5.12.2014

Aivot sulaa

Mies oli hieman allapäin. Häneen oli iskenyt paha nuha. Töihin mentyään, nuha oli tullut ensimmäisen kulman takaa ja lyönyt häntä lapiolla nenään. Tämä oli miehen työpaikalla asustava ilkeä paha nuha, joka tykkäsi aina välillä laittaa henkilöiden aivonesteet valumaan nenästä ulos lyömällä lapiolla. Monesti olivat työmiehet työpaikalla hakeneet soihdut ja talikot vain huomatakseen ettei nuhaa näkynytkään missään. Se velmu oli varmaan kellarissa hihittelemässä työmiehille ja heidän alkeellisille talikoilleen. Ajan mittaan kun miehen aivot valuivat iskun takia nenän kautta ulos, unohti hän täysin nuhan olemassaolon. Tällöin hän alkoi tulla taas täysin varomattomasti töihin, ja uskalsi jopa liikkua ulkona tavallisten ihmisten tapaan...osaamatta odottaa sitä seuraavaa kertaa kun paha nuha iskisi taas!

2.12.2014

Ja kaikki olikin vain unta

Hän avasi silmänsä. Kaikki olikin vain unta. Mutta hän tunsi edelleen miehen ison sykkivän sydämen kädellään. Juuri hetki sitten hän oli repinyt sen ulos paljan käsin miehen rintakehästä, mutta kaikki olikin vain unta. Ulkona oli hurja ukkosmyrsky ja vesi piiskasi ikkunaa, oli hämärää eikä hän tiennyt paljon kello oli. Hänellä tuli yllättäen nälkä, mutta se uni...miten hän voisi edes liikkua sen jälkeen mitä oli äskettäin kokenut, se tuntui niin huumaavalta. Hän tunsi olevansa märkä ja huomasikin että katosta tippuu vettä, hänen sänkynsä oli aivan märkä. Hän sai noustua sängyssä istumaan ja muisti että oli tilannut katolle korjaajan edellisenä päivänä. "Täällä olisi yksi reikä tukittavana", hän oli soittanut huoltoyhtiöön ja olivat luvanneet korjaajaa paikalle seuraavana aamuna. Hän ei ollut varma monelta korjaaja tulisi paikalle, joten hän nousi ylös ja kuivattuaan itsensä laittoi vaatteet päälleen.

Sykkivä iso verinen sydän pyöri hänen ajatuksissaan samalla kun hän käveli kohmeisena keittiöön keittämään kahvia. Hämärässä hän sai laitettua keittimen valmiiksi ja laittoi virran päälle, virtakytkimen valo loi keittiöön oranssin hohteen. Hän sytytti pienen lampun keittiön pöydän vierellä ja tuijotti hiljaisena myrskyyn. Kahvin tuoksu leijaili hänen sieraimiinsa ja hän jähmettyi katsomaan heijastusta keittiön ikkunasta. Hän näki ikkunasta että joku hiiviskeli hänen takanaan, vasara kohotettuna, valmiina lyömään. Vasara heilahti! Mutta se ei osunut, hän oli nopeampi kuin tuo vasaramies. Mies oli häntä hieman kookkaampi, ja lyönnin mennessä ohi hän tiesi tarkalleen mitä pitäisi tehdä.

Mies löi kätensä toisen miehen rintalastan läpi, ja veti esiin ison sykkivän sydämen.

Hän avasi silmänsä. Kaikki olikin vain unta. Mutta hän tunsi edelleen miehen ison sykkivän sydämen kädellään. Vilkaisu hänen käteensä osoitti että...siinähän oli perkele sydän! Ei saatana! Mitä täällä tapahtuu?! Lattialla oli lammikko verta ja eloton ruumis vasara kädessään. Ja hänellä oli sydän kädessään! Ei helvetti, mä en ryhdy tämmöseen, senhän piti olla unta, mä lopetan nyt.

Elipä leipä

Olipa kerran leipä. Tämä oli ihan sellainen tavallinen paahtoleipä, mitä löytyy jokaisen marketin leipähyllystä, merkittynä sillä halvimmalla hinnalla ja pilattu sillä pahvisimmalla maulla. Tämä leipä oli ollut oikein iloinen päästessään nyt vihdoin ulos muovisesta vankilastaan, ja vieläkin iloisempi että oli saanut ihan ilmaisen solarium-käynnin sen jälkeen, mutta juuri kun hän mietti lähtevänsä käymään ystävällään Karpolla, joku perhanan jättiläinen oli sotkenut hänet rasvalla. Aluksi se tuntui ihan hyvältä, koska hänen pintansa oli hieman kärsinyt solariumin lämpösäteistä, mutta sitten se perhanan jättiläinen oli puraissut leivältä korvan irti. Tästähän leipä ei luonnollisesti tykännyt ollenkaan ja se huusikin jättiläiselle kovaan ääneen. "AI SAATANA SUN KANSSAS! EIKÖS ÄITIS OPETTANUT OLEMAAN PUREMATTA MUITA, PERKELE!". Leivän huuto oli selvästi vaikuttanut jättiläiseen, sillä ennen kuin leipä huomasikaan, hän lensi ikkunasta läpi viileän kevätaamun ja laskeutui läheisen puiston nurmikolle. Leipäparka manaili puuttuvaa korvaansa, kun yllättäen sorsapariskunta nousi puiston lammikosta tarkastelemaan uutta tulijaa.

