Simo Sieni

Oli sateinen syyspäivä. Harmaalta taivaalta satoi vettä ja kaupungin asukkaat juoksivat paikasta toiseen kuin peläten tuota kirottua märkyyttä. Kaikilla oli kiire ja kaikki vihasivat sadetta. Puvuissaan ja solmioissaan ihmiset stressasivat elämänsä piloille, tehden töitä harmaissa toimistorakennuksissaan ja vihaten luontoa. Kauempana kaupungin kaaoksesta, oli metsä. Tämä metsä oli täysin hiljainen. Kuului vain sateen ropinaa lehtipuiden harvoilla keltaisilla ja punaisilla lehdillä. Suuri osa lehdistä oli jo tippunut maahan, mutta osa sinnitteli vielä oksilla. Oli tyyntä, puiden latvat eivät liikkuneet yhtään. Oli vain hiljainen sade.

Erään kuusen alla, sammaleisen kiven takana, heräili Simo. Simo oli siitä erityinen kaveri, että hän oli maailman ainoa elävä ja puhuva sieni. Kaikki jotka olivat nähneet Simon, olivat saattanet erehtyä luulemaan häntä joksikin muuksi kuin herkkusieneksi, sillä Simo oli muodonmuuttajasieni. Hän pystyi halutessaan muuttumaan millaiseksi sieneksi tahansa.

Simo nousi sammaleiselta sängyltään ja venytteli raajojaan. Hän havahtui sateeseen, joka ropisi hänen hattuunsa. Simo piti sateesta. Hän piti vedestä, koska hän sai siitä elinvoimaa, ja vettä tarvittiin myös kahvin keittämiseen. Simo aloitti aamutoimensa muutamalla punnerruksella, sillä hän halusi pysyä kunnossa. Urheilun jälkeen hän meni keittiöön ja teki itselleen kupposen kahvia. Tummaa paahtoa, nam. Kahvin lämpö ja tuoksu tekivät hänet iloiseksi.
"Koororroroorororoorokokorkrroror", Simo julisti. Se oli sienten kieltä jonka hän oli itse kehittänyt.
(Sienten kieltä ei käännetä Suomeksi tästä eteenpäinkään lukijan mielenterveyden vuoksi. Toim. Huom.)

Kahvin juotuaan Simo lähti jokapäiväiselle kävelyretkelleen. Syksyinen metsä oli vielä kaunis kun puissa oli lehtiä, vaikka Simo pitikin enemmän havupuiden neulasista joita oli kiva syödä. Vaikka Simon pääasiallinen ravinto olikin liha, niin hän tykkäsi syödä välillä myös jotain vihreää. Simo oli metsästänyt juuri eilen, joten tänään hänen ei tarvitsisi lähteä kovin pitkälle kotikulmiltaan.

Simo havaitsi että hänen lempipaikassaan, hänen kotinsa läheisellä lammella, oli märkä orava juomassa vettä. Oravat olivat Simon mielestä hauskoja otuksia ja hän tykkäsi välillä ratsastaa niillä. Mutta Simo onkin vähän tyhmä sieni, eikä se olento ollut suinkaan orava, vaan se oli ihminen.

Ihminen ihmetteli kyyryssä jotain mitä näkyi lammessa, ja kun Simo tuli hänen taakseen se ihmetteli edelleen. Simo asteli lammen reunalle ja katsoi itsekin lampeen, ja näki siellä jonkin ison metallisen esineen puoliksi veden alla. Tämä teki Simon vihaiseksi koska hän ei halunnut että hänen lampeaan sotketaan. Sitten ihminen huomasi erikoisen sienen, joka oli metrin mittainen, ja ihminen säikähti kovasti. "ROKROROKROKKOOKROROR!!", Simo huusi vihaisena. Ihminen oli vielä niin shokissa epäonnisesta laskeutumisestaan pienlentokoneellaan lampeen että ei heti tajunnut juosta karkuun, ja se oli hänen viimeinen virheensä. Simo söi ihmisen suihinsa yhtenä suupalana.


Pienen ruokalevon jälkeen Simo oli taas tyytyväinen. Hänelle tuli kova hinku pelotella lisää ihmisiä. Välillä hän kävi lähellä kaupunkia pelottelemassa ihmisiä omaksi huvikseen. Simo kun pystyi muuttumaan milloin tahansa 4 metriä korkeaksi Karhusieneksi, ja raatelemaan muutamia ihmisiä verille. Se oli Simon mielestä parasta huvia aina silloin kun ei voinut ratsastaa oravilla. Nyt hän lähti kohti läheistä kaupunkia.


Matka taittui hyvin Gepardisienenä, juosten muutamassa minuutissa kymmenen kilometrin matkan. Niin hän saapui metsän reunaan. Heti metsän ulkopuolella oli autotie, josta hän oli saanut omiin kokoelmiinsa monta hyvää oravannahkaa. Hän tykkäsi ripustaa nahkoja olohuoneen seinälle ja katsella niitä. Simo oli ajatellut perustaa Gallerian johon olisi laittanut erilaisia nahkoja roikkumaan, mutta ei ollut vielä toteuttanut ideaa koska ei ollut löytänyt sopivia tiloja.


Simo lähti ylittämään tietä normaalina itsenään, metrin korkuisena herkkusienenä. Autoja ei näkynyt, joten häntä hieman harmitti ettei onnistunut aiheuttamaan kolareita. Hän tykkäsi seurata kun autot paloivat ja grillasivat ihmiset sopivan mureiksi. Hän olikin alkanut kutsua autoja nimellä oooororokor, joka vapaasti suomeksi käännettynä olisi "grilli".


Tien toisella puolella oli vain pensaita, joiden läpi menemällä pääsi omakotitaloalueelle. Simo ei ollut koskaan tutkinut koko aluetta, vaan oli aina aluksi ollut karhusienenä, ja sitten kun oli löytänyt pari ihmistä raadeltavaksi ja hoitanut hommansa, niin hän oli lähtenyt hihittäen takaisin metsään. Mutta nyt oli ongelmia vastassa.


Joku oli selvästi odottanut että juuri niistä puskista tulisi karhusieni esiin, koska maassa oli ansoja. Karhunrauta leikkasi Simon jalan nilkan kohdalta poikki. Leuat poikkasivat helposti sienisen jalan, ja Simo jäi tynkäjalkansa kanssa hyppelehtimään viereen. Hän ei voinut tuntea kipua, mutta vihaa hän tunsi.


Simo muuttui ydinpommisieneksi, ja räjäytti kaupungin tuhkaksi.