Hän tunsi olonsa raukeaksi. Vaitonaiseksi. Hieman erityiseksi, muttei kuitenkaan sellaiseksi, ettäkö kaikki olisi muuttunut ihan täydelliseksi. Lopulta, nyt oli kuitenkin hyvä olla. Ei vaatimuksia, ei saalistuksia, eikä edes aavistuksia. Hetkeen keskittymällä kuului vain etäistä puheensorinaa ja pulujen hämmentävää hurinaa. Hän piti silmänsä kiinni, eikä halunnut päästää irti hyvästä Hetkestä. Hetki kuitenkin ilmoitti hänelle,
"On seurattava pulujen ääntä!"
"Liikaa vaadittu että kääntäisin päätä", hän vastasi hajamielisesti.
Hetki oli tyrmistynyt tästä kääntämättömyydestä, joten se riuhtaisi itsensä otteesta, ja läpsäisi pululla korvaan. Pulu näytti nauttivan tilanteesta maireasti hymyillen. Pululla läpsäisty avasi hämmennyksessä silmänsä ja alkoi kuunnella tarinaa, joka tuli pulun mairean hymyn takaa. Tarina pallotiikeristä, jonka sydän sykki tanssille, sai hymyn huulille.
"Pallotiikerin intohimo on varsin lohdullista, ehkä meistäkin löytyy vielä jotain yhtä inspiroivaa", pululla läpsäisty sanoi lopulta Hetkelle.
"Tiedät sen kyllä, kun Hetki tulee", Hetki vastasi.
"Käytät tätä taas vain tekosyynä! En ole ennenkään inspiroitunut, vaikka Hetki onkin tullut ja hyvin monta kertaa!", kuului epätoivoinen vastaus.
"Mutta tällä kertaa pulu on auttamassa! Sinun on vain kuunneltava tarkemmin. Ja seurattava sen ääntä."
Kotkan vahtiessa tätä erikoista rituaalia kuusen oksalta, lähti pulu huristen kävelemään kohti horisonttia, jolloin läpsäisty nousi ylös metsämättäältä, ja lähti seuraamaan, minkälaisille poluille pulu hänet johdattaisi. Hetki seurasi tyytyväisenä perässä.
Puheensorina jäi kauas taakse, ja vain metsän kahisevat lehdet kuuluivat pulun tyytyväisen hurinan takaa.