18.8.2010

Käpy nimeltänsä Kissa

Olipa kerran käpy, jonka nimi oli Kissa. Kissa havahtui yhtenä päivänä tietoisuuteen, ja tunsi suurta iloa että sai roikkua osana Herra Kuusen oksissa, niinpä hän päätti nimetä itsensä Kissaksi.

Eräänä hienona sumuisena päivänä Kissa hymyili aurinkoisille ajatuksilleen, kun yhtäkkiä hän tunsi huimausta sisuksissaan ja huomasi että asia jonka hän oli nimennyt Kinkuksi lähestyi. Kissa ei tiennytkään, että Kinkku oli oikeasti maa. Niinpä hän tippui maahan, ja järkyttyi tästä maisemanvaihdoksesta niin kovasti, että muuttui happamaksi.

Viikon oltuaan järkyttyneenä maassa, Kissa päätti että nyt on hyvä aika mennä takaisin suureen tyhjyyteen, neljänteen ulottuvuuteen jota hän kutsui nimellä Pahvi. Nyt hän kutsui telepaattisilla voimillaan oravan luokseen.

Orava saapui Kissan luokse, ja haukkaisi vähän, mutta totesi maistamansa happamaksi. Niinpä orava sitten hermostui ja heitti Kissan avaruuteen. Ja niin Kissa sitten luuli pääsevänsä suureen Pahviin. Mutta aina ei voi saada haluamaansa, ja Kissa jäi leijumaan suureen avaruuteen, edeten hiljaa kohti uusia aurinkokuntia. Mitä sieltä löytyisi? Pääseekö Kissa Pahviin? Se selviää seuraavassa osassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Cthulhu Fhtagn!