Tarina kahdesta oravasta

Olipa kerran lempeä pikkuinen orava nimeltänsä Paavo

Yhtenä talvisena aamuna Paavo lähti etsimään pähkinäkätköään, jonka oli kesällä jemmannut talven varalle. Hän suunnisti tiheässä metsässä kohti aukeaa jolle oli pähkinät hänen muistinsa mukaan jättänyt. Aukea oli vain muutaman sadan metrin päässä hänen kotikolostaan, joten pitkää matkaa ei tarvinnyt hyppelehtiä.
Hän tuli aukean reunaan. Tämä noin neliökilometrin kokoinen alue oli muuten tyhjä, paitsi keskellä oli yksi kuollut puu.
Puun luona oli toinen orava. Paavo lähti puulle päin. Toinen orava oli selin Paavoon, mutta Paavo näki selvästi että tämä oli tyttöorava.
Tyttöorava näytti muuten samalta kuin mikä tahansa orava, paitsi että sillä oli aavistuksen verran isompi vasen silmä, kuin muilla oravilla. Se oli myös jostain syystä ruskea, vaikka oli talvi.

'Hei!' sanoi Paavo. 'Sinä olet minun pähkinäkätköni päällä!'
Toinen orava kääntyi Paavoon päin. Hän näytti punastelevan.
'Oi anteeksi' sanoi toinen orava. 'En tiennyt että tässä oli pähkinöitä'
'No nyt sinun täytyy kyllä siirtyä heti paikalla! Mitä sinä teet oikein siinä?', uteli Paavo.
'Minä tässä teen vain tarpeitani', sanoi tyttöorava.
'Hyi!', sanoi Paavo. 'Voisitko siirtyä vaikka vähän vasemmalle?'

Tyttöorava siirtyi metrin vasemmalle. 'Onko tässä hyvä?'

'Voi olla, en tiedä, ehkäpä, kiitos', kiitteli Paavo. 'Mikä on muuten nimesi?'
'Päivi.', vastasi Päivi.
'No Päivi, minkä takia sinä teit tarpeitasi minun pähkinäkätkölleni?', kysyi Paavo, lievästi loukkaantuneena.
'Nokun huomasin tämän kauniin puun keskellä tätä aukeaa, ja tahdoin auttaa sitä kasvamaan.
Etkö ole kuullut että oravan papanat ovat oivaa lannoitetta?', Päivi höpötteli.
'Mitäh?! Hullu sie olet', Paavo totesi. 'Sinun täytyy nyt unohtaa nuo kakkajutut ja auttaa minua etsimään pähkinäkätköäni.'
'Mutta eikös se olekaan siinä sinun edessäsi, missä tein tarpeita?', Päivi ihmetteli.
'Ai niin, no, sinä voit aloittaa siitä etsimisen', Paavo sanoi hämmentyneenä. 'En ole yhtään varma onko pähkinäni siinä, koska ne voivat olla myös pari
metriä oikelle päin, tai ehkäpä ne ovatkin tuolla aukean laidalla.'

Tässä vaiheessa Paavo alkoi hyppelehtimään innoissaan ympäriinsä huudellen samalla 'PÄH-KI-NÄT!'. Päivi seurasi kummastuneena tätä hullua rituaalia ja alkoi kaivamaan puun vierestä, kohdasta josta lumi oli sulanut.

'PÄH-KI-NÄT, PÄH-KI-NÄT, PÄH-KI-NÄT!', Paavo huuteli ympäriinsä vimmatusti hypellen. 'Missä olette!?'
Paavo ei nähnyt pähkinötä, joten alkoi kaivaa satunnaisista paikoista välillä huudelleen 'Hei', 'Kuka', 'Oho' tai 'Hups'. Päivi kummasteli tätä toimintaa ja kyseli omasta kuopastaan (joka oli muuten aika syvä, oravien standardeilla): 'Mitä oikein huutelet siellä? Täältä minun kaivamasta kuopasta ei löydy yhtään pähkinöitä, taidat olla vähän huonomuistinen.'
'PÄH-KI-NÄT!', Paavo vastasi.
'Toivotonta.', Päivi huokaisi.

Paavo näytti vähän rauhoittuvan kun pähkinöitä ei ollut missään. Sitten hän lähti rauhassa maleksimaan aukean reunalle.
'Päivi, tuletko mukaani tuonne aukean reunalle?'
'Voin minä tulla, täällä kuopassa vähän haisee', Päivi huusi kuopasta. Hän hyppäsi sieltä ulos ja sai Paavon äkkiä kiinni. 'Oletko varma että pähkinät ovat
tuolla reunamailla? Olen kuullut että on vaarallista piilottaa pähkinöitä reunalle, koska ne voivat tippua!'
'Voi ei! Toivottavasti pähkinät eivät ole tippuneet!', Paavo kauhisteli.
He juoksivat yhdessä nopeasti aukean reunaan, josta metsä alkoi. He nuuhkivat siinä semmoisen hetken, jota orava pitäisi aika pitkänä, jos olisi nuuhkimassa
maata etsien pähkinöitä. Aurinko alkoi laskea huimaa vauhtia, ja yhtäkkiä olikin jo pimeää.

'Voi ei! Pähkinät ovat ehkä pudonneet!', Paavo taas kauhisteli. 'Nyt minua väsyttää kyllä tämä pähkinöiden etsiminen, tahdon jatkaa huomenna uudestaan, kun
valot ovat taas päällä.'
'Hyvä on, minä voin huomenna tulla mukaan suuretsintöihin!', Päivi ilmoitti juhlallisesti.
'Minun kolo on ihan tuossa nurkan takana, tahtoisitko tulla mukaani?', Paavo kysyi epäröiden.
'Voinhan minä tulla, kai sinulla on kotonasi mukava sänky jossa on pehmeitä tyynyjä?', Päivi kysyi.
'No, sittenpähän näet.', Totesi Paavo.

He menivät nurkan takana olevaan puuhun, joka olikin muuten semmoinen puu että et olekaan varmasti koskaan nähnyt sellaista! Se oli vaaleanpunainen.
He kiipesivät ylös Paavon koloon, joka oli oravien standardeilla aika iso ja mukava.
Paavo rojahti sänkyynsä. 'Nyt nukkumaan, mie en jaksa. Lähdepäs nyt kotiisi, kun näit että minulla ei ole mitään tyynyjä.'
'Kiitos.', sanoi Päivi, jä lähti omaan koloonsa kolmentoista kilometrin päähän.

Sitten tuli aamu, ja lumet olivatkin yhtäkkiä sulanneet.
'O-ou, ilmasto lämpenee.', Paavo kauhisteli. Sitten hän iloisesti hyppelehti aukealle, josta he olivat eilen etsineet pähkinöitä.
Hän ei ollut uskoa nenäänsä, kun näki aukean keskellä ison puun, joka oli muuten tammi. Niin isoa tammea hän ei ollut koskaan nähnyt. Ja mikä parasta, se
oli täynnä tammen terhoja. Päivi juoksi toisen nurkan takaa Paavon viereen. 'Moi. Oho. Onpa iso tammi.', Päivi ihmetteli.
'Niin, pähkinöiden etsimisen voimme virallisesti lopettaa.', Paavo sanoi tyytyväisenä.

He juoksivat tammelle, söivät itsensä onnellisiksi terhoilla, ja elivät läskeinä elämänsä loppuun asti.