Raimon päivä

Raimolla oli ongelma. Hän koitti kirjoittaa sähköpostia pomolleen, mutta aina kun hän oli saanut lauseen loppuun, teksti katosi. Raimoa alkoi ärsyttää niin paljon että hän päätti syödä banaanin todella tyrmistyneen näköisenä. Raimon työkaveri Reijo käveli toimiston oven edestä ja huomasi Raimon ilmeen. "Mikäs siel ny on ku noin kovast tyrmistyttää?", Reimo kysyi Roimalta. "Mää taisin murtaa sormeni.", Roima vastasi rauhallisesti ja veti kätensä pois kolosta. Reimo ja Roima lähtivät lääkäriin. Raimon toimiston seinässä oli nyt iso kolo, ja hän olisi kysynyt apua sähköpostiongelmaan, mutta Reijo oli vain kävellyt nopeasti oven edestä ja työmiehet lähtivät lääkäriin. Raimo päätteli että sähköpostiongelmat johtuivat kolosta seinässä, joten hän kirjoitti kirjeen hyvin ystävälliseen sävyyn

'Hyvä kolo,

Voisitko sulkeutua? Aiheutat häiriötä sähköisessä postiliikenteessä.

Terveisin,
Raimo'

Raimo asetteli kirjeen ystävällisesti koloon, ja kuuli kolosta hymyn. Hymyn jälkeen kolo umpeutui ja siirtyi kolmannen kerroksen siivouskomeroon, saisipahan talonmies Reiska jotain hupia päiväänsä.

Raimo alkoi taas kirjoittamaan viestiä pomolleen, ja tällä kertaa kun hän laittoi pisteen lauseen loppuun, hänen tuolinsa liukastui. Raimo kauhistui tästä käänteestä niin kovasti että löi päänsä pöytään ja pyörtyi.

Hän heräsi sairaalasta. Kolo oli lähettänyt hänelle kukkia, ja ne tuoksuivat hymylle. Raimo tuli iloiseksi ja heitti lusikan nurkkaan. Paikalle saapui hoitaja joka järkyttyi tästä käänteestä niin että löi päänsä lusikkaan joka oli nurkassa. Raimo oli hyvin hämmentynyt ja menikin nukkumaan.

Liian syvällä

Hän oli liian syvällä. Näin oli tonberryjen kuningas hänelle sanonut. Tonberryt olivat pieniä metrin mittaisia olentoja joilla oli vihreä iho, pienessä kaljussa päässä pienet pyöreät keltaiset silmät ja ruskean kaavun alta pilkisti kalamainen häntä. Kokoisekseen tonberryt olivat silti hyvin hitaita, mutta mikäli sellainen pääsisi lähelle, se olisi varma kuolema. Tonberryt kantoivat aina mukanaan toisessa kädessä lyhtyä josta lähettivät kirouksia niiden niskaan jotka kehtaisivat hyökätä niiden kimppuun, mutta mikäli joku joutuisi lähietäisyydelle niin tonberry tuikkaisi toisella kädellä terävällä veitsellään, läpäisten mahtavimmatkin haarniskat.

"Olet.liian.syvällä", toisti tonberry telepaattisesti, sillä näkyvää suuta sillä ei ollut, vain pieni ulostyöntyvä kuono. Tonberry lähestyi, se oli jo kahden metrin päässä. Mies ajatteli kuumeisesti seuraavaa liikettään, ja potkaisi sitten tonberryn pään irti huutaen samalla "MINÄHÄN MENEN NIIN SYVÄLLE KUIN TAHDON!", jonka jälkeen jatkoi kuopan kaivamista kissan hiekkalaatikolla.