"Katsos, kultasein, sehän on leipä!", sanoi toinen sorsista (jolla oli monokkeli silmällään ja silinterihattu päässään).
"Kvaaak", vastasi toinen ymmärtämättä mitään.
"No hupsista, hunajaisein, ei noin saa sanoa vieraassa seurassa", monokkelisorsa sanoi punastuen.

Leipä ei tajunnut mitään ympärillä tapahtuvista tragedioista, joten päätti ottaa jalat alleen ja juoksi karkuun. Jalattomat sorsat jäivät paikalleen vaappumaan.
"Kvaak", sanoi sorsa.
"Miksi meille käy aina näin!", ihmetteli monokkelisorsa.

Leipä juoksi minkä sorsanjaloillaan ehti läpsytellä, kunnes ei jaksanut enää. Leivällä kun on ymmärrettävästä syystä hyvin pienet keuhkot niin eihän se pitkälle jaksa juosta kun alkaa jo hengästyttämään. Leipä heitti jalat lampeen ja jäi voivottelemaan kohtaloaan. Monokkelisorsa hyppäsi jalattomana kolme senttiä, siihen leivän luokse, ja vihaisena söi jalkavarkaan suihinsa.
"Kvaak kvaak", sanoi se tyttösorsa.
"Aina sama juttu", vastasi monokkelisorsa.

29.11.2014

Kevyempää...vai oliko sittenkään?

B, O ja B olivat mielenkiintoinen avaruusolento. Heillä oli kaukosäädin jolla pystyi säätää säätä (kuka olisi uskonut?!). Tämä kaukosäädin ei ollut yhtään mielenkiintoinen, mutta BOB oli. Hänellä oli nimittäin kolme karvaista päätä, joilla oli kaksi eri persoonallisuutta. Kahden reunimmaisen pään nimet olivat "B", ja keskimmäisen nimi oli "O". Tästä siis tulee yhteenlaskettuna nimi BOB. Vasen ja oikea pää olivat aina samaa mieltä kaikesta, mutta keskimmäinen pää tahtoi olla välillä vähän hankala. Tällöin B:t kopsauttivat O:ta päähän päillään. Menipähän hiljaiseksi, perkele.

Perkele oli uusi hieno sana minkä BOB oli oppinut ihmeelliseltä vetiseltä planeetalta, eräästä hyvin vihreästä ja vetisestä osasta tätä kummallista takapajulaa. Hän oli vakoillut veden äärellä savuavaa pientä asumusta, josta oli tullut nahkaisia olentoja ulos höyryävänä nopeasti liikkuen kohti märkää nestettä (BOB oli tottunut kotiplaneetoillaan vain kuiviin nesteisiin). Olennoilla oli vain yksi pää, kaksi jalkaa ja kaksi kättä. Kookkaammilla nahkaolennoilla näytti olevan myös pieni häntä, mutta se olikin olentojen etupuolella. Pienemmillä olennoilla oli kuitenkin suuret nahkasäkit päänsä alapuolella mitä ei kookkaammilla taas ollut. BOB oli ihmeissään näistä nahkaolennoista ja päätti tutkia asiaa lähempää. Hän oli hypännyt puskasta esiin ja koittanut tervehtiä rodulleen ominaisella tavalla, eli hännästä vetämällä. Isokokoisempi nahkaolento oli huudahtanut kylmän värisenä "VOI PERKELE!" ja muuttunut tuhkaksi BOBin kosketuksesta. Kaksi pienempää olentoa hyppäsivät märkään nesteeseen ja yksi kookkaampi olento oli kääntynyt ympäri ja liikkui nyt nopesti vastakkaiseen suuntaan tiputellen samalla jonkinlaista ruskeaa mössöä takapuoleltaan.

