Pasin huikea idea

Eräässä aurinkoisessa lähiössä, oikein mukavan näköisessä talossa jossa kuka tahansa haluaisi varmasti asua, eräs mies solmi juoksukenkiään valmiina lenkille lähtöön. Tämän miehen nimi oli Pasi. Hänen kaverinsa tosin kutsuivat häntä leikkisästi "Moukariksi", olihan hän kerran saanut moukarista kalloonsa kun oli ollut lenkkeilemässä erään yleisurheilukentän laitamailla. Oi onnellisia aikoja, hän oli saanut ihan vapaasti olla koomassa sairaalassa vailla huolen häivää. Hänen miehensä ei taas ollut asiasta tykännyt ollenkaan ja oli suuttunut Pasille siitä, että tämä oli hankkiutunut koomaan. Ja vaikka kuinka Pasi koitti asiaa selittää, ei hänen miehensä ymmärtänyt sitä ettei se oikeasti ollut mitään muuta kuin vahinko. Niinpä Pasi oli jäänyt yksin.

Nyt lenkille lähtiessään Pasin seuraan tuli tavalliseen tapaan eräs vanha koira! Pasi ei ollut vielä keksinyt että kenen tämä vajaan metrin korkea komondor-rotuinen koira oli, mutta oli tässä viimeisen viiden vuoden aikana kolme kertaa viikossa nauttinut koiran lenkkeilyseurasta. Se näytti aina niin iloiselta että Pasille tuli väkisinkin iloinen olo. Pasi oli nimennyt koiran Nakkisämpyläksi, koska oli ollut nimeämisen hetkellä kovin nälkäinen.

Nakkisämpylä ja Pasi lähtivät juoksemaan normaalia reittiään Pasin talolta kävelyteitä pitkin kohti läntistä metsikköä. Lähiö koostui lähinnä omakotitaloista ja talojen isoistakin pihoista, eikä puita ollut lähimaillakaan. Asutetun alueen ulkopuolella oli vain kivikkoista ja punaisen hiekkaista erämaata, vain yhden ison tien liittäen pienen lähiön kolmentoista kilometrin päässä olevaan isoon kaupunkiin. Niinpä alueen läntisellä reunalla oleva havupuumetsä teki oikein raikkaan tuulahduksen tänne erämaan keskelle. Kukaan ei tiennyt miten se oli sinne kasvanut, mutta sen raikkaan tuulahduksen takia eräs muinaisten sukupolvien edustaja oli viisikymmentä viikkoa sitten rakentanut alueen täyteen luksustaloja ja uima-altaita.

Pasi ja Nakkisämpylä juoksivat rauhalliseen tahtiin auringon paahtaessa kirkkaalta taivaalta. Aina satunnaisesti vastaan tuli naapuruston muitakin kummajaisia joita Pasi ja Nakkisämpylä iloisesti tervehtivät omilla tavoillaan (Pasi pyöritti tervehtiessään kättään kolmion muotoisesti, Nakkisämpylä tyytyi tavalliseen "Terve!" -lausahdukseen).

Lähestyessään metsäaluetta Pasin sininen hihaton paita alkoi olla hiestä märkä ja hänen keltaiset urheilushortsinsa tuntuivat vähintään yhtä märiltä. Nakkisämpylä katsoi karvojensa takaa kummastuneena ja kehotti Pasia menemään kotiin vaihtamaan puhtaat vaatteet, ja niin Pasi teki. Hän kääntyi takaisin metsäalueen reunalta ja käveli ne äsken juostut kolmetoista metriä takaisin kotiinsa ja vaihtoi puhtaat vaatteet. Tällä kertaa hän aikoisi mennä hieman rauhallisemmin takaisin ettei olisi taas niin kamalan hiessä.

Nakkisämpylä oli metsän reunalla odottamassa rauhallisesti istuen, poltellen piippuansa. Kun Pasi tuli talonsa sisältä ulos, Nakkisämpylä piilotti piippunsa äkkiä, sillä eihän nyt urheillessa sopisi piippua poltella. Pasi ja Nakkisämpylä menivät viileän rauhallisesti metsään sisälle, pois auringon paahteesta ihanaan raikkaaseen tuulahdukseen. Taas tavalliseen tapaansa ihmettelivät miten kenelläkään oli aikaa kirjoittaa jokaiseen puuhun "wunder-baum", mutta se ei haitannut haistelua. Heillä oli tapana haistella metsässä ilmaa kunnes he iloisesti pyörtyivät ja aamulla herätessään he ottivat aina matkamuistoiksi kuusia mukaansa.

Niinpä Pasi ja Nakkisämpylä lähtivät takaisin, taskut täynnä kuusia. Nakkisämpylä toivotti Pasille hyvää päivänjatkoa ja lähti mystiselle omistajalleen, Pasin katsellen epäuskoisena sen menoa. Pasi marssi kotiin ja päättikin syödä ison aamiaisen nyt hyvin urheillun päivän jälkeen.

Kun Pasi oli pöydässä syömässä kananmuniansa, kuului ikkunasta yllättäen koputus. Kahvileipähän se siellä! Kahvileipä oli Pasin nimeämä pieni lintu, joka usein tuli hänelle kertomaan aina uusia uutisia suuresta kaupungista.
"Suurkaupungin, maat paskaiset, haisee ja pahoin voi", Kahvileipä runoili kauniisti.
"Voi voi, voi voi, mitä sille voi?", vastasi Pasi dramaattisesti.
"Täält' teidän hajupuut, ei mitkään poppakonstit muut. Paskan hajun poistamaan tuut!"
"Vaan miten ne kaupunkiin saisinkaan? Ei autoa mulla laisinkaan...."
"Sen kun sie keksit, niin saat kaikki maailman keksit", Kahvileipä lopetti surullisena ja lensi pois.

Pasi jäi leukaansa hieroen miettimään asiaa ja katseli samalla linnun lentoa....ja saikin siitä ajatuksen! Hän voisi kiinnittää puihin siivet ja lennättää ne kaupunkiin....mutta hänellä ei tainnut olla tarpeeksi siipiä. Tarvittaisi uusi idea. Pasilla oli ollut vähän vaikeuksia ideoidensa kanssa koomansa jälkeen, mutta kyllä niistä aina jotain saatiin mihin tahansa tilanteeseen. Kerrankin kun hänen naapurinsa kissa oli jumittunut kuumalle peltikatolle, oli Pasi keksinyt heittää kissaa jääkuutioilla. Siitä olikin tullut naapuruston uusi suosikkileikki, mutta se voi tietysti olla että kissa ei siitä tykännyt niin paljon. Se oli käynyt seuraavana aamuna hakemassa kiväärin ja ampunut paikallisen vääpelin, vanhan lempeäsieluisen ukon nimeltänsä Harttimanni, ja sen jälkeen itsensä. Se oli ollut surullinen päivä.

Mutta kuitenkin, idea oli tullut ja valloittanut koko naapuruston. Ehkäpä hän voisikin ottaa naapurinsa apuun puiden kantamisessa! Niin aivan! Autoa hänellä ei ollut, mutta naapureilta saisi varmasti apua.

Niinpä seuraavana päivänä Pasi lastasi raikkaat tuulahdukset rakentamaansa jättiläiseen, johon oli ommellut naapuruston jokaisen ihmisen kiinni toimimaan yhtenä isona kokonaisuutena! Siinäpä vasta olikin näky.