Illasta aamuun / iltaan aamusta

Aurinko laski. Ulkona kadulta kuului kauhun kiljaisu. Mies sulki silmänsä, hän halusi jo nukahtaa. Hän tunsi putoavansa. Hänen eteensä avautui näkymä vilkkaasta kadusta kymmeniä metrejä alempana, hän oli kuin unessa. Hän oli parvekkeella ja tunsi että voisi tehdä mitä vain, hän halusi hypätä. Hän ei halunnutkaan, sillä hän haluaisi olla täysin itsensä herra, joten kaikkia pieniä impulsseja ei pitäisi seurata. Olisi ehkä parempi ottaa rauhallisesti ja soittaa ystävälle seuraavasta liikkeestä. Mutta toisaalta, oliko millään väliä jos hän vain olisi unessa? Miehestä alkoi tuntua pahalta kun hän ei tiennyt mitä tehdä. Hän ei tahtonut herätä, mutta hänestä alkoi silti tuntua siltä että asialle pitäisi tehdä jotain.
Hän tunsi olevansa hereillä, mutta jotain oli pielessä. Hän ei tahtonut herätä, mutta hänestä alkoi silti tuntua siltä että asialle pitäisi tehdä jotain. Miehestä alkoi tuntua pahalta kun hän ei tiennyt mitä tehdä. Mutta toisaalta, oliko millään väliä jos hän vain olisi unessa? Olisi ehkä parempi ottaa rauhallisesti ja soittaa ystävälle seuraavasta liikkeestä. Hän ei halunnutkaan, sillä hän haluaisi olla täysin itsensä herra, joten kaikkia pieniä impulsseja ei pitäisi seurata. Hän oli parvekkeella tunsi että voisi tehdä mitä vain, hän halusi hypätä. Hänen eteensä avautui näkymä vilkkaasta kadusta kymmeniä metrejä alempana, hän oli kuin unessa. Hän tunsi putoavansa. Mies sulki silmänsä, hän halusi jo nukahtaa. Ulkona kadulta kuului kauhun kiljaisu. Aurinko nousi.

Alkupalaksi konvehteja

Mies ja karhu (miksi näissä tarinoissa on aina eläimiä?!) oli laitettu areenalle taistelemaan. Areena oli jalkapallokentän kokoinen, eikä suojaa ollut missään. Vain hiekkainen kenttä jota ympäröi joka puolelta korkealle kohoava katsomo. Mies ja karhu olivat vastakkaisissa päädyissä. Täysi katsomo piti niin kovaa mekkalaa että korviin särki. Mies ehkä näytti kalastajalta kahden korvissa olevien sätkivien kalojen kanssa, mutta se ei näyttänyt tekevän vaikutusta karhuun. Yhtäkkiä mies lähti juoksemaan karhua kohti, yleisö hurrasi mutta karhuun se ei tehnyt vaikutusta. Mies lähestyi karhua ja yleisö nielaisi jännityksestä. Mies tuli karhun luokse, avasi tölkin ja joi sen kulauksella loppuun. Yleisö pieraisi helpotuksesta, mutta myrkylliset kaasut tappoivat kaikki.

Pastori Tori torilla

Pastori Tori oli torilla, joi siellä simpukkamehua korilla. Teltan takaa hyppäsi gorilla, ja kun torilla on gorilla, ei pastori Tori voi juoda korilla, vaan olikin simpukkamehut munilla, sillä gorilla säikäytti pastorin torilla. Tori säikähti torilla, ja gorilla säikähti Toria torilla, koska Tori säikähti gorillaa torilla. Gorilla olisi tahtonut vain simpukkamehut korilla, mutta jäi ilman.

Kahvitaukotarinoita VI

Odotus oli tuskaisaa. Mies oli pähkäillyt uusia ideoita jo pidemmän aikaa, mutta oli lopulta todennut että ideoita ei pidä hautoa vaan ne olisi tarkoitus käyttää heti. Kahvitaukoon oli vielä pitkä aika, mutta kirjoittaminen oli aloitettava jo ennen kofeiinin humaltavaa vaikutusta. Kännykän näytölle alkoi ilmestyä tekstiä, "Odotus oli tuskaisaa...", kun yhtäkkiä ikkunasta hyppäsi sisälle puuma. Tämä oli tuttu tilanne miehelle, mutta aikaisemmat kohtaamiset karhun kanssa olivat tapahtuneet kahvihuoneessa kahvitarjoilun aikana ja puuma ei myöskään muistuttanut aikaisempaa karhua, tämä oli siis täysin uusi tilanne. Puuma katsoi miestä kuin hullu puuroa, ja sehän on tunnettu asia että hullut eivät tykkää puurosta. Mies havaitsi että hän pystyi tuottamaan tekstiä puhelimen ruudulle puhumalla ja samaan aikaan puuma näytti hyvin hämmentyneeltä . Mies kuvitteli jo saavansa puuman karkoitettua vain puhumalla, mutta puuma yllättäen kysyikin voisiko mies korjata hänen haravansa. Mies oli iloisen yllättynyt ja muistikin yhtäkkiä että hän oli tosiaan aikaisemmin tarjoutunut korjaamaan kuuman haravan. Niinpä mies kiinnitti haravan metallisen osan puiseen varteen kahdella ruuvilla. Puuma ja mies kättelivät ja toivottivat toisilleen hyvää päivänjatkoa.

