19.1.2011

Ruokataukotarinoita I

Mies astui koppiin jossa vietti aina ruokataukonsa. Myös Leevi Eipä istui tauot samassa kopissa. Koppi oli hyvin pieni, kaksi tuolia ja niiden välissä pöytä, tuolit olivat kylki pöytään päin, joten mies ja Leevi Eipä eivät näheet toisiaan suoraan.

Mies istahti tuoliinsa rentoutumaan ja hetken päästä toiselta puolelta pöytää alkoi tuttu kuorsaus. Leevi Eipä nukkui aina ruokatauolla. Mies sen sijaan teki jotain ihan muuta, hän käytti vapaa-aikansa hyökkäilemällä Leevi Eipän uniin. Viime kerralla hän oli katkaissut Leevi Eipän jalan unimaailmassa, ja hän oli siitä sitten herännyt kirkuen kuin pieni tyttö. Tämä oli naurattanut miestä kovasti, mutta Leevi Eipä ei ollut näyttänyt kovin tyytyväiseltä.

Nyt mies sulki taas silmänsä ja siirtyi Leevi Eipän uniin.

Oli valoisaa. Oikestaan ei näkynytkään muuta kuin valkoista. Mies oli tästä kummastunut, yleensä Leevi Eipä uneksi karkkikaupoista ja lumitöistä, mutta tämä valkoinen ei ollut edes lunta. Miehestä tuntui kuin hän seisoisi tyhjyydessä. Hän ei erottanut pintoja, mutta tunsi seisovansa tukevasti, maailmassa oli siis painovoima. Mies katseli taas ympärilleen etsien pienintäkään merkkiä elämästä, mutta ei nähnyt mitään. Äkkiä hän tunsi viillon selässään, ja mies huusi tuskasta. Punainen veri tahrasi valkoisen maiseman. Mies tunsi suurta kipua ja yritti lähteä pois unimaailmasta omaan todellisuuteen, mutta ei onnistunut. Sitten hän kuuli kuiskaisun
"I'm in control now, bitch"
Mies ei nähnyt mistä ääni tuli, mutta tunsi taas viillon ja suurta poltetta vasemmassa kyljessään. Mies kaatui tuskasta huutaen maahan. Hän nousi hetken päästä polvilleen ja katsoi hieman ympärilleen. Mies huomasi jonkinlaisen hahmon joka liikkui, se oli käsi jossa oli pitkä tikari. Käsi ja tikari olivat verestä punaiset, näytti kuin ne leijuisivat ilmassa. Tikari lähti nopeasti lähestymään miestä ja hän kuuli huudon
"NOW YOU DIE!"
Mutta mies oli valmiina. Hän sai tikarista otteen, ja sai väännettyä sen kohti näkymätöntä rintakehää ja sitten kuului raksahdus kun tikari meni rintalastan läpi sydämeen, ja mies oli samalla hetkellä takaisin omassa kehossaan.

Mies oli hengästynyt, ja katsoen äkkiä Leevi Eipää hän huomasi että Leevi Eipän paita oli verenpunainen. Mies alkoi hieman panikoimaan ja huusi apua. Leevi Eipän silmät aukesivat ja tuli erittäin hiljaista kun mies jäi tuijottamaan jähmettyneenä. Leevi Eipä oli hetken liikkumatta, jonka jälkeen alkoi nauraa kuin mielipuoli, otti tuolinsa vierestä pullon tekoverta näyttäen sitä miehelle ja sanoi
"Just fuckin' with ya"
Leevi Eipä lähti nauraen kopista pois, ja mies jäi ihmettelemän pulloa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Cthulhu Fhtagn!