Mies juoksi paskat kintuillaan minkä ehti, pakokauhussaan miettimättä edes mitä tehdä. Kun hän tuli tajuihinsa, ymmärsi hän olevan lähellä naapurin mökkiä. Mies muisti että naapuri oli kehuskellut omistavansa enemmän aseita kuin naapurin Erkki. Mies tiesi että naapurin Erkillä oli ainakin yksi kuulapyssy, joten hän tuli toiveikkaaksi siitä että saisi jonkinlaista apua sen kolmepäisen apinan tappamiseksi. Miten se olikin tappanut hänen ystävänsä vain koskettamalla...tämä aiheuttaisi painajaisia loppuiäksi, mutta kostamalla hän saisi edes hieman rauhaa sielulleen. Mies astui naapurin mökin tontille ja kuoli kun naapuri ampui häntä haulikolla nenään.
"Mikähän helvetti noita saatanan hinttareita vaivaa kun tulevat jo munasillaan kotiovelle", naapuri manaili ärsyyntyneenä. Naapuri lakaisi ruumiin nuotioon ja jatkoi kalan paistamista.

Vahinkoja sattuu

Oli kaunis kesälauantai. Satoi lunta. Autot jäätyivät liikennevaloihin ja jalankulkijat hajosivat tuhansiksi jääsirpaleiksi. Maan peitti verenpunaiset hiutaleet. Lumi suli. Ihmiskappaleet ja sisälmykset alkoivat paistua auringossa. Järkyttyneet ihmiset nousivat autoistaan ja tulivat ulos taloistaan haistamaan tuota kuoleman hajua, ja jokaiselta meni järki tajutessaan tapahtuneen. Ihmiset alkoivat juosta paniikissa ja liukastelivat epämääräiseen ihmismössöön joka peitti kadut. He itkivät ja nauroivat, hakkasivat toisiaan kastelukannuilla ja riisuivat kaaoksessa vaatteensa. Alastomat hulluiksi tulleet ihmiset kierivät punaisessa mössössä kunnes kolme päivää myöhemmin kuolivat nälkään. Näin loppui ihmiskunta.

Kolme minuuttia myöhemmin Bob-niminen avaruusolento laskeutui planeetan pinnalle.
"Hups", se sanoi ja lähti kotiin.

30.3.2014

Jos lakia rikkoo, niin vankilaan joutuu

Synkän metsän laidalla, juuri siinä lähi-Siwan nurkan takana, oli herrasmies nimeltänsä Roope. Tämä Roope naukkaili kaikessa rauhassa keskellä päivää muumilimua, sitä mansikan makuista, ja oli muutenkin aika maireana ympäröivästä lämpötilasta. Oli tammikuun kahdeksas päivä ja pakkasta -30 astetta celsiusta, joten oli sanomattakin selvää että muumilimu oli oikein kohmeaa. Roopen ohi käveli yhtäkkiä jalankulkija. Roope suivaantui tästä kovasti että hänen vierestään käveltiin, ja päätti sitten lyödä ohikulkijaa lapiolla naamaan. Veret roiskuen ohikulkija kaatui maahan ja Roope jatkoi taas tyytyväisenä muumilimun naukkailua. Roope ei sitä huomannutkaan, mutta eräs silminnäkijä päättikin soittaa poliisin paikalle tapahtuman takia.

Noin kolmen tunnin jälkeen Roope havahtui siihen että muumilimu loppui yllättäen ja sattumalta paikalle tulikin pakettiautollinen poliiseja.
"Mitäs perkelettä täällä on tapahtunut!?", poliisisetä kysyi pelokkaana, katsellen samalla jäätynyttä veristä lammikkoa ihmisen naaman alla Roopen vieressä.
"No kävi sellainen juttu että tämä röyhkimys käveli minun vierestäni ja minä sitten kumautin ystävällisesti häntä naamaan lapiolla.", Roope vastasi höpööntyneenä.
"Selvä homma, hoidetaan asia kuntoon.", poliisitäti sanoi.

Pakettiautollinen poliiseja nosti verisen ohikulkijan pakettiautoon.
"Eiköhän tämä ollut tässä, viemme oikeuksiasi loukanneen ohikulkijan hetimmiten vankilaan kärsimään rangaistustaan."
"Selvä juttu, kiitoksia!", Roope vastasi.
"Ai juu, tuossa sinulle vielä uusi pullo muumilimua.", poliisiveli sanoi ja heitti autosta pullon parasta muumilimua Roopelle.
"Kiitos kiitos!", Roope huusi kaasuttavalle pakettiautolle ja avasi kylmän limupullon.