Iltasatuja I

Kello oli jo lähelle puolen yön, mies oli äärimmäisen väsynyt. Väsymykseen vaikutti varmasti se että hän oli gepardin lailla juossut kauppaan viime hetkellä. Kassaneiti oli ihmetellyt miehen kissamaisia liikkeitä, mutta se ei haitannut miestä. "Saat anteeksi", hän oli pahoitellu kassakoneelle ja juossut karkuun. Poliisitkin olivat ihmetelleet kissamaisia liikkeitä, mutta sentään ymmärsivät että se on mahdollista! Toivotettuaan hyvät päivän jatkot poliiseille oli mies juossut kassakaapin kanssa kotiin. Kotona miehen vaimo oli ihmetellyt ääneen kassakaapin kokoa. "Eikös kaupasta saa yleensä isompia kaappeja?", hän oli kysynyt mieheltään. "Mahdoton juttu, kun piti olla nopea kuin kissa!", mies oli vastannut röyhtäisten. "Hyvä on sitten, mutta ruoka on jo pöydässä, vaikka kaappi onkin liian pieni.", oli kuulunut vastaus. Mies oli sen jälkeen laittanut kaikki lantut pöydältä kaappiin, ja juossut sitten takaisin kauppaan. Kaupassa kassakone oli ehtinyt kutsua poliisinkin jo paikalle, ja siitä seuranneen hipan jälkeen mies oli niin uuvuksissa että nyt oli aika mennä nukkumaan.

Raimon loppuviikko

Ja taas lääkäriin. Aina on niin paljon kolhuja ja mustelmia, kun ilmapallot synttärijuhlilla oli väärän värisiä. Kyllä niin, kuonoon tuli sen takia koska toimitettiin väärät pallot paikalle. Kuono paloi käristen lattialla ja herra nimeltä Raimo pyyhki pölyjä kolhuistaan, ne olivat ihan täynnä! Ja taas sitä samaa lääkärihömppää olisi kestettävä, "Teippaa kolhut ennen pölyttämistä!", ne aina marmattivat. Raimo ei jaksanut kuunnella enää yhtään marmatusta! Sen takia Raimo päättikin matkustaa Karibialle, ja elikin hiekkalinnassa loppuviikon! Se oli mukavaa.

Hampaita kaikkialla

Hammaslääkärillä oli ollut huono päivä. Eräs asiakas oli marssinut sisään toimistoon ja valitellut kuumeista hammastaan. Hammaslääkäri oli tottahan toki hoitanut hampaan flunssasta pois, mutta kaikki siirappi oli kadonnut laatikosta. Lääkäri epäili asiakkaan viisaudenhammasta, ja heittikin ilmaan syytöksiä. Asiakas juoksi äkkiä karkuun että syytökset eivät tippuisi hänen niskaan, ja lääkäri päätyikin itse syytösten alle. Kun hammaslääkäri oli sitten illalla herännyt koomastaan, oli lettutaikinakin ehtinyt paisua ulos kulhostaan ja kiemurteli naureskellen lattialla. Huono päivä totta tosiaan. Siirappi kateissa ja lettutaikina nauroi lattialla. Lääkäri moppasi taikinat suuhunsa ja päätti lähteä kotiin. Kotona hän löyisikin siirappia, mutta se ei ollut tarpeeksi kalaisaa, joten pettyneenä hän joutui mennä takaisin töihin. Töissä hän pääsi maistamaan asiakkaan mätihammasta, ja se oli mukavan kalaisaa. Huono päivä muuttui paremmaksi illaksi. Paitsi että aikaisemmin tavattu kuumeinen hammas tuli takaisin ja itki kun varastettu siirappi oli tehnyt häneen reiän. Lääkäri suuttui taas ja heitti hanskansa tiskiin. "Yksi olut!", lääkäri huusi baarimikolle ja tarjosi pähkinöitä hampaalle. Niistä hammas tykkäsi.

