiniä. Hän heilautti suomuista vihreää häntäänsä, ja niin kaikki viinit saivat itselleen tulitikkumaiset kädet ja jalat, ja sitten viinit kävelivät närkästyneenä ulos kaupasta.

Myyjät toivottivat viineille iloista matkaa, ja avasivat itselleen kuohuviinin joka käveli heidän vierestään. Pullo huudahti tuskaisena ja myyjät joivat sen janoisina.

Nyt Rouva Evoluutio saapui oluiden ja siiderien luo, mutta ei välittänyt niistä koska oli kerran jutellut maailmankaikkeuden synnystä yhden Olvin kanssa. Sillon hän oli tainnut muuttaa oman suomuisen vartalonsa keltaiseksi, paitsi hännän jossa sijaitsi hänen aivot. Avaruusoravat olivat erikoisia otuksia.

Sitten tulikin liköörit! Hän nuuski innoissaan hyllyn läpi, mutta ei haistanut pumppernikkeliä. Tästä Rouva Evoluutio hermostui taas kovasti. Hän heilautti häntäänsä ja viskipullot heräsivät eloon. Niille kasvoi tulitikkumaiset kädet ja jalat, ja ne alkoivat ammuskella revolvereilla holtittomasti ympäriinsä. Paljon viinaa kuoli.

Sitten Rouva Evoluutio marssi tympääntyneenä ulos.
'Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!', sanoi kassaneiti lievästi hiprakassa. Rouva Evoluutio teki madonreiän ja lähti kotiin.

Korso oli kaaoksessa. Juopot juoksi viinejä kiinni, viskit taistelivat takaisin. Viinasodat olivat syttyneet.