13.2.2014

Bussiasemalla

Mies nimeltä Pekka seisoi bussiasemalla. Hänen bussinsa, linja numero 628, oli myöhässä. Pekka oli hyvin surullinen, koska tämä tarkoittaisi sitä että bussi olisi myöhässä. Asemalla seisoi Pekan lisäksi vain yksi ihminen, keski-ikäinen ja siniseen kumipukuun pukeutunut vanha mummeli, muuten tämä bussiaseman kokoinen bussiasema oli täysin tyhjä.
Pekka päättikin aloittaa jutustelun. "Harmillista tämä bussien myöhästely", Pekka aloitti.
"Niin on, surulliseksi tässä tulee"
"Niin tulee, olet oikeassa"
"Tiedän että olen", Pekka vastasi.
"Mutta miten voit olla varma?"
"Tiedäthän sinä, olemalla vain! Kun vain on, niin kaikki tuntuu paremmalta!", Pekka totesi iloisen kovaan ääneen. Tämän jälkeen bussin myöhästyminen ei haitannutkaan.
Noin sadan metrin päässä aseman toisella laidalla seisonut siniseen kumipukuun pukeutunut mummeli lähti ylittämään tietä ja jäi bussin alle. Bussi tuli Pekan eteen ja Pekka nousi kyytiin. Mummeli muisti että oli unohtanut ostaa piimää kaupasta ja ei jäänytkään bussin alle, vaan ryntäsi bussille ja ajoi sen kauppaan. Pekka kiitti kyydistä ja käveli kohti aurongonlaskua.

5.2.2014

Uskomaton tarina

Olipa kerran, kauan sitten, vanha harmaantunut lintu, joka kertoi tarinoita lapsenlapsilleen. Kaksi sinistä poikalintua kuuntelivat nokat auki ja silmät pyöreänä ukkiaan.
"Voi pojat, tietäisittepä minkälaisia tarinoita minä olen kuullut nuoruudessani istuessani ihmisten yllä puistoissa", vanha lintu puuskautti.
"Kerro ukki!", pojat huutelivat vuorotellen ja hyppelivät jännittyneinä.
"No minäpä kerron."

"Olipa kerran, kauan sitten, komea ja voimakas lintu joka ei ollut yhtään harmaantunut, vaan salaman sininen naisten hurmaaja, paksuine hiustöyhtöineen. Nopeampi kuin lentokone ja pidempi kuin tulitikku."
"Olitko se ukki sinä?", toinen pojista kysyi.
"Kyllä, se olin minä."
"Ja nyt olet vain vanha harmaa ukki! Hähää!", pojat alkoivat käkättää vanhalle linnulle. Ukki kuristi pojat hengiltä ja jatkoi tarinaa.

"Kävipä sitten yhtenä päivänä niin että kuulin niin uskomattoman tarinan etten ikinä sitä unohda. Olin istumassa erään puun oksalla ja alapuolellani puiston penkillä istui itse rokin kuningas Elvis, ja tämä tapahtui hänen kuolemansa jälkeen joten asia meinasi kiinnittää huomioni kunnes vanha Hullu-Bob niminen ampiainen tuli kertomaan minulle niin uskomattoman tarinan että yritän sitä tässä nyt teille kertoa."
Lintupoikien elottomat ruumiit vastasivat hiljaisuudella, kielet ulkona roikkuen.
"Hullu-Bob aloitti näin; Olipa kerran, kauan sitten-"
Ovelta kuului koputus ja vanha ukki meni avaamaan oven. Takaa löytyi kaksi hoipertelevaa lintua, nainen ja mies. "Aah, palasitte kotiin juuri sopivaan aikaan. Sain lapset rauhoittumaan kertomalla heille tarinan."
Pari hoiperteli sisään.
"Kiitos kiitos! *hik* Mukava että ehdit lapsenvahdiksi kun meillä oli *hik* niin tärkeä kokous muiden asukk- *hik* ..ssa."
"Ilo oli minun puolellani.", ukki vastasi ja lähti kotiin.

4.2.2014

Jorman ja Pertin tarinatuokio

"Meidän talon alla oli hirmuinen määrä hevosenlihaa!", Jorma sanoi Pertille. "Poliisit tulivat keskellä yötä ja menivät kellariin pelaamaan pokeria, kuten aina ennenkin, mutta lattian alta tuli sellainen metukan katku että piti hälyttää palokunta paikalle!", "Eihän!", sanoi Pertti niin äimän käkenä että nenä muuttui rommista punaiseksi. "Juu-u, siellä ne on vieläkin grillaamassa niitä meetvurstihampurilaisia, kuulemma koko naapuruston uusi suosikki", "Eihän!", toisti Pertti niin käkenä että hakkasi nenällään seinää. "Lopetahan Pertti tuo käkeily, tahraat kalterimme punalla". Poliisi astui sellin viereen ja komensi vankeja olemaan hiljaa, "Turpa kiiii!", se kiljasi pidentäen kiljaisuaan kimeäksi vikinäksi. "Herr Rommelson ei taida pitää tarinahetkistämme, Pertti, älähän ole niin innostunut!", "Eihän!", huudahti Pertti ja lensi käkenä ulos ikkunasta.