Tärkeintä on hyvä kakku

Siitä lähtien kun metsästävä taikakissa oli kutsunut kolme siivekästä nahkaista tyynyä Abyssin tulimaailman seitsemänneltä tasolta meidän todellisuuteemme, olivat tyynyt (Nimiltään Hip, Nik ja Nak) olleet hyvin allapäin. Heidät oli kutsuttu paikalle maistamaan maailmankaikkeuden parasta pähkinäpiirakkaa, mutta saapuessaan hotellille pitkän matkan jälkeen, ei piirakkaa näkynyt missään.

Tyynyt kävivät ystävällisesti kysymässä hotellin vastaanottoneidiltä lähimmän piirakkabaarin osoitetta, mutta neiti vastasi vain "Otto!" ja kohautti olkiaan ja laittoi ne takaisin olkilaatikkoon. Hip oli hyvin pettynyt. "Olisi pitänyt jäädä Abyssiin, minulla on jo ikävä Peran Piirakkabaarin mustaherukkapiirakkaa, se on parasta!", Nak suivaantui tästä kovasti, "Eihän! Voikukkapiirakka se parasta on!" "Eipäs vaan tohvelipiirakka!", huusi Nik. Hotellin vastaanottoneiti huusi väliin "Otto!" ja heitti tyynyt raivolla ulos. Raivo oli tyytyväinen että häntä tarvittiin taas ja antoi vastaanottoneidille palkkioksi pusun poskelle. "Otto!", vastasi vastaanottoneiti punastuneena.

Zoq, Fot ja Pik jatkoivat maailman parhaan piirakan etsintää, eikä ainakaan naapurin Veikko tiennyt että miltä maistui tohvelipiirakka ja leipoi epähuomiossa sukkansa kakkuun.

Kissoja ja koiria

Varhain aamulla Jorma kävi kaapillaan. Norsun muotoinen kampa edelleen tallella, hyvä. Hän oli kuullut eilen naapurin Mikolta että talon seinällä oli havaittu oselotti kiipeämässä kohti Jorman ikkunaa, ja siitä lähtien hän oli vainoharhaisena suojellut tärkeintä esinettään. Hän oli täysin kumisaappaiden toivossa, mutta ei ymmärtänyt miksi postimies olisi lähettänyt kissaeläimen nappaamaan hänen arvotavaransa. Ovelta kuului koputus. Jorma ei ensin uskaltanut katsoa ovessa olevasta reiästä toiselle puolelle, mutta ei sitten uskaltanutkaan. Reiästä hyppäsi sisään valkoturkkinen arktinen kettu ja se puraisi Jormaa pikkuvarpaasta. Mutta se olikin vain harhautus! Lasin läpi hyökkäsi naapurin Mikko, ratsastaen pienellä oselotilla, kaappasi norsun muotoisen kamman ja laittoi sen pakaroidensa väliin. Mikko näytti niin onnelliselta että Jorma lähti elokuviin katsomaan jotain surullista, kenties Seitsemää.

Kirva

Täysin satunnaiset ajatukset ovat avaruuden kolmessatoista kuutiossa mehiläisen pesiä, ja eivät tahdo ikinä totella aivokäyrien komentoja. Mitä se sitten sanoo kirjoittajan aivokapasiteetista kun tarkkaillaan kaikkia satunnaisia sanoja jotka laitetaan vierekkäin. Onko se sitten kahvin makuista karahvia, vai kolmen tarkkailupesäkkeen neljänneksiä? Kenties mitään järkiperäistä kolmijalkaa ei mielen sopukoista löydy, mutta täytyy silti pitää teksti perkeleen siistinä, siis ilman likaisia piruettisanoja. Eihän tämä ole mahdollista että vain vähän lonkeroita nauttimalla testaa otsakapasiteettejaan latelemalla satunnaisia asioita tekstin muotoon? Kenties tämä on vain jonkinlainen halu kokeilla mitä tekstiin ilmaantuu. Huomatkaa että välillä lauseissa on järkeä, mutta kolmetoista. Huomaan kirjoittaessani toistuvan kolmosen, mistä tämä korventuu? Mielessäni koko kokko korvenee, ja siirappinen housumajava ei kulje ympyrää. Eihän tällaista roskaa jaksa naapurin Eerokaan lukea, mutta tulipahan testattua. Enemmänkin tulisi, mutta säästetään nyt ihmisten aivosoluja parempiin tarinoihin.

