2.12.2014

Ja kaikki olikin vain unta

Hän avasi silmänsä. Kaikki olikin vain unta. Mutta hän tunsi edelleen miehen ison sykkivän sydämen kädellään. Juuri hetki sitten hän oli repinyt sen ulos paljan käsin miehen rintakehästä, mutta kaikki olikin vain unta. Ulkona oli hurja ukkosmyrsky ja vesi piiskasi ikkunaa, oli hämärää eikä hän tiennyt paljon kello oli. Hänellä tuli yllättäen nälkä, mutta se uni...miten hän voisi edes liikkua sen jälkeen mitä oli äskettäin kokenut, se tuntui niin huumaavalta. Hän tunsi olevansa märkä ja huomasikin että katosta tippuu vettä, hänen sänkynsä oli aivan märkä. Hän sai noustua sängyssä istumaan ja muisti että oli tilannut katolle korjaajan edellisenä päivänä. "Täällä olisi yksi reikä tukittavana", hän oli soittanut huoltoyhtiöön ja olivat luvanneet korjaajaa paikalle seuraavana aamuna. Hän ei ollut varma monelta korjaaja tulisi paikalle, joten hän nousi ylös ja kuivattuaan itsensä laittoi vaatteet päälleen.

Sykkivä iso verinen sydän pyöri hänen ajatuksissaan samalla kun hän käveli kohmeisena keittiöön keittämään kahvia. Hämärässä hän sai laitettua keittimen valmiiksi ja laittoi virran päälle, virtakytkimen valo loi keittiöön oranssin hohteen. Hän sytytti pienen lampun keittiön pöydän vierellä ja tuijotti hiljaisena myrskyyn. Kahvin tuoksu leijaili hänen sieraimiinsa ja hän jähmettyi katsomaan heijastusta keittiön ikkunasta. Hän näki ikkunasta että joku hiiviskeli hänen takanaan, vasara kohotettuna, valmiina lyömään. Vasara heilahti! Mutta se ei osunut, hän oli nopeampi kuin tuo vasaramies. Mies oli häntä hieman kookkaampi, ja lyönnin mennessä ohi hän tiesi tarkalleen mitä pitäisi tehdä.

Mies löi kätensä toisen miehen rintalastan läpi, ja veti esiin ison sykkivän sydämen.

Hän avasi silmänsä. Kaikki olikin vain unta. Mutta hän tunsi edelleen miehen ison sykkivän sydämen kädellään. Vilkaisu hänen käteensä osoitti että...siinähän oli perkele sydän! Ei saatana! Mitä täällä tapahtuu?! Lattialla oli lammikko verta ja eloton ruumis vasara kädessään. Ja hänellä oli sydän kädessään! Ei helvetti, mä en ryhdy tämmöseen, senhän piti olla unta, mä lopetan nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Cthulhu Fhtagn!