Kissa metsästää

Oli kaunis syyspäivä. Puiden lehdet vielä punaisia ja keltaisia, aurinko paistoi ja ilmassa oli raikas tuoksu aamun sateen jälkeen. Pieni kissa, nimeltänsä Bob, oli metsän reunalla metsästämässä. Bob oli hyvinkin tavallinen lyhytkarvainen musta maatiaiskissa lyhyine kuonoineen ja keltaisine silmineen, mutta yksi piirre sillä olikin erikoinen, nimittäin valkoinen hännän pää, joka teki hänestä taikakissan.

Bob oli huomannut uskomattomat taikavoimansa kerran kun oli ollut metsän reunalla metsästämässä, ja hän oli löytänyt hiiren. Hiiri oli ollut pahassa hiirikuumeessa, joten sitä oli autettava, mutta Bob ei osannut tekohengitystä ja omassa paniikissaan oli sitten työntänyt häntänsä hiiren suuhun, ja hiirellä oli tullut heti parempi olo! Hiiri ja Bob olivat kätelleet ja toivottaneet toisilleen mukavat päivän jatkot.

Bob olikin aika ylpeä taikahännästään, ja kehuskeli siitä kaikille metsän linnuille ja oraville jotka tulivat vastaan hänen metsästämisessään. Vaan yksi pieni orava ei uskonutkaan Bobin taikavoimiin. "Satanen vetoa että et pysty kutsumaan demoneita Abyssin seitsemänneltä tasolta!", orava uhosi. Bob näytti ensin hämmentyneeltä, mutta sitten keskittyi. Hän sulki silmänsä ja alkoi nähdä multiversumin pyörteet hännässään, komeetat risteilivät ja planeetat räjähtelivät. Ja hänen keskittymisensä keskittyi Abyssin tulimaalimaan, jonka seitsemännelle tasolle hän lähetti kutsun: "Tulkaa metsäämme ja maistakaa maailmankaikkeuden parasta pähkinäpiirakkaa".

Bob avasi silmänsä ja hänen häntänsä päähän oli avautunut todellisuuksien välinen portti. Se oli pieni ja vaaleanpunainen. Orava katsoi tapahtumaa silmät pyöreänä ja kun portista hyppäsi esiin kolme nahkaista ja siivekästä tyynyä, hän säikähti niin että säpsähti ihan vähän. Portti sulkeutui tyynyjen perässä ja Bob virnisteli oravalle. "Satanen tuohon tassuun", Bob ilkkui ja nosti toisen käpälänsä. Orava murisi pettyneenä ja kaivoi taskustaan satasen. "Oli ilo lyödä kanssasi vetoa", Bob sanoi ja jatkoi metsän tekemistä metsästämisellään. Orava lähti pettyneenä kotiinsa päin. Tyynyt kohauttivat olkiaan ja lähtivät lähimpään hotelliin pitkän matkan jälkeen.

Aamun palat

Mies laittoi vettä kattilaan. Alkoi olla jo niin nälkä että hänen vatsassa asuva marsu murisi vihaisesti. Mies oli hieman peloissaan aina kun marsu alkoi murisemaan, sillä kerran se oli laittanut television niin kovalle että housut tippuivat. Tästä oli jäänyt ikuiset traumat, sillä hän oli ollut yksin kotona tapahtuman aikana. Mies laittoi kattilan nuotioon ja avasi samalla hieman parvekkeen ovea että asunnossa leijuva musta savu haihtuisi. Hän tiesi kokemuksesta että marsu ei pitäisi siitä jos hän pyörtyisi.

Vesi alkoi kiehumaan kattilassa ja mies ripotteli sinne puurohiutaleita. Puurohiutaleet huusivat kiitoksia miehelle, sillä nyt niistä tulisi isoja ja vahvoja! Kukaan ei sitä vielä tiennyt, mutta nämä puurohiutaleet olivat suunnitelleet maailman valloitusta jo pitkän aikaa. Mies vain hölmkstyneenä otti vastaan kiitokset ja tulikin iloiseksi siitä että nyt hänellä olisi juttuseuraa aamupalalla. Hiutaleet imivät itseensä vettä ja paisuivat, Puuro oli syntynyt.

Puuro nousi jaloilleen ja venytteli. "Aah, vuosisadan odottelu ei tunnu enää yhtään pahalta", se sanoi. Mies oli hämmentynyt eikä tiennyt mitä sanoa. "Ymmärrän hämmennyksesi. Olen seurannut elämääsi, ja tämä on vasta toinen kerta kun aamupuurosi nousee jaloilleen. On siis täysin luonnollista pelätä sitä mitä tästä seuraa", Puuro sanoi. Mies nielaisi. Vihainen marsu laittoi televisiota kovemmalle ja miehen suusta alkoi kuulua Ritari Ässän teemamusiikia. Puuro vihastui keskeytyksestä. "Hyvä valinta, mutta on epäkohteliasta keskeyttää Puuron maailmanvalloitusta!", Puuro sanoi, ja juuri kun oli kurottamassa limaista kättään miehen suuhun hiljentääkseen marsun television niin MacGyver heitti parvekkeen alapuolelta kävyn asuntoon ja se räjäytti puuron seinille. Mies kohautti olkiaan ja kutsui MacGyverin aamupalalle. Ja yhdessä naureskellen he söivät puuroa seiniltä.

Elämän kauhuja

Hän seisoi hiljaa, jos tätä nyt seisomiseksi voisi sanoa, sillä hänellä ei ollut jalkoja. Hänellä ei myöskään ollut käsiä. Hän seisoi, tai oikeastaan oli asetettu pystyyn, ja täysin halvaantuneena hän vain oli, omissa ajatuksissaan. Pää sentään toimi, vaikka hänellä ei ollutkaan silmiä tai korvia, mutta hän oli kuitenkin tyytyväinen elämäänsä. Tällaistahan se oli ollut tietoiseksi tulemisen jälkeen, hiljaista tyhjyyttä, mutta hän oli kuitenkin iloinen. Äkkiä hän tunsi voimakkaan nykäisyn, jonka jälkeen hän tunsi liikettä niin että alkoi voimaan pahoin. Hieman pomppiva liike lakkasi hetkeksi ja hän tunsi liikkuvansa kuin...hihnalla? Pienen rauhan jälkeen hän tunsi taas nykäisyn, ja tunsi sitten kaatuvansa. Hän kieri täysin voimattomana pienen hetken ja taas nykäisy. Hän tunsi kohoavansa. Äkkiä hän alkoi tuntea puristavaa tunnetta päässään ja kauhukseen huomasi että hänen päätä käännetään väkisin! Viimeisinä tietoisuuden hetkinään hän tunsi päänsä kääntyvän ympäri ja kaulansa katkeavan, jonka jälkeen hänen elämän nesteet purkautuivat kaulasta ulos..

Pera heitti muovisen kokispullon korkin roskiin ja joi pullon kulauksella tyhjäksi, röyhtäisi ja pieraisi.

Laki on Luke

Oikeusdraamaa. Kyrmynenäinen Salimestari jakaa oikeutta lakia vääntäville rosmoille. Salimestari ei pidä yhtään siitä että laki on kokenut vääntävää tunnetta, ja tämän takia pilkkookin rosmojen luomet kalakeittoonsa.

"Mutta herra Salimestari...", aloittaa keltanokkainen rosmopuolustaja Luke. Nenänsä niin keltainen että neitojen poskipunatkin muuttuvat viereisessä rakennuksessa oranssiksi. "Turpa kiinni Luke tai pilkon nokkasi soppaan", keskeytti Salimestari, "Ja minä vihaan keltaista kalakeittoa".

Lukea on lyhyen elämänsä aikana aina parjattu keltaisesta nenästään, useimmiten siksi koska se ei ole niin hieno kuin naapurin Roopella, mutta toisinaan taas liika keltaisuus on häirinnyt kanssakulkijoita. Tällä kertaa hänen mittansa tuli täyteen, nyt piti lähteä kaupaan ostamaan isompi mitta. Luke kääntyi salin ovea kohti ja käveli pitkin askelin, kuten kuka tahansa hyvä keltanokkainen, mutta sen sijaan että olisi lähtenyt ostamaan isompaa mittaa, päättikin Luke että häntä ei enää pompoteltaisi. "Arvon herra Salimestari, minusta tuntuu että sinun ahdistelevat uhkauksesi ovat pompotelleet minua aivan liikaa, ja.. ", Salimestari hyppäsi keittiöstään Luken eteen veitsen kanssa, ja "ENKÖS VAROITTANUT?!" huudahduksen kera leikkasi Luken keltaisen nokan keittoonsa. "No voihan nenä", tokaisi Luke ja maistoi keltaista keittoa. Ja se oli hyvää.